Tales of Graces-f (PS3)

10.09.2012 14:30 Tero Lehtiniemi

Tekijä: Namco Tales Studio
Julkaisija: Namco Bandai
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia: 1-4
Pelin kotisivu: Tales of Graces f
Arvostelija: Tero Lehtiniemi

Namcon Tales on yksi pitkäikäisimmistä japanilaisista roolipelisarjoista, ja firman ikioma Tales-studio sylkeekin pelejä markkinoille säännöllisin väliajoin. Viime aikoina Tales-sarjan pelit ovat järjestään kääntyneet myös englanniksi.

Tällä kertaa vuorossa on aikoinaan Wiille julkaistun Tales of Gracesin paranneltu f-versio. Luvassa on perinteitä kunnioittavaa Tales-seikkailua, mutta ei suinkaan ilman ongelmia.

Tales of Graces-f:n päähenkilö on Asbel Lhant, Lhant-nimisen provinssin kuvernöörin poika. Kymmenenvuotiaiden lapsosten seikkailuna alkava peli suorittaa varhaisessa vaiheessa aikahypyn sankarien aikuistumisen kynnyksellä, mutta alkuvaihe lähinnä rakentaakin pohjaa.

Tietyt asiat eivät muutu, ja Tales of Graces-f tarjoaa paljon tuttua. Reaaliaikainen taistelu, maksimissaan neljän pelaajan moninpeli ja perinteisenä alkava mutta lopulta korkealentoiseksi lähtevä tarina ovat kaikille sarjan ystäville tuttuja elementtejä. Samoin myös skit-pätkät, joissa ryhmän jäsenet kommentoivat esineitä tai tapahtumia.

Eniten muutoksia on kokenut tehtäväjärjestelmä ja taistelu. Maailmankarttatilaa ei varsinaisesti ole, vaan kaupunkien välillä liikutaan aivan normaaleilla peliruuduilla. Lopputuloksena maailma on eläväisempi, mutta toisaalta tuntuu myös normaalia pienemmältä. Tätä vielä korostaa se, että alkuvaiheessa peliä rampataan samat alueet käytännössä kahdesti. Myös sivutehtäviä on hämmentävän suuri määrä, aina majatalojen tilaustehtävistä pitkään koko pelin ajan jatkuviin seikkailuihin.

Taistelu on edelleen reaaliaikaista ja tukee moninpeliä. Varsinaiset taikapisteet on kuitenkin hylätty, ja tilalle ovat tulleet chain capacity –pisteet. Jokainen pelin perustaito megaloitsusta perusiskuun syö cc-pisteitä, jotka palautuvat odottamalla tai hyvällä palaamisella. Lopputulos on toimiva, sillä se palkitsee taistelusysteemin hallinnasta tehokkaasti eikä taikapisteistä tarvitse enää stressata.

Surkea lapsuus

Suurin osa Tales of Graces-f:n uudistuksista on pelkästään positiivisia, ja ne osoittavat sen että sarja pystyy kehittymään sille asetetussa muotissakin. Kaikki ei ole kuitenkaan aivan ruusuilla tanssimista.

Suurin ongelma liittyy pelin alkuun: lapsuusvaihe on tylsä mutta tarinan kannalta tärkeä, ja aikuisiän alkuvaiheessa rampataan hyvin pitkälle samoissa paikoissa, mikä saa alkuvaiheessa maailman tuntumaan tuskallisen pieneltä. Sama vaikutus on myös maailmankartan puuttumisella, vaikka maailma ei edes loppujen lopuksi olekaan kovin pieni.

Toinen isompi ongelma liittyy pelin luolastoihin. Luolastoja kyllä piisaa, mutta esimerkiksi Tales of Symphoniaan verrattuna iso osa pelin luolastoista on tylsää ruudusta toiseen juoksemista. Puzzleja ja valopilkkuja löytyy toisinaan, mutta yleisfiilis jää laihaksi.

Pelattavaa kuitenkin piisaa, ja pelkästä perustarinasta riittää helposti hupia viideksikymmeneksi tunniksi. Tales of Graces-f:n tärkeimpiä lisäyksiä on alkuperäiseen tarinaan tehty jatko, joka kasvattaa pelin ikää vielä entisestään. Rahalle siis on ainakin sisällön määrän puolesta vastinetta.

Muuten Tales of Graces-f:ssä ei olekaan valittamista. Sitä pelatessa tulee ongelmista huolimatta hyvälle mielelle, ja tarinaa on mukava seurata. Uusi taistelujärjestelmä toimii ja titteleihin perustuva uusi hahmonkehitysjärjestelmä ajaa haalimaan arvonimiä aikaisempaa aktiivisemmin.

Ensimmäiseksi Talesiksi en peliä kuitenkaan välttämättä suosittelisi, sillä huonommasta taistelujärjestelmästä huolimatta esimerkiksi Xbox 360:lle julkaistu Tales of Vesperia on helpommin lähestyttävä ja tasapainoisempi paketti.