Uusimmat

Tales of Monkey Island Episode 5: Rise of the Pirate God (PC, Wii)

08.12.2009 14:30 Miikka Lehtonen

Joko siitä kesästä on viisi kuukautta aikaa? Tuntuu kuin vasta eilen olisimme ensimmäistä kertaa vuosiin astuneet Guybrush Threepwoodin saappaisiin, mutta niin se pelisarja on ehtinyt jo viidenteen ja viimeiseen osaansa. On lopullisen välienselvittelyn aika, mutta ensin Guybrush Threepwoodin pitäisi ratkaista yksi pieni ongelma: hän on kuollut.

Tales of Monkey Islandin edellinen osa päättyi raflaaviin tilanteisiin, kun kaikki näytti kääntyvän päälaelleen. Voiton hetkellä tapahtunut petos hajoitti Guybrushin tiiviin seikkailijaporukan ja lähetti miehen itsensä kuuden jalan syvyyteen ikuiseen uneen, mutta sitkeä sankarimme ei näin helposti päästä irti elämästään. Ei niin kauan, kun on kostoa suoritettavana.

Telltalen episodipohjainen seikkailupelisarja on suhannut vahvassa myötätuulessa kesästä saakka, kun pelit ja niiden toteutus ovat parantuneet osa osalta. Edellinen peli oli jo niin huikeaa tavaraa, että jäin vakavasti epäilemään, pystyisikö kvintetin päättävä Rise of the Pirate God huipentumaan tavalla, joka ei tuntuisi pettymykseltä.

Haudan takana

Uutta pelialuetta hamuavat saavat sitä, sillä suurin osa pelistä tapahtuu merirosvojen tuonpuoleisessa, mystisessä Risteyksenä tunnetussa paikassa, jossa merirosvojen tulisi päättää, mitä merielämän osa-aluetta he haluavat lopun ikuisuuden jahdata. Tarjolla on miekkailua, aarteen etsintää ja varastelua, mutta hieman yllättävästi nämä osa-alueet eivät muodosta pelin selkärankaa.

Odotin että hieman Secret of Monkey Islandin tavoin kukin harrastus olisi ollut oleellinen osa pelin ongelmavalikoimaa, mutta käytönnössä kunkin parissa vierähtää vain pari minuuttia. Huoneisiin kyllä palataan, mutta vain hakemaan tavaraa, mikä tuntuu muutenkin muodostavan pääosan pelin ongelmasisällöstä. Todelliset puzzlet ovat harvassa.

Ne vähäiset ongelmat ovat pääasiassa sen verran sujuvia, että peli kulkee jouhevasti kaiken aikaa. Muutama ikävä pelinpysäyttäjä mahtui mukaan ja syyt olivat aiemmista osista tuttuja: ei tarpeeksi infoa. Yleinen tavoite oli kyllä tiedossa, mutta pelin antamat vihjeet olivat ainakin minun mielestäni enemmän harhaanjohtavia kuin opastavia ja niinpä sitten pyörittiin ympyrää pitemmän aikaa.

On myös todettava, että ainakin arvosteluversiossa pelin loppuratkaisu oli suorastaan hiuksia raastavan turhauttava. En voi spoilaamatta pureutua tarkkoihin yksityiskohtiin, mutta muistelkaa Siege of Spinner Cayn kaksintaistelua Morganin kanssa.

Kuvitelkaa nyt, että kohtaus pyörisi ajastetusti huoneesta toiseen tympeiden välianimaatioiden saattelemana ja Guybrushin pitäisi oivaltaa eräässä huoneessa tehdä hyvin spesifinen ketju ilman, että Guybrush missään vaiheessa noteeraa mitenkään että nyt ratkaisu eteni. Vaikka homman tekisi täysin oikein, joskus ei tapahdu yhtään mitään.

Hyvä, mutta ei finaali-hyvä

Oli loppukohtaus pelillisesti mitä oli, pelin loppuhuipennus ja sen jälkeiset tarinat ovat melko tiukkaa tavaraa. Yllätyksiä ja juonenkäänteitä nähdään pelin aikana mukavasti ja mukaan mahtuu myös muutama todellinen tajunnanlaajennin, joita ainakaan itse en osannut edes aavistella.

Muutamista ongelmistaan huolimatta Rise of the Pirate God on kaukana pettymyksestä. Seikkailu sujuu pääasiassa mukavasti ja kirjoituskin on hyvää tasoa, joten peli nousee kyllä sarjan aiempien osien edellyttämälle tasolle.

En silti voi väittää, että se varsinaisesti jatkaisi The Trial and Execution of Guybrush Threepwoodin eksponentiaalisesti noussutta huikeuskäyrää, mutta toisaalta ehkä se oli alunperinkin epärealistinen odotus. Silti… jos tykkiin ladataan tällainen määrä ruutia, kannattaisi varmistaa, että se myös pystytään laukaisemaan.

Kokonaisuutena pelisarjasta jäi oikein hyvä maku ja uskallan suositella sitä varauksetta kaikille seikkailupelien ja Monkey Islandin ystäville. Tarina ei myöskään lopu tähän, sillä vitososa pamauttaa lopuksi ruudulle sellaisen cliffhangerin että oksat pois. Kannattaa siis katsoa lopputekstit!

 

Tekijä: Telltale Games
Julkaisija: Telltale Games
Testattu: Windows 7, Intel Core 2 Duo E6600, Radeon HD4870, 4 Gt keskusmuistia
Saatavilla: PC
Tulossa: Wii
Laitevaatimukset: olemattomat
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://talesofmi.com
Miikka Lehtonen

 

Toinen mielipide (PC)

Vertasin Tales of Monkey Islandin neljättä osaa Imperiumin vastaiskuun ja niinhän siinä sitten kävi, että rinnastus osoittautui odotettuakin osuvammaksi. Tummasävyinen, yllättävä ja kysymyksiä herättävä nostatus oli tässäkin tarinassa vastauksia tarjoavaa finaalia mielenkiintoisempi.

Draamaa ja yllättäviä käänteitä ei puutu tarinan lopetuksestakaan, vaikka loppupamaus jääkin hitusen odotettua laimeammaksi. Tässä paljastuu samalla myös vitsinvääntämisen ongelmakohta: Kun jokaisesta asiasta keksitään jotain hauskaa, on vaikea rakentaa kovin dramaattista tunnelmaa.

Liiallinen ees taas ravaaminen syö myös hitusen tunnelmaa. Jos ei tiedä tarkalleen, mitä on tekemässä, saattaa matkan varrella jopa turhautua. Toisaalta itse puzzlet tuntuivat välillä jopa liian helpoilta. Pelin rytmitys olisi tuskin kärsinyt, vaikka parin esineen hankkimiseksi olisikin joutunut näkemään hieman enemmän vaivaa.

Miikka valitteli loppupuzzlesta ja tähän mielipiteeseen on minunkin pakko yhtyä. Haaste syntyy vääristä asioista. Pulman ratkaisu ei ole kauhean vaikea, mutta sen saavuttamiseksi joutuu katselemaan samoja välivideoita aivan liian monta kertaa. Olisikohan kiire estänyt viilaamasta kokemusta aivan loppuun asti? Uusi Monkey Island nimittäin valmistui julkaisupäiväänsä nähden varsin viime tipassa.

Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että Piraattijumalan Nousu on silti hykerryttävän hauska, jopa erinomainen seikkailupeli, joka lunastaa helposti paikkansa osana maineikasta Monkey Island-saagaa. Jos kyseessä olisi Tales-sarjan ensimmäinen osa, suoritus olisi jopa suosituspeukun arvoinen. Nyt huikeat kolmos- ja nelosepisodit varastavat shown.

Kokonaisuutena arvioituna Tales of Monkey Island edustaa Telltalen tähän mennessä parasta tuotantoa. Vaikka hardcoreseikkailijoita saattaakin harmittaa pelien tarkoituksellinen helppous, ainakin klassikkoklikkailuihin verrattuna, on kehittäjille pakko nostaa hattua. Alkuperäisten pelien henki on säilytetty hienosti. Tätä on pakko saada lisää. Onneksi sarjan lopetus vihjailee kutkuttavasti, että Apinasaaren kutsu tullaan vielä kuulemaan. Kyllä kelpaa!

Juho Anttila

Lisää aiheesta

Tales of Monkey Island Episode 1: Launch of the Screaming Narwhal (PC, Wii)

Tales of Monkey Island Episode 2: The Siege of Spinner Cay (PC, Wii)

Tales of Monkey Island Episode 3: Lair of the Leviathan (PC, Wii)

Tales of Monkey Island Episode 4: The Trial and Execution of Guybrush Threepwood (PC, Wii)

Lue myös

Band Hero (PS2, PS3, Wii, Xbox 360)

Heavy Rain -ennakko (PS3)

Left 4 Dead 2 (PC, Xbox 360)

Professor Layton and Pandora’s Box (DS)

Spectrobes Origins (Wii)

Wii Fit Plus (Wii)

 

Muropaketin uusimmat