Uusimmat

Tales of Xillia (PS3)

17.09.2013 14:50 Tero Lehtiniemi

Tekijä: Namco Tales Studio
Julkaisija: Namco Bandai
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia: 1, 2-4 (??))
Pelin kotisivu: http://www.talesofgame.com
Arvostelija: Tero Lehtiniemi

Maailma, erityisesti Japani, on pullollaan japanilaisia roolipelejä. Varsinaiset roolipelisarjat ovat kuitenkin suhteellisen harvassa. Pitkä-ikäisimpiä ja menestyneimpiä ovat Final Fantasyt, Dragon Questit ja Namcon Tales-sarja. Tales-sarja on jäänyt suosiossa kahden ensiksi mainitun taakse, mutta tarjonnut kuitenkin osasta toiseen toimivaa ja viihdyttävää rooliseikkailua.

Tales-pelit julkaistaan länsimaissa yleensä parin vuode viiveellä, ja näin on käynyt myös lähes päivälleen kaksi vuotta sitten Japanissa julkaistun Tales of Xillian kanssa. Se sai suuren suosionsa ansiosta myös nopeasti jatko-osan, jota on lupailtu Eurooppaan joskus ensi vuoden puolella.

Sarjan pelit ovat aina olleet uudistuksissaan melko maltillisia, ja Namcon Tales-studio on pitänyt vankasti kiinni tietyistä peruspilareista, kuten nuoresta sankarikaartista ja reaaliaikaisesta taistelusta. Tästäkin huolimatta myös Xillialla on jotain uutta tarjottavaa.

Tärkein uudistus on japanilaisissa roolipeleissä äärimmäisen harvinainen ilmiö, eli useampi päähahmo. Pelin alussa pelaaja voi valita sankarikseen joko Jude Mathisin, lahjakkaan lääkäriopiskelijan, tai Milla Maxwellin, taikahenkien valtiaan, joka on ottanut itselleen hemaisevan tissihirviön ulkomuodon kommunikoidakseen helpommin ihmisten kanssa. Vaikka juoni ja alueet pysyvät päähenkilöstä huolimatta pääosin samoina, on hahmoilla tarjolla muutamia vaihtoehtoisia polkuja ja sivutehtäviä, jotka tuovat tarinaan erilaisia näkökulmia.

Pelin päätarina pyörii paitsi sankarikaksikon, myös vääriin käsiin joutuneen superaseen ympärillä. Sopivasti poukkoileva, seikkailuntuntuinen tarina tarjoaa paitsi yllättäviä käänteitä, myös lähes tipan linssiin nostattavaa draamaa ja pidettävän sankariporukan, johon kuuluvat Millan ja Juden lisäksi pikkuperverssi vanhaparta Rowan, omin päin toimiva ja kieroileva palkkasoturi Alvin, hellyttävän, puhuvan Teepo-lelun kanssa kulkeva pikkutyttö Elize sekä Juden lapsuudenkaveri Leia.

Paritanssia

Jo edellinen Euroopassa julkaistu sarjan peli, Tales of Graces f hylkäsi jo sarjalle perinteisen laajan maailmankartan ja siirsi kaupungeista ja luolastoista toiseen siirtymisen erillisille maastokartoille. Xillia jatkaa samalla periaatteella, mikä ei välttämättä ole hyvä asia. Maastokartat rupeavat hyvin nopeasti nimittäin toistamaan itseään: ne ovat kaikki suhteellisen laakeita ja yksinkertaisia alueita, ilman mitään mieleenpainuvaa. Niiden tutkimisesta tulee hyvin nopeasti kaavamaista haravoimista, joka aloitetaan tarkastamalla kaikki karttojen reunat sinne piilotettujen myyränkolojen etsimiseksi.

Luolastot ja kaupungit ovat onneksi laadukkaampia. Luolastoissa häiritsee eniten kunnollisten puzzlejen puute, kaupungeissa taas se, että kaikissa pelin satamissa on käytetty prikulleen samaa pohjaratkaisua. Kaupungit ovat varmasti suurimpia Tales-sarjassa koskaan nähtyjä, mutta ikävä kyllä luolastojen taso ei ihan pääse sarjan huippunimien eli Vesperian ja Symphonian tasolle.

Päähenkilöiden lisäksi eniten muutoksia on kokenut pelin reaaliaikainen taistelujärjestelmä. Se tarjoaa entistä enemmän väistelyn ja muun kikkailun kautta saatavia erikoishyökkäyksiä ja ominaisuuksia, jonka lisäksi hahmot voivat muodostaa keskenään taistelupareja. Taisteluparin muodostaneet voivat auttaa toisiaan erilaisilla ominaisuuksilla. Esimerkiksi Milla jähmettää vihollisia paikalleen, ja Alvin auttaa vihollisen suojauksen murtamisessa. Taisteluparit voivat muodostaa yhdessä myös erilaisia erikoishyökkäyksiä, ja sopivan parin valitseminen oikeaan tilanteeseen auttaakin taistelussa merkittävästi.

Parijärjestelmä tekee yksin pelaamisesta huomattavasti viihdyttävämpää, mutta valitettavasti Talesin moninpelattava taistelu kärsii uudesta ominaisuudesta. Peliä voi pelata maksimissaan neljän pelaajan voimin, mutta taisteluparin muodostuessa tekoäly ottaa toisen hahmoista hallintaansa, jolloin yksi pelaajista menettää hahmonsa kontrollin hetkellisesti. Näin ollen peli toimii parhaiten yksin- tai kaksinpelinä, jolloin pelaajat voivat muodostaa taistelupareja muiden häiriintymättä.

Kaikkiruokaisena roolipelispedenä Xillia nieli allekirjoittaneelta viitisenkymmentä tuntia peliaikaa, mutta kuten Graces of f:n, myös Xillian jälkeen tunteet ovat ristiriitaiset. Tarina on mukaansatempaava ja sopivasti yllätyksiä tarjoava, hahmot kauttaaltaan miellyttäviä ja taistelu toimii paremmin kuin koskaan. Erilaisia sivutehtäviä on hirveä määrä ja muutenkin tekemistä piisaa. Tympeät maailmankartat ja osittain yksinkertaiset luolastot kuitenkin nakertavat kokemuksen mielekkyyttä ikävällä tavalla. Uudistukset ovat toki aina hyvästä, mutta en suin surminkaan keksi että kenen mielestä on hyvä idea korvata kauniit, laajat maailmankartat aarrearkuilla ja myyränkoloilla täytetyillä pelloilla. Vaikka muutokset vituttavat, on kokemus selkeästi plussan puolella.

Roolipelien ystäville Tales of Xillia on taattua Tales-laatua sekä hyvässä että pahassa. Ei mitään mieleenpainuvaa, eikä suin surminkaan esimerkiksi Ni No Kuniin verrattava tajunnanräjäyttäjä, mutta tasaisen laadukasta ja miellyttävää rooliseikkailua.

 

Toinen mielipide

Tales of Xillia kompastuu kahdella kriittisellä alueella: ensinnäkin maailmankartan puute saa pelin tuntumaan huomattavasti putkimaisemmalta kuin moni muu genressä sekä juoni menee ajoittain semmoiseksi sekasopaksi, että siitä on hyvin vaikea saada selkä.

Tämä on sääli, sillä luvassa on mekaanisesti hyvinkin nautinnollista pelattavaa. Taistelujärjestelmä hioo Tales-sarjan perinteitä. Aiemmin hieman kaksiulotteiselta ja suoraviivaiselta tuntuneet taistelut saavat uusia elementtejä aktiivisesta väistelystä – ja taisteluiden ulkopuolella hahmojen kehittäminenkin on hyvin leppoisaa puuhaa.

Kun peli on lopulta niinkin suoraviivainen kuin se on, toivoisi animejuonelta edes jonkin tasoista selvyyttä. Näin ei kuitenkaan ole – ja se varjostaa fiilistä pidemmällä tähtäimellä.

Eric Hartin

 

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

 

Tales of Graces-f (PS3)

Suurin osa Tales of Graces-f:n uudistuksista on pelkästään positiivisia, ja ne osoittavat sen että sarja pystyy kehittymään sille asetetussa muotissakin. Kaikki ei ole kuitenkaan aivan ruusuilla tanssimista.

Tales of Symphonia: Dawn of the New World (Wii) 

Dawn of the New Worldin tarina alkaa pari vuotta ensimmäisen osan loppumisen jälkeen. Maailmojen yhdistyminen ei ole edennyt hyvin. Ilmasto-olosuhteet ovat kokeneet valtavia muutoksia, eivätkä kahden yhdistyneen maailman ihmiset tule toimeen keskenään.

Tales of Vesperia (360)

Vesperiaa on amerikkalaisen ja japanilaisen median toimesta moneen otteeseen tituleerattu sekä 360:n parhaaksi roolipeliksi että Tales-sarjan laadukkaimmaksi edustajaksi. Onko väitteessä perää? I find more.

 

 

Lisää aiheesta

Heroes of Ruin (3DS) 

Ni No Kuni (PS3) 

Ys: Origin (PC) 

Lue myös

Amnesia: A Machine for Pigs (PC)

Diablo III (PS3, Xbox 360)

Disney Infinity (PC, PS3, Wii, Wii U, Xbox 360)

Space Hulk (Mac, PC)

Superfrog HD (Mac, PC, PS3, PSV)

The Wonderful 101 (Wii U)