Uusimmat

Tekken 6 (PS3, Xbox 360)

09.12.2009 19:52 Petteri Kaakinen

Taistelupeligenre on herännyt kuluneen vuoden aikana henkiin. Ennen tätä vuotta uusia julkaisuja oli vähän ja niiden välillä kului pitkiä aikoja. Tänä vuonna olemme kuitenkin saaneet nauttia monista hyvistä kamppailupeleistä, kuten Street Fighter IV, Marvel vs. Capcom 2 HD ja BlazBlue.

Vuoden viimeinen iso lisäys taistelupelien joukkoon on Tekken 6, joka ei ikävä kyllä päästä muuten erinomaisesti suoriutunutta genreä jatkamaan täysin puhtain paperein vuoteen 2010.

RAAAAAAGE!

Rautanyrkkiturnauksen kuudes tuleminen ei yllätä pelattavuudeltaan. Taistelumekaniikat ovat edelleen tarpeeksi helposti lähestyttävät, jotta aloittelijat pääsevät helposti peliin sisälle, mutta myös niin syvälliset, että pelaaja voi keskittyä pidemmäksikin aika hiomaan taitojen yhdellä hahmolla. Taistelusysteemin pieniä yksityiskohtia on hiottu hiukan eri suuntaan aikaisemmista peleistä, mutta Tekken 6 tuntuu edelleen Tekkeniltä.

42 hahmon valikoima on laajempi kuin yhdessäkään aiemmassa Tekkenissä, joten vaihtoehtoja riittää. Uusia hahmoja on vaikuttavat kahdeksan kappaletta, joten jos Lee, Jin, Armor King tai Hwoarang ovat käyneet jo liiankin tutuiksi, valikoimasta löytyy kiitettävästi uutta ja ennen kaikkea erilaista verta, josta voi yrittää löytää uuden suosikin.

Niin sanottu jugglaaminen on edelleen iso osa taisteluita, mitä vain korostaa uudet bound-tekniikat. Nämä ovat liikkeitä, joita käyttämällä pelaaja voi lyödä vastuksen niin lujaa maahan, että tämä pomppaa takaisin ilmaan, mahdollistaen entistäkin pidemmät kombot. Tätä kuitenkin kompensoi se, että lyöntien ja potkujen teho skaalautuu liikesarjan pituuden mukaan. Pitkien kombojen viimeiset lyönnit vievät siis tärkeitä millejä pois vastustajan life-mittarista, mutteivät kuitenkaan tyhjennä sitä liian tehokkaasti.

Toinen merkittävämpi uudistus on uusi rage-tila, joka aktivoituu sillä osapuolella, jonka life-mittari tipahtaa vajaaseen kymmenykseen. Rage-tilassa iskujen teho kasvaa noin kolmanneksella. Kuulostaa epäreilulta, mutta sitä se ei lopulta ole. Yleensä yksikin osuma riittää raivoisan hahmon voittamiseen, joten lopulta se tuo vain jonkin verran lisää jännitystä taisteluiden loppuvaiheeseen, kun toinen yrittää epätoivoisesti vältellä tehostettuja iskuja ja toisaalta saada omia hyökkäyksiään osumaan.

Väärä painotus

Tekken 6:n konsoliversioon on jälleen lisätty beat ’em’up-pelimuoto, joka kantaa tällä kertaa nimeä Scenario Campaign. Siinä käydään läpi surkuhupaisaa juonta ja juoksennellaan välillä suoraviivaisissa kentissä. Suoraan sanottuna Scenario Campaign on järkyttävän huono. Liikkuminen on vaivalloista ja kömpelöä, iso osa hahmojen liikevalikoimista ei ole käytettävissä ja vastaantulevilla vihollisilla ei juurikaan ole minkäänlaista tekoälyä. En suosittelisi ketään pelaamaan tätä, vaikka tämän saisi ladata ilmaiseksi konsoleiden nettipalveluista.

Scenario Campaignin huonous ei häiritsisi niin paljoa, ellei sen merkitystä oltaisi korostettu. Aikaisemmissa osissa kyseinen pelimuoto oli vain pieni lisä muutenkin jo laajaan tarjontaan. Sitä ei ollut pakko pelata, mutta jos niin halusi sen saattoi käydä läpi kertaalleen ihan vain mielenkiinnon vuoksi. Tekken 6:ssa siitä on käytännössä katsoen tehty yksinpelin päätila, josta saa rahaa aivan eri malliin muihin pelimuotoihin verrattuna. Tehtävistä saatavan rahan avulla ostetaan vaatteita ja muuta krääsää, joita voi pukea hahmojen päälle. Tätä tuskaa vain pahentaa se, että hinnat ovat naurettavan korkeita. Yksittäinen vaatekappale saattaa maksaa miljoonia, kun yhden kentän läpäisemisestä saa vain murto-osan siitä.

Tekken 6 ei ole onneksi onnistunut pilaamaan moninpeliä samalla tavalla. Kavereiden kanssa pelaaminen on yhtä viihdyttävää kuin aina ennenkin. Tyypillisten saman koneen ääressä pelattavien turnausten ja vastaavien lisäksi pelaajat päästetään ottamaan mittaa toisistaan netissä. Monen vuoden odottamisen jälkeen on kuitenkin pettymys huomata kuinka huonosti Tekken 6:n nettipelit toimivat. Lagi on liian yleinen vieras etenkin ranked-nettiotteluissa. Suomalaisia vastaan se toimii paremmin, mutta nettikoodi saattaa ihan tuosta vain pudottaa ihmisiä pois peleistä ilman sen kummempia syitä.

Tekken 6 on muutenkin pieni pettymys tekniseltä toteutukseltaan, ottaen huomioon kuinka aikaisemmat osat ovat olleet aina aikansa huippua kaikilta osa-alueiltaan. Tekken 5 on edelleen varsin näyttävä PS2-peliksi, mutta Tekken 6 kuuluu juuri ja juuri parempaan keskikastiin. Hahmojen liikkeistä löytyy edelleen sulavuutta, mutta itse hahmomallit ovat muovisen oloisia, monet taistelukentät ovat mitäänsanomattoman näköisiä eikä resoluutiokaan yllä edes HD-tasolle. Tekken 6 ei ole ruma, mutta yhdeltä Namco Bandain suurimmista pelisarjoista olisi odottanut enemmän. Ainakin kaikki pyörii sulavasti 60 kuvaa sekunnissa, mikä on tärkeintä taistelupeleille.

Pohjimmiltaan Tekken 6:n pinnan alta löytyy edelleen se sama laadukas ydin, jonka ansiosta Tekken on kasvanut niin suureksi pelisarjaksi kuin se on nykyään. Loistavan taistelusysteemin ympärille on tällä kertaa kuitenkin rakennettu monin tavoin keskinkertainen paketti, jota olisi pitänyt vielä työstää. Onneksi tärkein on edelleen kunnossa, eli peli tarjoaa lukemattomia tunteja moninpeliviihdettä taistelupelien ystäville.

 

Tekijä: Namco Bandai
Julkaisija: Namco Bandai
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1-2 (samalla koneella, verkossa)
Pelin kotisivu: http://tekken.namco.com/
Petteri Kaakinen

Toinen mielipide (Xbox 360)

Uusimman Tekkenin voi pitkälti summata siten, että kyseessä on Tekken 5, jossa on vain enemmän kaikkea. Enemmän ei kuitenkaan välttämättä tarkoita parempaa. Yksinpelikampanja on rasittavin näkemäni väkerrys vähään aikaan ja uusista hahmoista leijonanosa tuntuu paria lukuun ottamatta vain jo olemassa olevien hahmojen sekoituksilta. Nettikoodi on paikkaustenkin jälkeen Tekken 5: Dark Resurrectionia hieman huonommalla tolalla. Pelimekaanisesti uudistukset ovat kuitenkin niin vähäisiä, että vain asiaan vihkiytyneet näkevät minkään muuttuneen.

Mikäli omistaa jo edellisellä numerolla varustetun osan, kannattaa kysyä itseltään kysymys: oletko niin fani, että täysi hinta muutamasta uudesta hahmosta ja pienestä tasapainottelusta hintansa väärti? Jos kyllä, niin varmaan omistat pelin jo. Muussa tapauksessa kannattaa ainakin odottaa sitä alennusta.

Eric Hartin

 

Lisää aiheesta

Tekken 5 (PS2)

Tekken 5 -ennakko (PS2)

Tekken: Dark Resurrection (PSP)

Lue myös

Heavy Rain -ennakko (PS3)

Left 4 Dead 2 (PC, Xbox 360)

Marvel Ultimate Alliance 2 (PS3, Xbox 360)

Need for Speed: Shift (PSP)

Tales of Monkey Island Episode 5: Rise of the Pirate God (PC, Wii)

Wii Fit Plus (Wii)