Tenchu: Dark Secret (DS)
Ensimmäiselle PlayStationille julkaistu Tenchu oli yksi ensimmäisiä konsolille julkaistuja täysverisiä hiiviskelypelejä, ja peli keräsi nopeasti vankan kannattajakunnan. Sarja on sittemmin saanut osakseen reilusti risuja ja ruusuja.
Eri alustoilla julkaistut jatko-osat ovat järjestäen jakaneet mielipiteet tiukasti. Tenchun sisarsarja Shinobido ehti jo saada oman pelinsä PSP:llä ja vastaanotto on ollut ristiriitainen. Vaan kuinka käy isoveljen uusimmalle inkarnaatiolle Nintendon pienellä suurella laitteella?
Varjoista polkua mä kuljen
Yksi ensimmäisistä (ja edelleen laadukkaimmista) konsolihiippailuista oli Tenchu: Stealth Assassins, joka julkaistiin pleikkarille lähes kymmenen vuotta sitten. Yhdistelmä oli pettämätön: maltillista hiiviskelyä ja vihollisten vaanimista, kiivasta lähitaistelua ja verisiä erikoisliikkeitä, erilaisten apuvälineiden käyttöä ja itämaisessa mystiikassa uitettu tunnelma. Pelimekaniikan hienoinen kankeus ei onnistunut verottamaan pelin vetovoimasta. Paria vuotta myöhemmin julkaistu ”esiosa” Tenchu 2: Birth of the Assassins otettiin myös myönteisesti vastaan, joskin syytökset kertaalleen nähdyn kierrättämisestä alkoivat lentää jo kakkososan kieppeillä.
Seuraavan sukupolven konsolien aikakaudella Tenchu-sarja koki niin rimanalituksia kuin keskitason sohjossa tarpomista. Vaikka uudemmat osat ovat sisältäneet samoja pelattavuutta kiusaavia ominaisuuksia ja pelimekaniikan kankeus on pitänyt uudet fanit katananmitan päässä, fanit ovat pysyneet sarjalle uskollisina jo vuosia.
Viimeisimmät Tenchu-pelit ovat kuitenkin asettaneet kovimmankin fanituksen koetukselle kulahtaneiden ideoiden kierrätyksellään. PS2:lla julkaistut Tenchu: Wrath of Heaven ja Tenchu: Fatal Shadows jakoivat jälleen mielipiteitä ja Xboxin Tenchu: Return from Darkness oli melko keskinkertainen tekele, joka jäi pahasti Splinter Cellien jalkoihin.
Tenchu-sarja ei ole koskaan varsinaisesti huonoa peliä nähnyt, mutta vanhan toisto ja ensimmäisestä osasta asti vaivanneet pikkuongelmat ohjattavuuden ja kameran saralla ovat toimineet päällisenä vedenjakajana. Uusiutumista ja sisällön jalostamista on osien välissä tapahtunut varsin vähän.
Silmiin sattuu
Dark Secretin pelikoteloa hypistellessä on vaikea kuvitella, miten pimeyden, korkeuserojen ja erilaisten hämäysvempainten yhteiskäyttöön pohjautuva hiiviskelypeli saadaan puristettua DS:n kahdelle ruudulle. Kulttuurishokki onkin vanhalle Tenchu-miehelle melkoinen: kuvakulma on noussut selän takaa yläilmoihin ja susiruma grafiikka alittaa jopa ensimmäisen Tenchun. Laatikkomaiset, parin tekstuurimaton kentät ja samoja staattisia ruutuja kierrättävät välipätkät ovat melko karua katseltavaa. Ulkoiset avut eivät kuitenkaan paina vaakakupissa ylenmääräisesti, joten ei muuta kuin varjoihin stalkkaamaan.
Tenchu-sarjalle ominaiseen tapaan pelaaja kyykkii pimeydessä, selvittelee vartioiden partioreittejä ja suunnittelee iskunsa tarkoin. Vartijat päästetään päiviltä joko selän taakse hiippaillen katana tanassa tai ansoja hyödyntäen. Iskujen suunnittelussa helpottaa prosentteja lateleva läheisyysmittari, joka paljastaa pelaajaa lähinnä olevan vihollisen liikkeet. DS-versiossa hommaa helpotetaan entisestään alaruudun pikkukartalla, jonka avulla vartioiden partioreittien hahmotus on lastenleikkiä.
Pääasia on pysyä näkymättömissä, sillä iskua odottamaton vartija tipahtaa laakista. Jos vihollinen äkkää huolimattoman ninjan, on joko otettava jalat alle tai miehestä mittaa. Onneksi pelin ninjakaksikko, aiemmista osista tutut Rikimaru ja Ayame, ovat lähempänä Fisherin Samppaa kuin Thief-sarjan Garrettia, eli vihuille voi näyttää mistä kana pissii myös kasvotusten taistellessa. Valitettavasti ninjan paljastuminen loihtii äkkääjän kaveriksi vähintään yhden vartijan tyhjästä. Vihollisten tekoäly ei pääse loistamaan, mutta ainakin ne osaavat torjua tehokkaasti.
Voi pyhä yksinkertaisuus
Valitettavasti Tenchu: Dark Secret on niin typistetty ja yksinkertaistettu kokonaisuus, että vartijoiden liikehdintä rajoittuu yleensä parin puskan kiertelyyn. Vaihtelua ei ole käytännössä juuri lainkaan, vaikka tehtävätyyppejä on nimellisesti useita. Homma on järjestäen samaa unettavaa juoksentelua, jossa kentät putsataan vihollisista ja toisinaan lopussa odottaa esimerkiksi rivimiestä kovempi karju. Taistelu on tökerön kankeaa jopa Tenchu-asteikolla, eikä pelissä ole tunnelmaa nimeksikään. Kunhan juoksee kentät läpi, kylmää vihulaiset hissukseen ja pysyy piilossa.
On hämmästyttävää, kuinka pahasti From Software on erehtynyt metsään Dark Secretin kanssa. Ainakin peli on tasalaatuinen: jumalattoman yksinkertainen ja tappavan tylsä putkijumppa pysyy yhtä innottomana kautta linjan. Voi vain toivoa, että kesän korvilla Xbox 360:lle ilmestyvä Tenchu Z tulee olemaan sarjan pelastus, mitä se julkaistujen videoiden perusteella saattaa hyvinkin olla. Näin pitkään jatkunut alaspäin viettävä polku vailla merkittäviä nousujohteisia notkahduksia alkaa olla jo liikaa jopa pinttyneimmille tenchuttajille. Sarjalla on vielä saumat nousta sohjosta uuteen loistoon, mutta Tenchu: Dark Secret ei ole uuden nousun lähtölaukaus. Pikemminkin päinvastoin.
Tekijä: From Software
Julkaisija: Nintendo
Testattu: DS
Saatavilla: DS
Pelaajia: 1
Pelin kotisivut: Tenchu: Dark Secret
