Testi PlayStation 5 - Pelaaminen
PlayStation 5:llä pelaaminen ennen laitteen virallista julkaisua oli tietenkin suuri etuoikeus. Yksi kehno puoli asiaan kuitenkin liittyi: pelejä, jotka ottavat todella kaiken ilon irti uudesta konsolista, oli tarjolla vain kaksi: Sonyn julkaisema Astro’s Playroom ja Insomniac Gamesin Spider-Man: Miles Morales.
Mitään järin kattavaa tai kirkossa kuulutettavaa ei PlayStation 5:lla pelaamisesta parane siis vielä tässä kohtaa huudella.
Selväksi kävi kuitenkin jo nyt se, että PlayStation 5 on tasan niin nopea kuin lupailtiinkin. PlayStation 4:n Spider-Man-peliä pelatessa Hämähäkkimiestä esittelevä latausruutu tuli turhauttavan tutuksi, mutta Spider-Man: Miles Moralesissa peliä pääsee pelaamaan PlayStation 5:n aloitusnäytöstä käytännössä vain muutamissa sekunneissa.
Tässä kohtaa PlayStation 5 kykenee siis käytännössä samaan kuin Quick Resume -toiminnolla varustettu Xbox Series X, jonka arvion julkaisimme eilen. Konsolin ja pelien nopea käynnistyminen saikin nopeasti aikaan pelaamisen lisääntymisen arjessani: ”Voisihan sitä nopeasti vähän aikaa supersankarihommia hoidella, kun ei tarvitse enää pyöritellä ensin viittä minuuttia peukaloita latausten äärellä…”
Teitä on varoitettu!
Latausajat ovat ehdottomasti DualSensen ohella PlayStation 5:n suurin myyntivaltti ja oikeasti mullistava muutos. Olin aikeissa jättää PlayStation 4:n kakkoskonsoliksi PS5:n rinnalle, mutta eihän tässä niin tule käymään. Kun on kerran päässyt latausruutujen tapittamisesta eroon, ei entiseen ole enää paluuta. Ole siis ihan miten ruma ja massiivinen kuin vain haluat, PlayStation 5. Näillä latausajoilla antaisin anteeksi senkin, vaikka kattaisit jouluna pöytään rusinallista maksalaatikkoa.
Spider-Man: Miles Morales oli PlayStation 5:n julkaisupeliksi monelle varmaan pieni pettymys, mutta se onnistuu esittelemään hyvin mihin uusi konsoli AAA-luokan pelin kanssa taipuu.
Tämän testin alkupuolella listattujen teknisten ominaisuuksien valossa ei tietenkään ole mikään yllätys, että uusi Hämis-seikkailu näyttää aikaisempaa upeammalta. Silti tuijotin monttu auki lumisateen piiskaamaa New Yorkia ja Hämähäkkimiehen viimeisen päälle toteutettujen taistelukoreografioita – enkä siis suinkaan vain välianimaatioissa, vaan myös kesken pelaamisen. Lisäksi seittisinkoilu on DualSensen ansiosta vielä piirun verran hienompaa kuin parin vuoden takaisessa Spider-Manissa, muusta pelattavuudesta puhumattakaan.
(Varsinainen arviomme pelistä julkaistaan myöhemmin, mutta jo tässä yhteydessä voin todeta, että jos vuoden 2018 Spider-Man oli makuusi, siirrä huoletta Spider-Man: Miles Morales ostoslistallesi.)
PlayStation 5:n kylkiäisenä saapuva Astro’s Playroom on henkinen jatko-osa PSVR:n esittelyyn käytetylle Astro Bot: Rescue Mission. ASOBI Teamin kehittelemässä 3D-tasoloikassa seikkaillaan nostalgisessa PlayStation-maailmassa, joka tulvii viittauksia Sonyn aiempiin konsoleihin ja peleihin. Astron ajatuksena on ennen kaikkea vihkiä pelaaja DualSense-ohjaimen saloihin, mutta samalla se on oikein viihdyttävä koko perheen peli, eikä pelkkä tekniikkademo.
Kun ensimmäistä kertaa käytin DualSense-ohjaimen liipaisimia Astro’s Playroomia pelatessa, pääsi ilmoille epäuskoinen ja ilahtunut nauru. Konsoli todellakin ”pistää kampoihin”, eli adaptiivista liipaisinta saa painaa eri voimakkuuksilla eri tilanteissa. Tämä oli toteutettu onnistuneesti esimerkiksi jousella ampumisessa – mikä sai odottamaan vaikkapa Horizon Forbidden Westiä taas ihan uudella innolla.
Myös ohjaimen tärinä on eri luokkaa kuin ennen.
DualShock 4 osasi toki sekin jo päristä ja surista, mutta nyt tuntui kuin ohjaimen sisällä olisi ollut kiukkuisen mehiläisen sijaan kokonainen parvi. Astro’s Playroomissa DualSensestä otetaan tietenkin kaikki potentiaali irti ja haptisuutta käytetään luovilla tavoilla pelielämystä rikastamaan. Haptisuus näkyy – tai siis tuntuu – pelaajalle esimerkiksi kun Astro lentää rakettijalkineillaan, hyppii epätasaisella alustalla, vetää kaapelia maasta tai laskee liukumäkeä. Osa ohjaimen tärinästä ja liikkeestä on niin hienovaraista, ettei sitä heti edes huomaa, osa taas sheikkaa kättä selkeämmin. Spider-Man: Miles Moralesissa DualSensen uutta ominaisuutta hyödynnetään esimerkiksi pienellä värähdyksellä aina kun Miles liikkuu seittien varassa ilman halki.
Nähtäväksi sitten jää, miten moni pelinkehittäjä kuitenkaan oikeasti saa valjastettua DualSensen haptisuuden käyttöönsä järkevällä tavalla. Pahoin pelkään, että etenkin monessa PlayStation 5:n alkutaipaleen pelissä ominaisuus tulee olemaan päälle liimattu kilke ja tarpeeton akkusyöppö, ei pelisuunnittelussa aidosti huomioitava asia.
Astro’s Playroomissa esitellään myös DualSensen uutta kosketuslevyä ja päivitettyä liikkeentunnistusominaisuutta. Kivastihan nuo toimivat, mutta sanotaan suoraan, etten ole koskaan ollut kummankaan ominaisuuden suuri ystävä, enkä niiden hioutumisesta osaa siksi suuresti iloita – ja tässä kohtaa tunnustan pienuuteni ihmisenä kyllä ihan suoraan. Kosketuslevyn käyttö yksinkertaisesti rikkoo pelaamisen flow’n pakottamalla sormet ”vääriin paikkoihin”.
Liikkeentunnistuksella leikkiminen konsoliohjaimen kanssa on puolestaan aina sekä näyttänyt että tuntunut tasan yhtä hoopolta kuin 8-bittistä Nintendoa kokeillut mummo, jonka heiluvien käsien rinnalla kalpenivat jopa Hollannin tuulimyllyt. Mutta jos kosketuslevy ja liikkeentunnistus ovat sinulle sydämen asia, hyviä uutisia: tälläkin sektorilla DualSense vie homman pidemmälle kuin DualShock 4.
Koska uusia pelejä oli PlayStation 5:lle tarjolla vielä niukalti, kokeilin tietenkin myös vanhoja.
Pelikirjaston kautta voi ladata PS5:lle PS4:llä pelattuja pelejä. Kokeeksi latasin uudelle konsolille kesällä ilmestyneen The Last of Us Part II:n ja tuoreen Little Hope -kauhupelin, ja vähän vanhemmista peleistä Nex Machinan ja Seasons After Fallin. Kaikki neljä peliä latautuivat uudelle konsolille ongelmitta ja pelaamaan pääsi pian – joskin alusta, koska aiemmat tallennukset jäivät koko nelikon kohdalla matkan varrelle. PlayStation 4:ää varhaisempia pelejä ei uusi konsoli pyöritä. Asia on harmittanut joitakin pelaajia, mutta itse olen täysin tyytyväinen jo pelkkään PS4:n ja PS VR:n pelien tukemiseen.
(Aivan kaikille edellisen sukupolven peleillehän ei ole luvattu yhteensopivuutta PS5:n kanssa, mutta ainakin suurimpien hittien pitäisi toimia ongelmitta.)
The Last of Us Part II osoitti, että vaikka selkeästi nopeammat latausajat koskevat lähinnä PlayStation 5:ttä varten tehtyjä pelejä, hyötyvät niistä myös vanhemmat pelit. Käynnistäessäni The Last of Us Part II:n kokeeksi PlayStation 4:n alkuvalikosta kesti minuutin ja 10 sekuntia ennen kuin Ellien vihaiset kasvot katosivat ruudulta ja pääsin venekuvaan eli pelin alkuvalikkoon. PlayStation 5:llä samaan meni noin 40 sekuntia. Yhdestä esimerkistä ei tietenkään kannata vetää liian suuria johtopäätöksiä, mutta eroa ei voinut olla huomaamatta.
Aivan valtavaa määrää vanhasta pelikirjastostaan ei kuitenkaan kannata PlayStation 5:lle vain huvikseen siirtää, sillä kuten olemme uutisoineet, konsoli ei tue vielä heti julkaisussa laajennettavaa SSD-asemaa. Tuoreeseen konsoliin ei siis ole mahdollista saada vielä lainkaan lisätilaa PlayStation 5 -pelejä varten, vaan tuki lisätään ”tulevassa päivityksessä”. Toistaiseksi pelaajat joutuvat siis pärjäämään vain 825 gigan sisäänrakennetulla asemalla – tai siis käytännössä 667,2 gigalla:
PlayStation 5 yllätti nopeutensa lisäksi myös hiljaisuudellaan. Otettuani kesken pelisession kuulokkeet pois päältä ja kuunneltuani mitä muuten hiljaisessa asunnossa kuuluu, oli vaikea erottaa PlayStation 5:n ääntä olohuoneen vieressä olevan avokeittiön jääkaapin äänestä. Jo tämä kertonee aika hyvin siitä, miten hiljainen laite on kyseessä.
Ainakin silloin kun levyasema ei ole käytössä.
Kun laitoin kokeeksi Death Strandingin levyn asemaan, aloitti tiedostojen kopioiminen laitteessa suhinan, joka ei ollut yhtä paha kuin PlayStation 4:n kohdalla, mutta kuitenkin huomattava PlayStation 5:n normaaliin hiljaisuuteen verrattuna. Aivan kuin joku olisi ollut suihkussa vanerilevyn takana.
”PS5-konsolin ansiosta pelien julkaisijat voivat antaa pelaajille mahdollisuuden päivittää PS4-pelien digitaali- tai levyversiot digitaalisiksi PS5-peleiksi”, Sony lupasi ennen PlayStation 5:n julkaisua. Näin kivasti ei käynyt Death Strandingin kohdalla ainakaan vielä. 20 minuutin lataamisen jälkeen piti levy pitää edelleen asemassa, jotta Norman Reedus pääsi jatkamaan kompurointiaan pitkin vuorenrinteitä.
Elokuvaa Blu-ray-levyltä katsoessa konsoli pysyi huomattavasti hiljaisempana.
Ennakkohuhuista huolimatta PlayStation 5:n merkittävää lämpenemistä ei ollut havaittavissa useammankaan tunnin käytön jäljiltä. Ja sekin lämpö, mikä konsolista hohkasi, tuli ulos ennen kaikkea takaa. PlayStation 4:hän lämpenee pahimmillaan päältäkin niin tehokkaasti, että edes omelettien suurkuluttajien ei tarvitse käynnistää liettä päiväkausiin.
Tarkempia ääni- tai lämpötilamittauksia en nähnyt aiheelliseksi toteuttaa. Lämmönpoistoa ja laitteen desibelitasoa on kuitenkin mielenkiintoista seurata, sillä tilanne tulee elämään myös jatkossa:
“Keräämme jatkuvasti dataa siitä, kuinka korkeaksi PlayStation 5:n lämpötila nousee eri pelien kohdalla, ja optimoimme tuulettimen toimintaa sen pohjalta. PlayStation 5:ssä on kolme erilaista lämpöanturia, jotka kontrolloivat tuulettimen käyttäytymistä. Optimointi tapahtuu konsolin järjestelmäpäivityksillä”, PlayStation-insinööri Yasuhiro Otori paljasti aikaisemmin tänä syksynä.
