The Bureau: XCOM Declassified (PC, PS3, Xbox 360)

Tekijä: 2K Marin
Julkaisija: 2K Games
Testattu: Windows 8, Intel Core i5-750, 8 Gt keskusmuistia, GeForce GTX 570
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: PC Windows Vista tai uudempi, Intel Core 2 Duo 2,4GHz, 2 Gt keskusmuistia, DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.thebureau-game.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

2K:n The Bureau: XCOM Declassified on kulkenut pitkän ja kivisen tien päästäkseen meidän pelaajien näytöille. Vuosien varrella peli on muuttanut muotoaan useaan kertaan, kun kehitystiimi on pohtinut, millaisen räiskintäpelin XCOMista saisi aikaan.

Tämän jälkeen ei toki ole mikään ihme, että jäljelle jää hieman skitsofreninen peli, joka ei itsekään oikein tiedä, mitä se on. Ja jos peli ei tiedä, miten pelaajan sitten pitäisi?

The Bureau sai huonon alun elämälleen. Vuosikausia legendaariselle XCOM-strategiasarjalle jatkoa odotelleet pelaajat innostuivat, kun 2K ilmoitti sarjan olevan taas työpöydällä. Ilo vaihtui nopeasti kauhuun kun kävi ilmi, että tulokas ei olisikaan strategiaa. Luvassa olikin jonkinlainen hämärä kolmannen persoonan etsiväpeli, jossa hallituksen agentit tutkivat outoja ilmiöitä ja tajuavat pikkuhiljaa maapallon olevan muukalaisinvaasion alaisena.

Kuulostaa hieman erikoiselta, mutta tiedättekö mitä? Minua peli kiinnosti alusta saakka. Ehkä, koska olen X-Files-friikki tai ehkä koska olen muuten läpeensä perverssi partaheebo. Oli syy mikä tahansa, peli vaikutti kiinnostavalta ja ainakin huomattavasti omaperäisemmältä kuin se lopulta julkaistu teos, joka on osittain Gears of Waria, osittain XCOMia ja osittain Mass Effectiä.

Ne jyrää meitin!

Alkuperäisen The Bureaun ideasta on jäljellä vain luuranko, sillä pelaaja todellakin ohjastaa hallituksen agenttia. Mitään tutkimustyötä ei kuitenkaan tehdä ja se muukalaisinvaasiokin havaitaan jo alkusekunneilla, kun kauheat alienit pistävät Amerikan strategisen komentokeskuksen paskaksi ja palamaan. Eloon ei jää kuin pari karua jermua, jotka lennätetään vielä salaisempaan strategiseen komentokeskukseen, jossa uusi virasto pyrkii repimään kasaan ihmisten asevoimien rippeitä ja torjumaan muukalaishyökkäystä. Sen viraston nimi? XCOM.

Ja siitä se sitten lähtee, 3PS-seikkailu, jonka aikana tykitetään kumoon miljoona muukalaista ja katsellaan tarinaa, joka on niin kliseinen, että oksat pois. Oikeasti: suurimman osan tarinan käänteistä ja hahmojen yllättävistä kohtaloista arvaa sillä sekunnilla, kun stereotyyppi A (hämärä ja kusipäiseltä vaikuttava virastopomo), stereotyyppi B (letkeä ja pelaajalle ystävällinen italialaisagentti) ja stereotyyppi C (itsevarma ja rohkea nainen, joka yrittää pärjätä miesten maailmassa) tepastelevat ruudulle.

Kyllähän näistä aineksista saisi Mass Effect –tyylistä draamaa ja jutustelua aikaan, mutta pääasiassa sivuhenkilöitä ei nähdä kuin tehtävien välissä, jolloin stereotyyppi D (karu agentti, jolla on Menneisyys ja Salaisuus) vierailee XCOMin tukikohdassa ihmettelemässä, että kenelle nyt pitäisi puhua, jotta seuraava tehtävä alkaisi. Itse tehtävissä mukana on satunnaisesti luotuja agentteja, joista ei irtoa sen enempää juttua kuin persoonallisuutta.

XCOM-nyökkäyksenä tekoälyn kavereilla on hahmoluokka, tehtävän alussa valittu varustus ja mahdollisuus kuolla pysyvästi. Näistä varsinkin sitä kolmatta hyödynnetään ihailtavalla innolla.

Suojaudu ja ammu

Kun D on päässyt ulos XCOM-tukikohdasta, on aika ammuskella muukalaisia. Tehtävät tapahtuvat kiinnostavissa, joskin stereotyyppisissä ympäristöissä, sillä jostain syystä muukalaiset ovat ottaneet kohteekseen pikkukaupunkeja, farmeja, latotansseja ja muita 50-luvun Amerikasta tuttuja tapahtumapaikkoja. Ja onhan jälki kieltämättä rumaa, kun vaikka koulun päättäjäiset ovat muuttuneet verilöylyksi ja runnottuja ruumiita lojuu kaikkialla. Nämä poloiset ovat vielä niitä onnekkaita, sillä eloonjääneillä on edessä astetta tylympi kohtalo: muukalaiset muuttavat mystisin keinoin selviytyjät jonkinlaisiksi avaruuszombeiksi, jotka päämäärättömästi laahustavat kotikaduillaan. Tämänhän piti aikanaan olla alkuperäisen XCOM-räimeen tarinassa suurikin juttu. Ja onhan se nytkin tarinan keskipisteessä, mutta vähän eri syistä. En spoilaa kuitenkaan mitään, kokekaa itse jos uskallatte.

Pelattavuus on sitä klassista Mass Effectiä. Pelaaja lampsii ryhmänsä kanssa tyhjillä kaduilla puhumassa radion kautta tukikohdan stereotyyppien kanssa, keräilemässä ammuksia ja löytämässä kätkettyjä dokumentteja. Kun vastaan tulee sitten rinnankorkuisten seinämien täyttämä huone, on aika vaihtaa silmään isompi vaihde ja ryhtyä toimintaan.

Periaatteessa The Bureau on aika perustason 3PS-räime: kaksi asetta, kranaatteja, suojautuminen ja niin edelleen. Mausteena mukana on mahdollisuus komentaa myös ryhmänjäseniä. Tai ei oikeastaan mahdollisuus, vaan pakko. Ilman isä aurinkoisen ohjausta jermut jäävät nimittäin kaivamaan nenäänsä mihin sattuu ja tuloksena on yleensä pikainen laser-parranajo.

Kokemustasojen karttuessa kumppanukset oppivat hahmoluokasta riippuen erilaisia erikoiskykyjä. Lämäräri heittelee stimpakeja ja sabotoi vihollisen suojia, insinööri heittelee kentälle tykkitorneja ja miinoja. Arvaatte kyllä loputkin.

Kyvyt ja niiden hyödyntäminen ovat selvästi XCOMin parasta osa-aluetta. Niiden oikea-aikaisella käytöllä kivikova ninja-alien kilpineen ja näkymättömyyksineen on helppoa kauraa, kun yksi tyyppi zappaa suojat pois ja toinen nostaa levitaation avulla muukalaisen ammuttavaksi kuin galaktisen savikiekon konsanaan.

Koska kykyjen oikea-aikainen käyttö on niin tärkeässä roolissa, ymmärrän tavallaan, miksi tekoäly ei käytä niitä lainkaan oma-aloitteisesti, mutta kyllä se hieman miestä syö, kun suojaan komennettu snipu istuu kuin tikku paskassa vihollisen rumputulituksessa huutamassa komentajaa apuun.

Mitä tapahtui, The Bureau?

Ja näin se peli sitten etenee. Periaatteessa räiskintäprogressio on ihan asiallinen. Uusia aseita, vihollisia ja kykyjä rapisee siihen tahtiin, ettei totaalinen kyllästys pääse iskemään. Muuten The Bureau on kyllä niin ennalta-arvattava, että oksat pois. Ei vain tarinansa, vaan myös tehtäväsuunnittelunsa osalta. Se ei voisi enää selvemmin alleviivata sitä, että nyt edessä on taistelukohtaus, vaikka pääsuunnittelija tulisi itse sitä korvaan huutamaan. Kappas, aukio täynnä rinnankorkuisia seiniä. Joka kulman takana ammuksia, aseita ja kranaatteja. Mahtaako eteen kohta tipahtaa muukalaisten drop pod? Ja kun tulemme takaisin toiseen suuntaan, mahtaako sama tapahtua uudelleen?

The Bureaun suurin synti on, ettei sillä ole omaa identiteettiä. Pala XCOMia, toinen Mass Effectiä ja hieman Gears of Waria päälle. Mitä jää jäljelle? Geneerinen scifi-3PS numero 1523. Kyllä tätäkin nyt pelasi, sillä taistelu ja kykyjen kombottelu on loppuun asti hauskaa, mutta silti mieleni on musta. Kun muistelen siitä tyylikkään ja omaperäisen oloista XCOMia, jota 2K aikanaan esitteli, en voi olla tuntematta hieman haikeutta. On paha sanoa, olisiko se ollut hyvä peli vai ei, mutta ainakin se olisi erottunut.

Toinen mielipide

Hankalan kehityskaaren läpikäynyt Bureau on outo tapaus. Peli näytti aika ajoin kivalta ja seurasin välillä sen kehitystä syvällä mielenkiinnolla. Jossain kohtia kuitenkin kuppi kaatui nurin ja kiinnostus katosi lähes täysin. Unohtuipa mokoma osittain täysin pimentoonkin, eikä uskoa julkaisusta edes ollut.

Hyvän ja mielenkiintoisen markkinoinnin vahvuutta ei kuitenkaan voi aliarvioida ja siitä Bureaun tapauksessa on antaa vahva esimerkki. Vähän ennen julkaisua tekele alkoi kummasti taas kiinnostamaan, olihan kuitenkin kyseessä XComin aihepiiri. Muutenkin Enemy Unknown oli minulle yksi viime vuoden parhaista peleistä.

Vaan sitten tuli arki vastaan eikä Bureaussa iske oikein mikään. Se on kökön oloista ja näköistä Mass Effect -apinointia trendikkäästi suojien takana kykkien, paria komentaen tekoälykaveria komennellen, vihollisaatoja ampuen. Soppaan kun lisätään vielä tylsät ja ennalta-arvattavat alueet, niin pelin ainoa vahvuus jää kevyttaktikointi-ominaisuuteen. Taktinen osuus onkin Bureaun paras puoli, mistä tulee ajoittain mieleen Enemy Unknown kuvakulmien kanssa, kun tekoäly taistelee keskenään.

Ikävä kyllä se ei vain riitä ja Bureau tippuu keskinkertaisuuden suohon, josta ylös tuskin pääsee. Peli on julkaisunsa ansainnut, mutta olisin ihan mielelläni nähnyt mitä alkuperäisestä konseptista olisi syntynyt.

Kalle Laakso

Kolmas mielipide

Liityn kuoroon ja totean, että kun toiminnallisempi XCOM aikanaan esiteltiin, en lainkaan ymmärtänyt valtaisaa kitinäkuoroa. Toki vuoropohjaisen strategian siirtäminen räiskintäpeliksi epäilytti, mutta konseptissa oli silti vetoa. XCOM-peleille ominaista tukikohdan ja agenttien huoltamista, tutkimista ja hiljalleen avautuvaa mysteeriä.

Tekijät peljästyivät kuitenkin vihaisia XCOM-faneja, jotka pelkäsivät, että rakastetusta brändistä väännetään geneerinen räiskintä. Olisi voinut kuvitella, että kulissien takana peliä väännetään omintakeisempaan suuntaan niin, että strategisia elementtejä korostetaan entisestään. Yllätys olikin melkoinen, kun paketista lopulta paljastui, mitäs muuta kuin geneerisempi räiskintä kuin alkuperäisten konseptien mukainen XCOM olisi voinut ikinä olla.

Mihin katosi muukalaisteknologian tutkiminen, tukikohdan kehittäminen ja hiljalleen nouseva jännitys? Kun jo ensimmäisen tehtävän aikana manan maille passitetaan lähemmäs sata muukalaista, ei voi kuin ihmetellä tekijöiden logiikkaa. Eikö tällaisia löydy markkinoilta jo valmiiksi kolmetoista tusinassa?

Ensipettymyksen jälkeen pelistä löytyy toki paljon hyvääkin. Mahdollisuus käskyttää kavereita on kiva lisä klassiseen 3ps-pelaamiseen. Kokemustasojen karttuessa kertyvät erikoiskyvyt avaavat kivoja taktisia mahdollisuuksia. 60-lukulaista kylmän sodan tunnelmaakin viljellään kivasti, ainakin silloin, kun ei sukelleta geneeristen muukalaisrakennusten ja -alusten uumeniin.

Vaikka unohtaisi petetyt lupaukset mielenkiintoisemmasta pelistä, ei The Bureau siltikään saa puhtaita papereita. Kavereiden tekoäly on vähintäänkin puutteellinen, eikä vihollistenkaan älynlahjoja käy kiittäminen. Pelasin peliä vaikeimmalla vaikeustasolla ja huomasin, että vahvimmat vastustajat saa hengiltä helpoiten, kun öttimöttiäisiä räiskii vain sopivan esteen tai kulman takaa. Raukkaparat jäävät aivan liian usein jumittamaan paikoilleen sen sijaan, että osaisivat mennä ympäri.

Ehkä pahin ongelma on kuitenkin teoksen tapa toistaa itseään väsymiseen saakka. Paukut käytetään loppuun jo ensimmäisten tehtävien aikana. Pian meno muuttuu tylsäksi puurtamiseksi, joka ei osaa uudistaa itseään sitten lainkaan. Lopputulos on keskinkertainen räiskintäpeli, jonka pelaa paremman puutteessa, mutta josta ei jää käteen lopulta mitään muistamisen arvoista.

Itseäni harmittaa kaikkein eniten se, että se toiminnallisempi XCOM oli nyt tällä erää tässä. Tuskin kukaan muu tulee tarttumaan aiheeseen vähään aikaan. Tylsempi juttu, sillä minä olisin ainakin tahtonut nähdä sen pelin, jota ihan alkuperäisissä konsepteissa luvattiin.

Juho Anttila

Lue myös

Killzone: Mercenary (PSV)

Lost Planet 3 (PC, PS3, Xbox 360)

Sid Meier’s Ace Patrol (iOS, PC)

Splinter Cell Blacklist (PC, PS3, Xbox 360)

Storm (PC, PS3, Xbox 360)

Total War: Rome II (PC)