The Last Remnant (360)

12.02.2009 15:20 Eric Hartin

Joskus muinoin Square, nykyinen Square-Enix, tunnettiin konsoliteknologian mestareina. Yhtiön pelit olivat sitä sieltä kirkkaimmasta kärjestä: huikean näköisiä, kuuloisia ja ennen kaikkea eeppisiä teoksia.

The Last Remnantissa ei sen sijaan löydy lainkaan Squaren pelien kulta-aikojen piirteitä. Se on viimeistelemätön ja puolitiehen jätetty japsirope, jonka hyvät ideat eivät pelasta epäonnistunutta seikkailua.

Tekniikka pettää

Peli alkaa yksinkertaisella noutoretkitarinalla. Pahaa aavistamattoman maalaisjantterin Rush Sykesin sisko on kaapattu. Siispä siskoa pelastamaan. Tämän metsästyksen lomassa päästään jyvälle suuresta salajuonesta, johon liittyy lopulta koko maailmaa uhkaavia pahoja kultteja ja muinaisia aseita. Peli alkaa hyvin perinteisessä muodossa ja jatkuu sellaisena kautta linjan. Mitään mullistavaa ei ole luvassa, vaikka juoni tarjoillaankin toimivassa muodossa.

Pelin tekniikka kuuluukin sitten niihin toimimattomiin asioihin. Vaikka peli on rakennettu Unreal Engine 3:n päälle, ovat latausajat aivan käsittämätöntä luokkaa. Ja ladattavaa riittää. Joskus ladataan välipätkien välillä, joskus aivan pientä huonettakin voi joutua odottelemaan minuutin verran. Tämä jää mieleen heti alusta lähtien, kun välipätkiä tulee tiuhaan tahtiin ja jokaista saa odotella melkein yhtä kauan kuin itse sen katsomiseen menee. Jopa eri karttaruutujenkin välillä lataillaan. Lataustauon päättyessä tekstuurit eivät ole kuitenkaan vielä latautuneet, joten peli hetken aikaa harvinaisen rujolta. Pitkien lataustaukojen päätteeksi moista ei viitsisi katsella.

Toisaalta pelin ruudunpäivitys on paikoitellen suorastaan häiritsevän alhaista. Isommissa taisteluissa peli mataa. Hitaus häiritsee pelaamista siitäkin huolimatta, että Last Remnant on pääosin vuoropohjainen.

Jos pelin asentaa kovalevylle, lyhenevät latausajat ja rujoudet huomattavasti. Muille teknisille ongelmille ei ole luvassa lohtua; ruudunpäivitys on ja pysyy alhaisena.

Puolikeitettyjä ideoita

Toimimattomuus yltää jopa taistelujärjestelmään. Ideat ovat kivoja: taistelu käydään monista muista japsiropeista poiketen isoissa joukoissa, joissa muodostelmilla ja etäisyyksillä on väliä. Ongelmaksi nousee komentojen ylimalkaisuus. Jokaiselle yksittäiselle ryhmälle voi antaa vain yhden hyvin yleisen komennon, kuten ”hyökätkää magialla” tai ”parantakaa”. Koska komennot ovat liian geneerisiä saattavat lopputulokset jäädä arvaamattomiksi. Joskus parannukseen menee väärä henkilö, mikä saattaa käydä koko ryhmän kohtaloksi.

Toinen ongelma liittyy taistelujen refleksitesteihin. Joskus ruudulle saattaa ilmestyä nappi, jota pitää painaa jos haluaa hyökkäyksen onnistuvan. Koska ruudunpäivitys hyppii siellä täällä, näihin osuminen on joskus liki mahdotonta. Refleksitestien ilmestymistä ei voi ennakoida oikeastaan mitenkään taistelun aikana, joten niihin ei voi edes varautua.

Mikä sitten toimii? Maisemat ovat kauttaaltaan syötävän kaunista katseltavaa ja musiikki on aihepiiriin sopivan eeppistä. Valitettavasti ne toimivat vain kuorrutuksena muuten täysin läsähtäneeseen kakkuun.

The Last Remnant olisi tarvinnut kipeästi lisää kehitysaikaa. Se on kaikin puolin viimeistelemätön, puolitiehen jäänyt peli, jossa olisi ollut potentiaalia vaikka mihin. Sääli, sillä se tuo vanhaan japsiropeformaattiin joukon uusia ideoita. Xbox 360:n japsiroperintama tarjoaa onneksi huomattavasti parempaakin pelattavaa. The Last Remnant on lähinnä se viimeinen oljenkorsi, kun kaikki muut vaihtoehdot on pelattu puhki.

Tekijä: Square Enix
Julkaisija: Square Enix
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: www.thelastremnant.com
Eric Hartin