UUSIMMAT

The Legend of Spyro: The Eternal Night (DS, GBA, PS2, Wii)

27.11.2007 12:55 | Petteri Kaakinen

Mitä tehdä, kun lypsylehmäksi muuttunut pelisarja ei jaksa enää innostaa pelaajia ja laatukin on kaukana menneiden vuosien huipputasosta? Yksi mahdollisuus on laittaa se haudan lepoon. Toisaalta pelinkehittäjä voi yrittää uudistaa koko sarjan, mikä on onnistunut vuosien varrella muutamien pelisarjojen kohdalla.

Insomniac myytyä Spyro-pelien oikeudet laski sarjan taso kuin lehmän häntä. Koska pelisarjan uusi omistaja ei onnistunut kopioimaan PS1-klassikoita menestyksekkäästi, jäi sarjan lopettamisen ohella ainoaksi vaihtoehdoksi rankalla kädellä uudistaminen.

Näin sai alkunsa violetin lohikäärmeen tarinan uudelleenkirjoitus. Sen sijaan, että oltaisiin jatkettu vanhaa tarinaa, Legend of Spyro -trilogia kertoo mistä Insomniacin ex-maskotin legenda sai alkunsa. Eternal Nightin myötä lohharin uudet seikkailut etenevät jo toiseen osaan. Se jatkaa suoraan siitä mihin A New Beginning jäi viime vuonna.

Tasoloikinnasta beat ’em’upiksi

Pinnallisempien muutosten lomassa Spyron legendat hylkäsivät lähes kokonaan myös sarjan aiemman pelityylin. Loputon yö jatkaa tässäkin edeltäjänsä viitoittamalla tiellä. Alkuperäisten PS1- ja ensimmäisten PS2-osien laajemmat maailmat ovat harvassa. Niiden tilalle on ympätty ahtaita ja suoraviivaisia putkia, joissa etenemissuuntia on pääsääntöisesti vain yksi – suoraan eteenpäin.

Suoraviivaisemman rakenteen lisäksi myös pelattavuutta on rukattu uuteen suuntaan. Pääpaino ei ole niinkään tasohyppelyssä, vaan toiminnassa. Eternal Nightissa on enemmän tasohyppelyä ja ongelmienratkontaa kuin edellisessä osassa, mutta taistelu on edelleen liian suuressa osassa.

Vihollisten eliminoimiseksi Spyro on opetellut muutamia hyökkäysliikkeitä, joilla vastaantulevat vihut voi rauhoittaa. Vaikka pelaaminen on napinhakkausta, taistelusysteemi on tällaiselle pelille yllättävänkin monimutkainen ilmakomboineen ja erikoisiskuineen. Valitettavasti taistelemista harrastetaan kyllästymiseen asti jo ensimmäisen tunnin aikana. Ainoan piristysruiskeen touhuun tuovat Matrixista tuttu ajanhidastus, Spyron muut voimat sekä isokokoiset loppuvastukset.

Eternal Night olisi huomattavasti parempi pelinä, jos toimintaa ja pompintaa olisi sekoitettu tasaisemmin. Nyt pelaaminen käy tylsäksi samaa vauhtia kuin taisteleminen alkaa kyllästyttää. Mikäli sen vastapainona olisi ollut enemmän vanhoista peleistä tuttua seikkailemista, oltaisiin pahin tylsistyminen ehkä voitu välttää. Peli ei olisi ollut vielä mestariteos, mutta ainakin pelaaminen olisi monipuolisempaa ja sitä kautta koko paketti miellyttävämpi kokonaisuus. Nyt pelaaminen on taistelusta toiseen juoksemista. Ongelmanratkontakin on lähes yksinomaan nappien painamista ja tavaroiden työntämistä.

Elijah ääntelee

Jos ei muu auta, niin keskinkertaista tuotetta voi aina yrittää myydä tunnetuilla nimillä. Legend of Spyro luottaa Frodo Reppulina (v)ihastuttaneen Elijah Woodin sekä Harry Potter elokuvissa näytelleen Gary Oldmanin vetovoimaan. Tosin Wood kuulostaa Spyrona vaisulta ja Oldmankin on pienemmässä roolissa. Spyron aisaparina toimiva sarkastista läppää heittävä sudenkorentokin onnistuu lähinnä ärsyttämään, ei niinkään hauskuuttamaan.

Graafisesti uusin Spyro on kelvollista jälkeä PS2-peliksi. Grafiikat eivät häikäise, kuten ei paketti kokonaisuutenakaan, mutta PS2:lla olisi voinut saada aikaiseksi huonompaakin jälkeä.

Kaikkien muutosten ja keskinkertaisen toteutuksen jälkeen Eternal Nightin kohderyhmää on vaikea määrittää. Korkea vaikeustaso voi tehdä pelistä liian haastavan nuorimmille pelaajille. Myös pelin yleisilme on synkempi ja siten hieman vanhemmille lapsille suunnattu verrattuna aikaisempien Spyrojen värikkääseen ja aurinkoiseen ilmeiseen. Toisaalta laatu ja yksinkertaisuus ajaa kokeneemmat pelaajat pois pelin luota, eikä muuttunut tyyli sekään miellytä kaikkia vanhojen Spyrojen faneja, jotka ovat mahdollisesti vielä kiinnostuneita sarjan peleistä.

Joka tapauksessa Legend of Spyro -sarjalla on potentiaalia, joka jää harmittavasti kiirehdityn toteutuksen alle. Ehkä trilogian kolmas ja viimeinen osa on jo hyvä peli, joka ei häpäise PS1-klassikoiden nimeä.

 

Tekijä: Krome Studios
Julkaisija: Sierra Entertainment
Testattu: PlayStation 2
Saatavilla: DS, GameBoy Advance, PlayStation 2, Wii
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://lair.spyrothedragon.com/