The Order: 1886 (PS4)

19.02.2015 15:01 Miikka Lehtonen

Tekijä: Ready at Dawn
Julkaisija: Sony
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PlayStation 4
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: The Order: 1886
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Ready at Dawn tunnetaan lähinnä God of War –pelien PSP-käännöksistä. Se on hieman erikoinen tausta studiolle, jonka harteille on uskottu vastuu Sonyn suuresta yksinoikeustoivosta, The Order: 1886:sta.

Peli on kerännyt ennakkoon reilusti huomiota lähinnä älyttömän nätillä ulkoasullaan. Mutta entä se sisältö? Onko siitä mihinkään vai jäikö tämä vain silmäkarkin riemujuhlaksi?

The Order: 1886 kertoo tarinan siitä titulaarisesta järjestöstä, joka onkin todellisuudessa jatkoa kuningas Arthurin pyöreän pöydän ritareille. Graalin maljan elämää pidentävien voimien avulla Arthurin ritarit ovat eläneet jo vuosisatojen ajan ja haalineet ympärilleen salaseuran, joka varjoista brittiläisen imperiumin etuja valvotaan.

Imperiumilla kun riittää vihollisiaan, niin arkisia kuin yliluonnollisia. Kapinalliset pyrkivät syöksemään kuningatar Viktorian valtaistuimelta ja varjoissa ”puoliveriset” – kuten kaikenlaisia ihmissusia ja muita örmyjä kutsutaan – tekevät omaa myyräntyötään. Nämä eivät ole juttuja, jotka kestävät koko kansan silmien tarkastelua, joten The Orderin ritarit hoitavat ongelmia Nikola Teslan huippumodernin teknologian avulla.

Raflaava lähtökohta, joka ei todellakaan ole sitä ihan perinteisintä räiskintäpelikamaa. Vuoden 1886 Lontoo onkin mitä mainioin ympäristö, sillä sen kapeat kujat, synkät viemärit ja upean synkät rakennukset ovat kuin kauhulla leikkivää peliä varten tehtyjä.

The Order: 1886 saa myös Lontoon näyttämään elävältä, sillä peli on juuri niin upean näköinen kuin ennakkoon annettiin ymmärtää. Tällä kertaa kyse ei ollut mistään kaunistelluista bullshoteista, vaan voidaan oikeasti puhua uuden sukupolven hienoimman näköisestä pelistä. Peli näyttää suuren osan ajasta esirenderöidyltä välivideolta, mikä on jo aika hyvä saavutus.

Ruudun ylä- ja alalaitaa koristavat mustat palkit rajaavat tapahtumat 2.35:1-kuvasuhteeseen, mikä oli taas kuulemma elokuvamainen design-ratkaisu, mutta itse epäilen, että sillä on ehkä samalla myös kevennetty PlayStation 4:n kuormaa. Hyvä, jos näin on, sillä The Order myös pyörii sangen jouhevasti eikä pätki tai töki, vaikka ruudulla tapahtuisi mitä. Ja tapahtuuhan siellä.

Sinkonne, Sir Galahad

Pelaaja ohjastaa Sir Galahadia, joka tarinan alussa on vangittuna Westminsterin alaisiin vankityrmiin. Sieltä tapahtuvan paon aikana sitten muistellaan tapahtumia, jotka veivät miehen tyrmään. Kaikki pyörii Whitechapelin alueen ympärillä. Viiltäjä-Jackina tunnettu murhaaja tekee siellä vähän väliä tekojaan, mutta varjoista löytyy muutakin ikävää. Kapinallisia, pettureita, puoliverisiä ja muuta tykinruokaa, jota sitten lanataan perinteisen 3PS:n keinoin kumoon.

The Order on peli Gears of Warin mallin mukaan. Välillä kävellään tiimikaverien kanssa kuuntelemassa olkaradion kautta välitettävää tarinaa, kunnes vastaan tulee vyötärönkorkuisia seiniä. Se on merkki siitä, että on aika syöksyä suojaan ja antaa aseiden hoitaa dialogia. Muuten perustason asevalikoima saa lisäpisteitä paitsi Teslan tieteisaseista – kuten plasmakaariheittimestä, joka paukauttelee uhriensa päitä komean valokaaren saattelemana – myös brittihenkisistä nimistä. Mahtuu mukaan muutamia tosi maukkaitakin leluja, kuten kolmipiippuinen haulikko, jolla ei juuri tarvitse tähdätä: kunhan vihollinen on ruudulla ja alle 10 metrin päässä, liipaisimen vetäisy irroittaa pari raajaa. Vähintään. Vihollisvalikoimat eivät ole kauhean laajoja, mutta silti sen verran vaihtelevia, että taktiikoitaan joutuu miettimään koko ajan lennosta uusiksi sen mukaan, miten raskaasti aseistettuja ja panssaroituja kelmejä vastaan tunkee.

Kuten 2010-luvun 3PS-peleissä yleensä, Sir Galahad voi kantaa kerrallaan mukanaan kahta asetta, joista toinen on iso ja toinen pieni. Niiden ohella reppuun mahtuu erinäisiä kranaatteja, puukkoja ja muita työkaluja.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Tiimikavereita ei komennella, eikä taistelua ole sotkettu muutenkaan millään ylimääräisellä. Joku voisi sanoa, että tämä tekee siitä aika perustason kamaa, eikä hän väärässä olisi. Mutta samalla Ready at Dawn on hoitanut ne perusasiat todella hyvin: taistelu on hauskaa. Aseissa on potkua, viholliset ovat sopivan fiksuja ja meininki on näyttävää. Pelaaminen tuntuu siis koko ajan hauskalta ja jännittävältä.

Hauskasti viholliset myös reagoivat pelaajan tekemisiin. Kykin suojassa se jo mainittu kolmipiippuinen haulikko aseenani odottamassa, että ensimmäinen kapinallisporukan tiedustelija vaeltaisi ampumaetäisyydelle. Kun poloinen tietämättään ylitti näkymättömän viivan ja vetäisin tältä molemmat jalat jauhelihaksi, taustalta kuului ”sillähän on joku perkeleen norsupyssy!” –henkisiä huutoja muiden kapinallisten suojautuessa hatuistaan kiinni pidellen.

Räiskintä siis toimii. Jopa sen verran hyvin, että pitkään The Orderin arvostelun perässä seisoi henkisesti vähän korkeampi arvosana ja pientä peukun ääriviivaakin. Mutta kun koko peli ei ole räiskintää.

Popcorninne, Lady Isabelle

En nyt tarkoita sitä, että The Orderin pelattavuus olisi mitenkään hirveän vaihtelevaa tai sisältäisi yllättäviä elementtejä. Ehei. Pelattavuus on 95% sitä hyvää ja toimivaa räiskintää. Mukana on yksi megapenseä hiippailuosio, jossa selvästi hiippailuun sopimattomilla kontrolleilla pitää väistellä äänettömiä vartijoita ja kolkkailla näitä etenemistien avaavan avaimen toivossa. Jos yksikin vartija äkkää pelaajan, edessä on välitön kuolema ja paluu koko kohtauksen alkuun. Todella raivostuttavaa!

Mutta ei tämä ollut se varsinainen pointti. Se on pikemminkin se, että arvioisin The Orderin olevan noin 60% varsinaista peliä. Mitä ne loput 40% tehdään? Katsotaan välivideoita. Tarinaa on paljon ja sitä kerrotaan mielellään näyttävissä välianimaatioissa. Mutta kun nyt pelataan videopeliä, niin olisi ihan kiva pelata sitä, eikä katsella kun komeaviiksiset miehet ovat vihaisia toisilleen ja puhuvat painavia imperiumin kunniasta.

Ilmeisesti Ready at Dawnillakin joku oli huomannut tämän ja niinpä välianimaatioihin on tungettu yllättäviin paikkoihin quick time event –kohtauksia. Joskus – mutta ei aina – kun välianimaation aikana vaikka meinataan puukottaa pelaajaa, pitäisi hidastetun kohtauksen aikana suunnata vaikkapa kamera kohti vihollisen veistä ja painaa tiettyä nappia. Muuten tulee välitön kuolema ja takapakkia.

En ole ratkaisusta aivan huumassa, sillä quick time eventit ovat ratkaisu, joka useimmiten ei lisää peliin mitään. Ne vievät huomiota tarinasta, eivät ole tyydyttävää pelattavuutta ja pahimmillaan vain ärsyttävät pelaajaa kun ei ehdi reagoimaan tapahtumiin ja joutuu katselemaan tarinaa uudelleen. Ehkä pienen poikkeuksen voisin tehdä sellaisten pelien tapauksessa, joissa quick time eventissä kädettäminen vain vie välianimaatiota eri suuntaan. The Orderissa näin ei ole, ellei game over –ruutua lasketa eri suunnaksi. Ja eihän sitä lasketa.

Lopputekstinne, Sir Percival

The Order etenee siis vaihtelevissa tunnelmissa. Räiskintää, jee! Välianimaatiota, hmm! Hiippailua, perkele! Pelailtuani noin seitsemisen tuntia jouduin ottamaan pienen tauon kun piti purkaa kauppakasseja ja laittaa ruokaa. Tarina tuntui juuri kiihdyttävän kohti mielenkiintoisia kohtia ja ajattelin, että fiilistelenpä pelin sitten myöhemmin loppuun.

Kun se ”myöhemmin” sitten koitti, yllätyin melkoisesti siitä, että loppupeli tarkoitti tässä tapauksessa vain noin 10 minuutin lopputaistelua. Quick time eventeillä, tietenkin. Sitten lopputekstit pyörivät ja pieni teaser vihjaili siitä, että tarina jatkuu jatko-osassa, hei.

Lopputekstien aikana ehdin ynnäilemään sitä, paljonko olin oikeasti pelannut. Peli kyllä tosiaan pyöri sen seitsemän, kahdeksan tuntia, mutta istui osan aikaa paussiruudussa kun tein itse muuta. Tehokasta peliaikaa oli vähemmän. Ehkä kuutisen tuntia? En mitenkään pakkomielteenomaisesti etsinyt kaikkia maailmaan kätkettyjä kerättäviä juttuja, mutta en myöskään painanut mitenkään tukka tuubilla eteenpäin. Ei pelistä siis hirveästi enempää enää irtoaisi.

Nelinpeli:

Lisätietoja: https://muropaketti.com/pelit/nelinpeli/

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Tämä on tuplasti totta, sillä mukana ei ole mitään moninpeliä, co-opia, sivutehtäviä tai muutakaan. En ole varma, kaipaisinko välttämättä sellaisia, sillä The Order on aika tarinavetoinen peli. Toisaalta se räiskintä on ihan pirun hauskaa, joten jonkinlainen horde mode olisi kyllä kelvannut. Eikä se peli sinänsä pelatessa lyhyeltä tuntunut, vaan pikemminkin oikean mittaiselta. Tarina etenee, ei aikaile turhia, eikä tunnu koskaan keinotekoisesti venytetyltä. Mutta kerrotaan nyt silti tosiasiat sellaisina kuin ne ovat siltä varalta, että jonkun mielestä 69 euroa iltapäivän kertakäyttöviihteestä on liikaa.

Kokonaisuutena se iltapäivä meni siis ihan kivoissa tunnelmissa. Räiskintä on hauskaa, peli näyttää pirun komealta ja tarinakin on ihan viihdyttävä. Haluaisin olla kamalan vihainen siitä, että peli on niin lyhyt ja siitä, että välianimaatioita on niin paljon, mutta ei se vain onnistu. Toisaalta, minä en maksanut pelistäni mitään. Jos olisin itse pulittanut kokemuksesta vajaat 70 euroa, en olisi ehkä aivan näin suopea.

Se mielessä totean, että The Order on mielenkiintoinen pelinavaus ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen peli – mutta ehkä mieluummin alelaarista kuin uusien julkaisujen joukosta.

Toinen mielipide

Faktat tiskiin. The Order: 1886 on kaunis kuin itse elämä. En ole koskaan pelannut mitään yhtä näyttävää peliä. Toki visuaaliset ansiot olivat jo ennalta kaikkien tiedossa, siitä Sonyn hypemylly on pitänyt huolta. Markkinointikoneisto on pyörinyt nimenomaan grafiikkapuoli edellä – ja ihan oikeutetusti niin. Pari kuukautta sitten tekemässäni ennakossa nostin itsekin pelin valttikortiksi sen mielettömän ulkonäön ja steampunkista inspiroituneen vanhan Lontoon zeppeliineineen.

Ulkonäkö edellä The Order: 1886 sitten ratsastaakin. Ready at Dawn on tavoitellut elokuvamaista lähestymistapaa: mustat palkit ruudun ylä- ja alalaidassa sekä tajuton määrä pelaamiseen saumattomasti liitettyjä välianimaatioita tuovat mieleen interaktiivisen animaatioleffan. Valitettavasti pikseleiden puunaaminen on tainnut vaatia niin paljon huomiota, että pelin muut osa-alueet jäävät huikean ulkokuoren varjoon.

The Orderin alkuasetelma kuningas Artturin pyöreästä pöydästä polveutuvine ritarikuntineen on sentään muikea. Toinen toistaan komeammilla pensseleillä varustetut knihdit suojelevat kuningaskuntaa listimällä sitä uhkaavat vaarat esimerkiksi plasmatykeillä ja termiittikanuunoilla. Vihollistulelta suojaudutaan seinien ja muurien taakse. Ammuskelukohtaukset etenevät vahvasti Gears of War -sarjan viitoittamalla tiellä. Äänimaailma koostuu lähinnä aseiden papatuksesta, pelihahmojen höpötyksistä ja taustamusiikkina toimivasta kahden pennin sellonvingutuksesta.

Räiskinnän vastapainoksi mukaan on ympätty parikin rasittavaa hiippailuosuutta, jotka pakottavat pelaajan väijymään vastustajia puukko kädessä. Jos jää kiinni, saa luodin nahkaansa ja joutuu kentän alkuun. Kun sankarit muuten kestävät lyijylasteittain kuritusta ja tuon tuostakin siemailevat elinvoimat palauttavaa mustaavettä, rikkoo yhtäkkinen laaki ja vainaa -kikkailu immersiota.

Puukkotapot hoidetaan painamalla kolmiota oikeassa kohdassa. QTE-kohtauksia heitetään muutenkin eteen jatkuvalla syötöllä. Välillä tuntuu, että ilman räiskintää ja puukkojunkkarointia The Order: 1886 voisi melkein olla Quantic Dreamin uusin peli. Tai ei sittenkään – käsikirjoitus kun on todella heppoista tavaraa. Kurjempi juttu pelille, jonka tarkoitus on selvästi olla tarinavetoinen.

Kiinnostavaa premissiä seuraa juoni, joka on kauttaaltaan ennalta-arvattavaa höttöä. Kliseelaari on koluttu tyhjäksi pohjia myöten. Tarinaan on ängetty kapinallisia, pettureita ja trendiaallon harjalla surffaavia, puhkikulutettuja puolivillaisia – sori – puoliverisiä örmynkäisiä aina ihmissusista alkaen. Kapinallisten, hirviöiden tai sen paremmin päähenkilöidenkään taustoja ei kerrota.

Toisaalta kun soolokampanjalla on kestoa noin 6-7 tuntia, ei tarinan- tai hahmonkehitykselle jääkään pahemmin aikaa. Aidon pelin sijaan The Order: 1886 tuntuukin vain kalliilta tekniikkademolta, jonka tarkoitus on esitellä PlayStation 4:n muskeleita. Maukasta kuorrutusta lukuun ottamatta omaperäisyys loistaa poissaolollaan.

Se ei silti tarkoita, etteikö viiksiritarin nahkasaapikkaissa viihtyisi. Vaikka odotukseni eivät täyttyneetkään, kaltaiseni steampunk-diggailijan mielenkiintoa peli jaksoi kannatella riittävästi yhden läpäisykerran verran. Suosittelen kuitenkin harkitsemaan kahdesti, jotta haluatko tästä pulittaa oikeasti täyden hinnan.

Miika J. K. Halmela