The Wonderful 101 (Wii U)

15.09.2013 14:00 Miikka Lehtonen

Tekijä: Platinum Games
Julkaisija: Nintendo
Testattu: Wii U
Saatavilla: Wii U
Pelaajia: 1, 2-5 (samalla koneella)
Pelin kotisivu: http://www.nintendo.fi
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Platinum Gamesilla on tapana tehdä erikoisia, mutta hyviä pelejä. Bayonetta, Vanquish, MadWorld ja niin edelleen. Nyt sarja saa jatkoa pelistä, jossa pikkuruiset supersankarit puolustavat tulevaisuuden kaupunkia muukalaisilta.

Tämä idea ei vielä kuulosta Platinum Gamesilta, mutta entä jos kerron, että supersankareita on 100? Yhtä aikaa ohjauksessa? Jep, nyt kuulostaa paremmalta!

Jos sitä ei olisi ennakkoon tiennyt niin jo The Wonderful 101:n alkumetreiltä saakka on selvää, että pelin on ohjannut sama hemmo, joka aikaisemmin tehtaili muun muassa Viewtiful Joe –räimeen. Taidetyyli on hyvinkin samanlainen, meininki on yhtä kekseliään lennokasta ja pelattavuus näennäisesti helppojen juttujen toistamista kamalalla vauhdilla.

Tulevaisuuden suurkaupunki on joutunut ikävään välikäteen, sillä kauheat avaruusolennot ovat hyökänneet. Kaduille pyörii muukalaisten iskujoukkoja, kivitalon kokoisia sotakoneita ja muuta hirveää. Luokkaretkeläisiä täynnä oleva yksiraiteinenkin syöksyy kamalalla vauhdilla ja liekeissä suoraan kohti edessä odottavaa ala-astetta. Eikö touhulla ole mitään rajaa? Kuka voisi pelastaa meidät? Kutsukaa apuun… The Wonderful 101!

Pienet suuret sankarit

Aiemmin kuvattu tarinanpätkä ei ole meikäläisen keksimää dramatisointia, vaan pelin alku. Ja kyllähän The Wonderful 101 päivän pelastaa. Ensin lapsukaiset ulos junasta ja sitten katkenneiden kiskojen tilalle tiimikavereista muodostettu hyppyri, jolla juna paukautetaan suoraan UFOn kylkeen ohjuksen lailla. Mutta hetkinen, otetaas hieman taaksepäin. Kavereista muodostettu hyppyri?

Kyllä, pelin supersankarien jippona on, että he voivat yhdistyä ja muodostaa erilaisia jättiaseita. Porukassa on seitsemän avainsankaria, joista jokaisella on oma aseensa. Yksi hallitsee jättimäisen nyrkin, toinen eeppisen miekan, kolmas bussin mittaisen ruoskan ja neljäs pistoolin, jolla ammutaan kavereista tehtyjä luoteja.

Nämä seitsemän rohkeaa sankaria eivät kuitenkaan ole se koko tiimi, vaan kentistä värvätään mukaan satunnaisia pikkusankareita ja jopa siviileitä juoksemaan letkan perässä. Ideana kun on , että mitä enemmän sankareita porukassa on, sitä suurempia aseita tai esteitä ylittäviä siltoja heistä voi muodostaa.

Mainiona oivalluksena perässä laahaavat sankarit eivät koskaan ota vahinkoa. Vaikka ryhmän keskelle osuisi ydinpommi, porukka vain lentelee pitkin seiniä ja sitten juoksee taas jonon perään jahka ovat luunsa tantereelta keräilleet. Näin pelaajan täytyy oikeasti huolehtia vain siitä itse ohjaamastaan johtosankarista.

Mutta nyt taidettiin ottaa pari askelta liikaa. Palataan takaisin niihin jättiaseisiin. Niitä muodostetaan piirtämällä Wii U –ohjaimen näytölle erilaisia kuvioita. Iso pallura on nyrkki, suora viiva miekka ja kyljellään oleva L pistooli. Kaikki muodot ovat loogisia ja ne oppii muistamaan nopeasti. Piirrosjuttujen ohella tiimiläiset voivat ostella kentistä keräämällään valuutalla pienempiä temppuja, kuten mahdollisuuden muuttua hyytelöksi ja kimmottaa vihollisten ammuksia takaisin näiden niskaan.

Idea on mitä mainioin, mutta toteutus vaatii hieman harjoittelua. Kuvioiden piirtely kosketusnäytölle kesken tiukan taistelun on käytännössä todella hankalaa. Onneksi peli tarjoaakin vaihtoehtoisen piirrostyylin: oikeaa tattia pyörittelemällä itse päänäytölle piirtyy maaginen superviiva, jolla voi sitten töherrellä kuvioita. Mutta ei sekään tee elämää aivan autuaaksi.

Kuviot kun ovat joskus hieman turhan samanlaisia. Viiva on miekka. Mutta jos viivan piirtää suoraan talon kylkeä pitkin ylös tai rotkon yli, se voi tarkoittaa myös tikkaita tai siltaa. Ja jos viiva on hieman aaltoileva, se onkin ruoska. Nyrkki on ympyrä, mutta riippuliidin on kolmio. Kummassakin on hieman joustoa molempiin suuntiin, joten vähän suoraviivaisempi ympyrä tulkitaan välillä kolmioksi ja toisin päin.

Pelin kunniaksi on todettava, että se yrittää tulla pelaajaa vastaan. Piirtäessä pelin tempo hidastuu mateluksi, joten kaikissa muissa kuin tiukimmissa tilanteissa aikaa kyllä on yllin kyllin. Mutta kun pelissä on myös niitä tiukkoja tilanteita. Jättimäinen UFO hyökkää! Wonderful Green yrittää käyttää asettaan ampuakseen sen alas! Piirrä kolmessa sekunnissa pistooli! Hups, et onnistunut? Game over ja uusiksi.

Checkpointeja on onneksi usein ja rehellisesti sanoen parin tunnin harjoittelun jälkeen homma kyllä toimii noin 95% ajasta mainiosti. Ja kun vauhtiin pääsee, The Wonderful 101 näyttää kyntensä: toiminta on hirvittävän nopeatempoista ja vaatii kykyjen kombottelua ja nopeita reaktioita. Tehdään tiimikaverien omaan komennukseen pistooli, joka tykittelee sivusta vihollisen rynnäkkövaunua. Muututaan hyytelöksi juuri kun vaunun rynnäkkö on osumassa ja kipataan se selälleen. Muodostetaan jättimäinen nyrkki ja komennetaan loput tiimiläiset mätkimään vaunua lisävahingon toivossa. Hektistä menoa, joka kattoi ehkä yhden prosentin yhdestä alkupään kentästä.

Hempeää menoa

Pelin heikointa antia ovat sisäkohtaukset. Aina kun sankariletka rynnistää sisätiloihin, peli vaihtaa perspektiiviä ja hyppää Wii U –ohjaimen ruudulle FPS-näkymään. Sitten pyöritellään ohjainta ympärille katsoakseen ja tehdään yksinkertaisia puzzleja. Paitsi että välillä peli ei jaksa selittää lainkaan, mitä näissä puzzleissa pitäisi tehdä ja sitten ihmetellään. Onneksi sisäkohtauksia ei ole paljon!

The Wonderful 101 on ilo pelata, mutta myös ilo katsella. Pelimaailma on täynnä väriä ja yksityiskohtia. Kameraefektien ansiosta näyttää siltä kuin pelaisi pienten lelujen täyttämässä pienoismallimaailmassa. Hahmot ovat kuin suoraan Viewtiful Joe –peleistä lainattuja ja meininki tuo mieleen japanilaiset hirviöelokuvat. Kaikkialla räjähtelee, taustalla soi hanuriversio The Wonderful 101:n tunnusbiisistä ja selostaja karjuu palosireenin lailla ylinäyteltyä proosaansa. Tunnelma on uniikki ja sanalla sanoen hurmaava. Pelin huumori on myös oikeasti hauskaa ja naureskelin sen yliampuvaa meininkiä useasti. Mitä muuta voi tehdä kun vastaan tulee vaolla pomohirviö, joka tuhotaan pelaamalla sitä vastaan baseballia?

Ilahduttavasti pelattavaa myös riittää mukavasti. Pitkän yksinpelin ohella tarjolla on haastetehtäviä, joita voi pelata myös neljän Wiimotella varustetun kaverin kanssa. Testaamatta jäi peliseuran puutteessa, mutta tehtävät näyttivät aivan kammottavalta kaaokselta. Hyvässä vai huonossa mielessä? Sen kun tietäisi.

En usko, että The Wonderful 101 tulee olemaan koko kansan herkkua. Veikkaan, että aika moni kokeilee sitä ja kyllästyy joko pelin ulkoasuun tai sadistiseen vaikeustasoon (oikeasti, pudotus easylle ei ole häpeä). Harmi jos näin käy, sillä pelin skippaavat missaavat ainutlaatuisen pelikokemuksen. The Wonderful 101 ei välttämättä myy montakaan Wii U:ta yksinään, mutta se on se pedoista harvinaisin: yksinoikeuspeli, joka tarjoaa pelikokemuksen, jollaista ei muualta saa. Kannattaa kokeilla demoa, sillä jos se iskee yhtään, tarjolla on todella herkullinen pelikokemus.