Torchlight II -ennakko (Mac, PC)

28.05.2012 15:00 | Miikka Lehtonen

Tekijä: Runic Games
Julkaisija: Runic Games
Tulossa: Mac, PC
Testattu: PC
Pelaajia: 1-8 (luku voi vielä muuttua)
Julkaisu: kesä 2012
Pelin kotisivu: http://www.torchlight2game.com
Testaaja: Miikka Lehtonen

Joku on joskus sanonut, että menneen talven lumien perään on turha itkeä. Mutta silti, joskus ei voi vain muuta kuin pohtia, että mitä jos sittenkin. Kuten nytkin: mitä jos Torchlight II –tiimi olisi sittenkin pysynyt paremmin tavoitteissaan ja saanut pelinsä ulos ennen Diablo III:a?

Aikataulujen pettäessä peli joutui ikävään välikäteen. Blizzardin megapeli vei palstamillimetrit ja pelaajien huomion. Ja se olisi harmi, sillä Torchlight II ansaitsee tilaa elää ja yleisön kaverikseen.

Kun Torchlight aikanaan ilmestyi, se sai osakseen myös melko varauksetonta kehua. Ja miksipä ei? Tiimissä oli mukana monia alkuperäisen Diablon kehittäjiä, mikä näkyi, tuntui ja kuului. Peli oli erittäin sujuva, sarjakuvamaisen iloinen ja musiikiltaan niin selvää Diablon sukua, että aikanaan innokkaimmat puhuivat jopa suorasta plagioinnista. No, itseään on toki paha plagioida, sillä Torchlightin säveltäjähän teki musiikit muun muassa Diablo II:een. Tämä vain pienenä esimerkkinä siitä, miksi peli koukutti minut ja lukemattomat muut Diablo-parrat aivan ykkösellä.

Torchlightissa oli oikeastaan vain pari yleisesti tunnustettua puutetta. Se ei sisältänyt minkäänlaista moninpeliä ja sijoittui kokonaan yhteen suureen luolastoon. Moninpeli korjaa molemmat puutteet: nyt voi moninpelata suuremmallakin remmillä ja lisäksi tarjolla on avoin pelimaailma, jota voi tutkia ja jossa tehdä tehtäviä. Toistaiseksi siis kaikki hyvin!

Torchlight on yhä Torchlight

Torchlight oli aikanaan todellakin selvää Diablon sukua niin tuntumaltaan kuin mekaniikaltaankin. Kyseessä oli – ja todellakin myös on – toimintarope, jossa se roolipeliosio on miltei olematon, mutta toimintaa riittää sitäkin enemmän. Pelaaja kulkee pitkin maita ja mantuja pieksemässä rivimosia, minipomoja ja suurempia helvetin esikartanon tirehtöörejä kokemuspisteiden ja alati paranevan lootin toivossa. Tasojen karttuessa sijoitellaan pisteitä kykyihin ja kykypuihin.

Alkuintron esittelemistä tarinallisista ratkaisuista johtuen kaikki ykkösosan sankarit loistavat poissaolollaan ja tarjolla on kokonaan uusi kööri. Yksi pudottelee pieniä robotteja, toinen ammuskelee elementaalimagiaa, kolmas taas jouskaristaan nuolia ja komentaa elukoita ja niin edelleen. Perustasoa tämäkin, mutta hahmot tuntuvat hauskoilta ja toimivilta ja niiden joukosta löytyy todennäköisesti myös se oma suosikki.

Itse tykästyin lopulta embermageen, joka on elementtejä heittelevä loitsija. Jokainen viholliseen osunut loitsu nostaa keskittymismittaria ja kun se kilahtaa täysille, alkaa 12 sekunnin putki, jolloin mikään ei maksa manaa ja kaikki tekee reilusti enemmän vahinkoa. Ja silloin koko maailma palaaaaaaargh!

Toki mukana ovat myös ne Torchlightin erikoisuudet, joista mainittakoon se oma suosikkini: mukana suhaa lemmikki (minulla tietenkin kissa), joka auttaa taistelussa, saa omia varusteitaan ja osaa tarvittaessa juosta kaupunkiin myymään sille annetut tavarat ja tuomaan rahat takaisin. Nyt mukaan voi antaa myös ostoslistan, mikäli kaipailee kaupungin kauppiailta pulloja tai kääröjä. Tämä on edelleen hyvä esimerkki siitä, miten Runicin pojat pohtivat aikanaan, ovatko kaikki genren perinteet todella vaalimisen arvoisia, vai voisiko niitä modernisoida pelaajaa hellivämmiksi.

Itse iskeydyin Torchlight II:n betaan pari päivää ennen Diablo III:n julkaisua ja sitten paremmalla ajalla vasta Diablon läpipelattuani. Ja on todettava, että jos Diablo III:n uudistukset ärsyttivät, Torchlight II on oikea peli. Se kun ei ole lähtenyt kykypuita oikomaan tai tarjoamaan muitakaan modernisointeja, vaan kaikki toimii kuin ennenkin.

Itse tykkään yhä retroilusta, joten jäin heti taas koukkuun Torchlightiin ja ensimmäisenä päivänä sen parissa hurahtikin ykkösellä koko iltapäivä. Vanhana Arkajalat-fanina sain esimerkiksi suurta intoa tehtävästä, jossa käytiin keikkaamassa One Eye Willyn ja tämän kummitusmerirosvojen aarre näiden nenän alta.

Mutta pelatessani suuni veti välillä mutruun, sillä moni Diablo III:n esittelemä ns. quality of life –parannus olisi tarpeen täälläkin. Town portalit ovat yhä rajallisia kääröjä, joiden loppuessa kaupunkiin pitää itse juosta. Kykypuut ovat vähän kömpelöitä ja huhujen mukaan moninpelihahmoille ei tulla tarjoamaan mahdollisuutta minkäänlaiseen respeciin, eli kykypisteiden uudelleensijoitteluun.

Lisäksi itse aluksi pelaamallani insinöörillä suuri osa kyvyistä oli sidottu tietynlaisiin asetyyppeihin. Siinä tulee loottipelissä vähän orpo olo, kun vaihtoehtoina on joko parantaa elämäänsä vaihtamalla 10 leveliä kädessä homehtunut mörssäri parempaan pistooliin tai käyttää sitä 10 pistettä syönyttä erikoiskykyä, joka toimii vain mörssärillä. Ei nyt varsinaisesti parasta pelisuunnittelua.

Mutta Diablo-kaipuun suurin juttu, se liittyy myös siihen Torchlight II:n suurimpaan uudistukseen, moninpeliin.

Kadonneen yhteyden metsästäjät

Diablo III:n tapauksessa ihastelin sitä, miten erinomaisen silkkisesti sen moninpeli toimii. Painat kaverin nimeä ja pam, olet tämän pelissä. Ei ongelmaa, ei säätöä. Torchlight II:n moninpeli toimii hieman eri tavalla. Peliä aloittaessaan saa valita, haluaako aloittaa internet-pelin, LAN-pelin vai offline-pelin. Jos valitsee internetin tai LANin, pystyyn lyödään palvelin, jolle muut voivat sitten serverilistan kautta hyppiä. Pelinsä voi avata vain kavereille, suojata salasanalla, rajoittaa tietyn tasoisille pelaajille ja niin edelleen.  Ei yhtä eleganttia kuin Diablossa, mutta vaihtoehdot ovat samalla monipuolisemmat.

Mutta kun se ei pirulauta toiminut. Pelailin – tai yritin pelailla – Dome-kollega Ericin kanssa moninpeliä, mutta yhteyttä ei vain saatu muodostettua. Pelin pitäisi toimia automaattisesti UDP:n avulla, mutta ei toiminut. Eikä toiminut, kun portteja availi. Tai koko palomuurin sammutti. Tai teki mitä vain kevätjuhlaliikkeitä. Niinpä emme sitten tunnin yrittämisen jälkeen pelanneet yhdessä.

Onneksi pitkän rumban jälkeen löysin kahden taiwanilaisen ja yhden amerikkalaisen kansoittaman serverin, jota kautta moninpelin testaaminen onnistui. Ja se toimikin ihan hyvin. Mukana on moderneja juttuja, kuten mahdollisuus teleportata kaverien luokse, jokaiselle yksilöllisesti näkyvä ja droppaava lootti ja niin edelleen.

Verkkopelistä kun oli kyse, lagia toki esiintyi jonkin verran ja kokonaisuutena kokemus tuntui jotenkin irrallisemmalta ja vapaammalta kuin Diablossa. Pelaajia ei automaattisesti napata mukaan vetäjän tehtävään, vaan kaikki voivat juosta maailmassa harrastamassa omiaan vaikka aivan eri puolilla pelimaailmaa, jos siltä tuntuu. Torchlight II toimiikin varmasti parhaiten kun sen kaverina on headset ja äänikommunikaatioserveri.

Toimiessaan moninpeli osoittautui siis hauskaksi kokemukseksi, mutta ihan rehellisesti kun taoimme päätämme Torchlightin verkkoratkaisun seinään, huomasin kaipaavani Diablo III:n verkkoratkaisua kaikesta sen mukanaan tuomasta roskasta huolimatta. Kun moninpeli toimii yhtä nappia painamalla, eeppistä säätöä ja tuunausta vaativaa kilpailijaa, joka lopulta heittää ruudulle ”lol ei sulle” –ilmoituksen, ei voi pitää kuin antiikkisena.

Mutta ei hukata vielä toivoa. Tämä on beta ja kehitystiimi varoitteli foorumeillaan, että verkko-ongelmia voi esiintyä. Toivon siis hartaasti, että lopullinen peli toimii paremmin ja vaikka tuo mukanaan verkkoratkaisun, joka ei ole kotoisin Quaken ajoilta. Samalla toivoisin henkilökohtaisesti myös, että Runic Games lainailisi peliinsä niitä muutamia Diablon pieniä mukavuuksia (kuten vaikka town portalien ja identify scrollien muuttamisen aktiivisiksi ja aina käytössä oleviksi ominaisuuksiksi). Miksikö? Koska silloin Torchlight II voi olla genren moderni klassikko.

Torchlight II on jo nyt mukavan retrohenkinen vaihtoehto Diablo III:n ultranykyaikaiselle virtaviivaisuudelle, mutta pienten viilausten ja tuunausten avulla se voi olla sellainen parhaan laatuinen retropeli: sellainen, joka tarjoilee menneiden aikojen tunnelmia unohtamatta nykyajan mukavuuksia. Saanko toiveeni? No, se selviää jo pian, sillä Torchlight II ilmestyy PC:lle ja Macille tiettävästi kesän aikana. Ja palaamme tuolloin asiaan myös arvostelun myötä.

 

Lisää aiheesta

Torchlight (Xbox 360)

Kun ensimmäiseksi käynnistää Torchlightin, on moisia pelejä pitempään pelanneille aikamoinen nostalgiatrippi. Kylästä loistaa ensimmäisen Diablon Tristramin kaltainen rapautuneen kylän tunnelma. Maan alla kuhisee jotain todella pahaa, mutta kukaan ei tiedä mitä. Kuka olisi niin tyhmä, että edes lähtisi maan alle varmaan kuoleman kitaan? No pelaajaparka tietenkin.

Diablo III (Mac, PC)

Tiedostakaa siis arvostelua lukiessanne, että minä en ole niitä pelaajia, joiden mielestä Diablo II oli genrensä multihuipentuma. Minusta siinä oli paljon parantamisen ja virtaviivaistuksen varaa. Ja juuri sitä Diablo III tarjoaa.

Lue myös

Alter Ego (PC)

Bloodforge (Xbox 360)

Kinect Star Wars (Xbox 360)

Max Payne 3 (PS3, Xbox 360)

Prototype 2 (PS3, Xbox 360)

Risen 2: Dark Waters (PC, PS3, Xbox 360)

Ys: Oath at Felghana (PC)

 

Muropaketin uusimmat