Uusimmat

Torchlight II (PC)

15.10.2012 17:00 Miikka Lehtonen

Tekijä: Runic Games
Julkaisija: Runic Games / Perfect World
Testattu: Windows 7, Intel Core i5-750, 8 Gt keskusmuistia, GeForce 570 GTX
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows XP/Vista/7, 1,4 GHz tai nopeampi, 1 Gt muistia
Pelaajia: 1, -6 (lähiverkossa ja internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.torchlight2game.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Tätä päivää moni on odottanut hartaasti. Muutaman vuoden takainen Torchlight yllätti koko Diablo-fanien maailman ykkösellä olemalla vihdoin se peli, jota olimme kaikki vuosikausia odottaneet. Tuntuma, lootti, jopa musiikki… kuin uutta Diabloa olisi pelannut!

Tiimin työstäessä kaikin puolin paremmaksi suunniteltua jatko-osaansa oli Imperiumin vastaiskun paikka: Blizzard julkisti, kehitti ja julkaisi sen oikean Diablo-jatko-osansa. Voiko tässä myllyssä mitenkään pienen tiimin peli enää pärjätä? No, joskus voi. Toisinaan ei.

Kuluva vuosi on ollut joka tapauksessa toimintaroolipelien ystäville hyvää aikaa. Loppukeväästä meitä hemmoteltiin Diablo III:n muodossa ja samoihin aikoihin legendaarisella Titan Questilla vaikuttanut tiimi ryhtyi keräämään massia omaa uutta peliään varten. Hyvien uutisten hattutemppu viimeisteltiin Torchlight II:lla, joka ilmestyi vihdoin, lukemattomien lykkäysten ja pettymysten jälkeen.

Ja kun se peli vihdoin saatiin käteen, miten kävi? No, se on heti kättelyssä selvää, että Torchlight II tarjoaa todellakin vaihtoehdon Diablo III:lle. Samasta aihepiiristä kun ei saa filosofioiltaan ja tavoitteiltaan paljon erilaisempia pelejä aikaan.

Retrohenkisesti

Diablo III lähti uudistamaan genreään urakalla. Kehitystiimi heitti itseluottavaisesti monia vanhoja normeja ja tapoja roskikseen ja keksi niiden tilalle uusia. Osa toimi paremmin, osa huonommin. Minuun Diablo III teki suuren vaikutuksen ja pidin monista sen uudistuksista kovasti. Mutta en kaikista.

Tätä taustaa vasten ajateltuna Torchlight II onkin todella mielenkiintoinen tapaus. Se kun ei juuri uudista, vaan peli tuntuu monilta suunnittelun osiltaan vuosikymmenen vanhalta. Joskus positiivisessa, toisinaan negatiivisessa mielessä.

Lähtökohdat ovat todella tutut: neljä erilaista sankaria lähtee taistelemaan suurta pahaa vastaan. Eivät ykkösosan sankarit, sillä he kuolevat jo heti kättelyssä pelin alkuintrossa vähän turhankin kepeästi. Savun hälvettyä jäljelle jää tuttuja arkkityyppejä: yksi räiskii loitsuilla, toinen pyssyillä. Kolmas lähitaistelee ja neljäs voi harrastaa molempia taistelun tyylejä. Valitse oma suosikkisi, pokkaa mukaan lemmikki laajennetusta valikoimasta ja sitten onkin aika seikkailla.

Torchlight II on peli, jonka parissa jokainen genren pelejä aiemmin pelannut tuntee olonsa välittömästi tutuksi, sillä ensimmäisistä sekunneista saakka kaikki tuntuu kuin paluulta Diablo II:n aikoihin. Mitä nyt grafiikka on muuttunut Team Fortress –henkisen sarjakuvamaiseksi ja väripaletti laajentunut mustista ja harmaista käsittämään jos jonkin sortin sävyjä, mutta se tuntuma. Se on yhä paikallaan.

Mitä nyt kaikki on vain laajentunut. Alkuperäinen Torchlight koostui yhdestä kaupungista ja suunnattomasta luolastosta. Kakkonen taas on kunnon pelimaailma. Erilaisia maita ja mantuja, joita täplittävät luolastot, tehtäviä jakavat NPC:t ja tietenkin loputtomat hirviömassat, joiden hallusta vapautetaan loottia tuhatmäärin.

Lisää pelatessaan fiilis vain vahvistuu. Maailma ei välttämättä tunnu niinkään maailmalta kuin kokoelmalta pienehköjä karttoja, mutta siihen on tungettu valtava määrä sisältöä. Kätkettyjä huoneita ja alueita, salaisia tehtäviä, pieniä sivupuzzleja, joiden ratkojat palkitaan kovalla lootilla… olo on kuin olisi taas palannut toimintaroolipelien kulta-aikaan. Siihen, jossa tärkeintä ei ollut tarina tai suurella budjetilla rendattu välivideo, vaan se sekunnista toiseen jatkuva pelattavuus, hyvä seikkailun meininki ja sujuva tunnelma.

Kaikkialta näkee myös, että peliä on tehty rakkaudella. Heti alkumetreillä sain vastaani kätketyn luolaston, jossa piti muksia kumoon pino kummitusmerirosvoja ja lopulta Arkajalat-leffasta tuttu One-Eyed Willy. Ja voi jumankekka, että oikeasti tuuletin ja hihkuin hieman tuolissani, kun onnistuin luolastossa satunnaista ruukkua hiplaamalla avaamaan kätketyn sillan salaiseen aarrehuoneeseen.

Ne Torchlightin perinteiset persoonalliset jutut ovat myös yhä yhtä hurmaavia kuin viimeksi. Lemmikki on mitä mainioin idea: se auttaa taistelussa, osaa juosta kaupunkiin ostamaan parannuspottuja ja myymään rojua, sekä toki myös näyttää söpöltä. Kalastaminen on hauskaa, esineiden modailu ja maaginen parantelu on toimiva juttu ja niin edelleen.

Sydän paikallaan, ydin kunnossa. Perusteissa ei siis paljon valittamista löydy ja pelasinkin ensimmäiset 8-10 tuntiani aika lääpälläni. Silmissäni pyörivät jo suosituspeukut ja hetken olin valmis uskomaan sitä nettikansan määrää, jotka julistivat vuoren huipulta Diablo III:n olevan lyöty. Sitten kuherruskuukausi loppui ja edessä oli arki.

Vanhempi ei ole aina parempi

Torchlight II:n ydin on siis sitä hyvää retroa. Sitä simppeliä ja sujuvaa touhua, jossa tärkeintä on pelattavuus. Ja voi piru vieköön jos samaa ajattelua olisi ulotettu pelin muihinkin osa-alueisiin, silloin arvostelun lopussa seisoisi taatusti suosituspeukku. Vaan kun ei ole.

Ne puitteet – kykypuut ja muutamat design-kysymykset – kun eivät ole retrokultaa, vaan vanhentunutta tauhkaa. Jos Diablo III teki yhden asian oikein, ne olivat sen kyvyt. Kokemustasojen karttuessa pelaajat saivat käyttöönsä uusia kykyjä, joita pystyi valitsemaan lennosta käyttöönsä. Tämä piti huolen siitä, että kaikkia kombinaatioita pääsi kokeilemaan. Pystyi etsimään sen oman pelityylinsä ja ne omat aseensa, joita yleensä piti vielä sekoitella tilanteen vaatimalla tavalla.

Torchlight II ei ole moisesta kuullutkaan. Se tarjoaa wanhat kykypuut. Kullakin hahmolla on kolme kykypuuta, joista kussakin on vajaat 10 kykyä ja kolme passiivista boostia. Jokaisella kokemustasolla saa sitten yhden pisteen, jonka voi lyödä haluamaansa kykyyn ja näin joko avata sen käyttöönsä tai parantaa sen tehoa. Vaihtoehtoja siis riittää, mutta kykysysteemiä vesittää pari ikävää ongelmaa.

Ensimmäinen ongelma on se, että peli ei toistaiseksi sisällä mahdollisuutta respecata, eli sijoitella hahmonsa kykypisteitä uudelleen. Kehitystiimi totesi, että he haluavat jättää tämän fanien tekemien modien vastuulle. Ajattelutapa on erikoinen: tunnustetaan, että ominaisuudelle on käyttöä, mutta sitä ei lisätä peliin, koska… Niin. Miksei? Viimeiset kolme käyttämäänsä pistettä voi sijoitella uudelleen maksamalla kultaa, mutta ei kaikkia. Vaikka käyttöä olisi.

Tämä johtuu siitä, että kykypuut eivät nykymuodossaan ole sisällöltään kovin tiukkaa kamaa. Itse pelasin pääasiassa Outlanderilla, jonka kykypuut ovat enimmäiseen turhaa roskaa. Niistä olisi voinut hyvillä mielin siivota pois 2/3 yhdistellen kykyjä ja upotellen passiivisia parin prosentin boosteja muihin kykyihin, saaden näin aikaan kompaktimmat puut. Niistä olisi oikeasti voinut kehitellä haluamiaan pelitapoja, eikä vain sijoitella automaattisesti pisteitä niihin kolmeen hyvään kykyyn.

Kyvyt myös skaalautuvat todella oudosti, usein jopa rikkinäisesti. Eivätkä siis pelaajan eduksi. Teoriana on, että enemmän pisteitä kyvyssä tarkoittaa enemmän tehoa, mutta myös enemmän manahintaa. Käytännössä manahinta skaalautuu kuitenkin ylöspäin aivan liian nopeasti tehon pysyessä liian alhaalla. Ja niin moni pelaaja sijoittaakin tarkoituksella vain pari pistettä käyttämiinsä kykyihin, koska lisäpisteistä olisi vain haittaa. Ei varsinaisesti ihan hyvä.

Oman osansa tympeydestäni saa myös pelin lootti. Se on satunnaisesti generoitua, kuten toki pitääkin, mutta näennäisen vapaasti ilman suurempaa logiikkaa. Noin 90% vastaan tulevasta lootista lentää suoraan romukoppaan, koska kukaan ei tarvitse +2% manaa ja viisi pistettä voimaa antavia hanskoja. Ikävästi myös tehtävien palkintoina jaetaan satunnaista loottia, joten arpaonni vaikuttaa todella paljon siihen, miten kivaa peliä on pelata. Näinhän se toki usein tämän tyylisissä peleissä menee, mutta vaihtoehtoja rajaamalla olisi saanut aikaan tyydyttävämmän kokemuksen, jossa suurempi osa lootista olisi ollut käyttökelpoista.

Trion viimeistelee todella rosoinen vaikeustaso. Suurimman osan ajasta peli sujuu niin mukavasti, että edes pelkoa kuolemasta ei ole. Sitten aivan yllättäen tuleekin game over. Mitä tapahtui? No, tavallista kovempi hirviö sai sinuun kriittisen osuman, joka tappoi sinut kerrasta. Parempi onni ensi kerralla. Käytännöllisesti katsoen kaikki kuolemistani olivat näitä ”räpäytä silmiäsi ja olet kuollut” –spesiaaleja, eikä se ole kovin hauskaa.

Erityisen hölmöjä nämä yllärikuolemat ovat sen takia, että kovemmilla vaikeustasoilla ne pakottavat panostamaan kestopisteitä ja panssaria antavia esineitä yli muiden, sekä pumppaamaan tajuttomasti pisteitä kestopisteisiin vieden näin lisää valinnanvapautta. Kun ruutu on täynnä toimintaa, kaikkea ei ehdi millään väistää. Ja silloin ne megaosumat on vain pakko kestää keinoilla millä hyvänsä.

Kaikesta huolimatta…

 Onko Torchlight II siis pettymys? No, ihan rehellisesti sanoen ei. Se on suunnilleen sellainen kuin betan perusteella ounastelinkin sen olevan. Osittain todella mukavan retrohenkinen, osittain vanhentuneiden ja pelaajaa rankaisevien mekaniikkojensa rasittama.

Erona betaan on tosin todettava, että se nettipeli toimii vihdoin. Torchlight II:ta voi pelata yksin, lähiverkossa tai netissä maksimissaan kuusi sankaria käsittävissä porukoissa. Yhdistäminen peleihin onnistui kätevästi serverilistan avulla ja homma toimi muutenkin teknisesti hyvin. Tästä siis peukkua.

Eivätkä muutkaan ongelmat ole fataaleja, sillä Torchlight II on suunniteltu alusta saakka modattavaksi. Modaajat kehittivät jo ensimmäiseen peliin uusittuja kykypuita, kokonaan uusia hahmoluokkia ja monia muita tarpeellisia juttuja. En epäile hetkeäkään, etteivätkö pelisarjan fanit jossain vaiheessa järkeistä rikkinäisiä kykypuita, lisää peliin respec-ominaisuutta ja korjaa muitakin yleisiä valituksen aiheita.

 

Mutta se ei vaikuta arvostelun lopputuomioon kahdesta syystä. Ensinnäkin me arvostelemme sen pelin, joka meille toimitetaan, emmekä sitä, joka siitä ehkä joskus tulee. Lisäksi, modit ovat tulevaisuuden juttu. Annoin arvostelun seistä jonossa tarkoituksella odotellessani modaustyökalujen julkaisua ja sitä, saisivatko pelaajat Torchlight II:n peukkukuntoon. Mutta eipä niitä modityökaluja ole vielä näkynyt. Odottelu siis jatkuu.

Kokonaisuutena kyseessä on kuitenkin hyvä peli. Joidenkin mielestä jopa erinomainen. Se heille suotakoon. Ja uskon, että kun ne modit vihdoin ilmestyvät ja Torchlight II levittää siipensä, erinomaisten kerho tulee vain kasvattamaan rivejään. Ja on myös todettava, että Torchlightin jatko-osana peli on onnistunut. Se laajentaa ykkösessä vaikutuksen tehneitä juttuja menettämättä sieluaan. Ei siis välttämättä vielä varauksettoman suosituksen, mutta aivan ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

 

Toinen mielipide

Jos lähtee taisteluun titaania vastaan, on parasta olla valmistautunut. Diablo 3 on sen luokan pelimammutti, että tänä vuonna jokaisella samasta puusta veistetyllä toimintaroolipelillä on ahdasta. Samaan ansaan lankeaa myös Torchlight 2, vertailu isompaan kun on väistämätöntä.

Suuret linjat ovat sentään kunnossa. Tarina nyt on kaikin puolin yhdentekevä, jopa siinä määrin, ettei tätä kirjoittaessa enää meinaa muistaa, minkä vuoksi hirviölaumoja pitikään teurastaa. Toisaalta eipä tällaiseen mitään kovin syvällistä juonta tarvitakaan. Pelattavuus on ihan pätevällä tasolla eikä karkkigrafiikkakaan ärsytä. Päin vastoin.

Mutta ne pienet asiat, ne koituvat tällä kertaa Torchlight 2:n kohtaloksi. Lähdetään liikkeelle vaikeustasosta. Aloitin pelin toisiksi vaikeimmalla tasolla ja odotin hankalaa haastetta. Sen sijaan tarjolla oli haukotuttavaa läpiklikkailua. Nostin vaikeustason tappiin, mikä muuten vaatii ihan turhaan ylimääräistä klikkailua, ja pelikokemus asettui suunnilleen sille tasolle, mitä voisi odottaa normaalivaikeustasolta. Näinköhän tällaisen läpsyttely jaksaa kiinnostaa yhtään tiukempaa haastetta etsiviä.

Pelityypin ehkä tärkein piirre, lapiotolkulla syliin kauhottava lootti jättää myös kylmäksi. Peli arpoo käsiin jatkuvasti varusteita, joille ei tunnu löytyvän minkäänlaista käyttöä. Ei sen vuoksi, että hahmoluokka olisi väärä tai varusteet heikkotasoisia vaan siksi, etteivät työkaluihin ruuvatut bonukset sovi loogisesti yhdellekään hahmoluokalle. Liiallinen sattumanvaraisuus tappaa peli-ilon.

Myös kykyjen tasapainotus vaatisi lisää huomiota. Nyt tuntuu, että valtaosa kyvyistä jää täysin turhiksi. Yhdellä perushyökkäyksellä ja parilla passiivikyvyllä selviää aivan hyvin ilman. Peli ei kannusta kokeilemaan ja taktikoimaan.

Kyllä Torchlight 2:sta silti pelaa ilokseen. Kokemus jättää vain harmillisen kylmäksi tunnetasolla. Pelaa ja unohda -tyylinen kokemus ei oikein erotu edukseen, kun kaikkine puutteineenkin erinomainen Diablo 3 on vielä tuoreessa muistissa. Pelkkä ihan kiva ei nyt riitä, kun pahin kilpailija on eliittiluokkaa.

Juho Anttila

 

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

 

Lisää aiheesta

Torchlight (Xbox 360)

Torchlight II -ennakko (Mac, PC)

Diablo III (Mac, PC)

Lue myös

Dead or Alive 5 (PS3, Xbox 360)

Dishonored (PC, PS3, Xbox 360)

Halo 4 –moninpeliennakko (Xbox 360)

Tekken Tag Tournament 2 (PS3, Xbox 360)

The Walking Dead Episode 4: Around Every Corner (Mac, PC, PS3, Xbox 360)

Tokyo Jungle (PS3)