Toy Story 3 (PC, PS3, Wii, Xbox 360)

16.09.2010 16:27 Juho Anttila

Tekijä: Avalanche Software
Julkaisija: Disney Interactive Studios
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: DS, PC, PlayStation 3, PSP, Wii, Xbox 360
Pelaajia: 1, 2 (samalla konsolilla)
Pelin kotisivu: Toy Story 3
Juho Anttila

Toy Storysta se kaikki käytännössä alkoi. Nimittäin tietokonegrafiikan ylivalta lasten animaatioelokuvissa. Rakastetulla pioneerilla riittää faneja, mistä todisteena uunituoreen kolmannen elokuvan huima suosio.

Suosittu elokuva takaa mukavat pelimyynnit, vaikka tiskiin lyötäisiin minkälaista lannoitetta. Tämän ovat osoittaneet lukemattomat kelvottomat lisenssipelit. Mutta miten mahtaa käydä Toy Story 3:n kohdalla?

Elokuvapelien suurin ongelma ei niinkään ole rahan kuin ajan puute. Tuote on saatava pihalle samoihin aikoihin leffan kanssa, eikä joustovaraa juuri heru. Se toteutetaan, mitä ehditään, yleensä matkan varrella oikoen. Tästä huolimatta Toy Story 3:n tekijät ovat rohkaistuneet mahduttamaan teokseensa kaksi aivan erilaista pelimuotoa.

Yhden illan tarina

Tarinapeli alkaa napakasti jaksolla, jossa Woody-sheriffi ratsastaa vangittuja orpoja kuljettavan junan perässä. Kentässä on vauhtia ja näyttävää meininkiä vaikka muille jakaa. Tästä jatketaan läpi kahdeksan erilaisen tehtävän, jotka sivuavat hyvin löyhästi elokuvan tarinaa silloin, kun tekevät sitä lainkaan.

Lasten lisenssipelit ovat useimmiten olleet tasohyppelypainotteisia sillisalaatteja. Niin myös tällä kertaa. Kenttien lukumäärä ei ole kummoinen, mutta niin vaan mukaan on saatu niin räiskintää, tasohyppelyä kuin lentelyäkin.

Joissain kentissä pelaaja pääsee vaihtelemaan vapaasti kolmen eri hahmon välillä. Woodylla, Buzz Lightyearilla ja Jessiellä on kullakin oma erikoistaitonsa, ja matkan varrella tarvitaan näistä kaikkia. Ideassa on potkua, mutta voi, kun sitä hyödynnetään kunnolla ainoastaan yhdessä kentässä. Jos tiimillä olisi ollut käytössä enemmän aikaa ja kunnianhimoa, olisi tämän konseptin ympärille voinut rakentaa laajemman ja paljon paremman pelikokemuksen.

Buzz Lightyearin omat kentät ovat taas esimerkki kehnommasta suunnittelusta. Itseään toistavaa räiskintää ja kömpelöä ohjausta yhdistelevät rykäykset tuntuvat keinotekoisilta ja pitkitetyiltä. Hieman töksähtelevä ohjaustuntuma ja irrationaalinen kamera vain lisäävät täytevetäisyn tuntua, tosin osansa näistä saavat myös ne paremmatkin kentät.

Laimeat vedot harmittavat siksikin, että tarinapelimuoto on todella lyhyt. Pari kolme tuntia ja se on siinä. Toki kenttien pariin voi palata vaikka kuinka monta kertaa metsästämään erilaisia piilotettuja salaisuuksia, mutta ilo on silti luvattoman lyhyt.

Lasten oma hiekkalaatikko

Onneksi tarinapeli edustaa kuitenkin vain karkeasti katsoen puolikasta Toy Story 3:n tarjonnasta. Kokemuksen sydän löytyy nimittäin uudesta vapaasta lelulaatikkomoodista. Kuvaavampi termi olisi ehkä kuitenkin hiekkalaatikko, sillä kyseessä on lapsille ja lapsenmielisille suunnattu aivan oma open world -kokemus.

Woody-sheriffi saa tehtäväkseen kokonaisen pienen länkkärityylisen kylän rakentamisen. Lähtötilanteessa kentällä on vain kourallinen taloja ja muutama asukas, mutta ahkeralla työnteolla kylästä olisi tarkoitus kasvattaa, jos ei nyt ihan kuhiseva metropoli, niin aikakin aktiivinen pikkukaupunki.

Tavoite saavutetaan juoksentelemalla pitkin poikin pelialuetta etsimässä esineitä ja tekemässä erilaisia tehtäviä. Palkkioksi jaetaan rahaa, jolla voi ostaa uusia taloja, leluja ja asukkaita. Välillä taistellaan myös kaupunkilaisten rahoja vaanivia roistoja vastaan.

Kokemus on, varsinkin lyhyenlännän tarinapelin jälkeen, jopa yllättävän raikas. Vapaassa ympäristössä kamera toimii, ympäristöissä riittää katseltavaa ja tekemistä tuntuu piisaavan moneksi tunniksi. Kaverinkin voi kutsua mukaan leikkiin, jolloin ruutu jaetaan kahtia.

Lelulaatikkoon on myös selvästi panostettu. Tehtävät muodostavat loogisen kokonaisuuden ja välillä etenemisestä palkitaan välianimaatioilla. Tekemistä ohjeistetaan kädestä pitäen, mutta sormi menee silti välillä suuhun. Voisi kuvitella, että pienemmät pelaajat joutuvat kysymään isiltä ja äidiltä apua vaikeampitajuisten nakkien kohdalla.

Prioriteetit uusiksi

Mainio avoin maailma nostaa muuten keskinkertaisen lastenpelin osakkeita selvästi. Sitä pelatessa ei voi välttyä pohtimasta, oltaisiinko koko peli voitu rakentaa lelulaatikon ympärille. Nyt resurssit on jouduttu jakamaan kahden erilaisen pelimuodon välille, mikä johtaa mahdollisuuksien hukkaamiseen molemmilla puolilla aitaa.

Erityisesti tarinapeliä vaivaa myös teknisen toteutuksen osalta epätasaisuus. Meininki on välillä aidosti näyttävää, välillä taas sorrutaan kopiokoneesta repäistyjen karujen käytävien kierrättämiseen. Äänipuolella toteutus nojaa äänekkyyteen. Metelöivä ääniraita käy ainakin aikuisen hermoon pahasti.

Puhettakin riittää, mutta ainakin arvosteluversiossa se oli kuultavissa ainoastaan englanniksi. Mikä pahempaa, minkäänlaisia tekstityksiä ei ollut tarjolla. Jos tilanne ei ole myyntiversiossa parempi, on käsissä jälleen yksi lastenpeli, jonka tarina ja huumori menee ohi suurelta osalta kohderyhmää. Itsekin vanhempana tekisi mieli laukoa pari rumaa sanaa moisia bisnespäätöksiä tekevien pukumiesten suuntaan.

Tästä ja muista virheistä huolimatta Toy Story 3 yllättää nousemalla lähelle lasten lisenssipelien kärkikastia. Ei se nyt vielä tarkoita sitä, että kyse olisi merkittävästä pelitapauksesta tai teoksesta, jota kehtaisi suositella muille kuin Toy Story:sta pitäville, mutta toisin kuin liian monen lisenssipökäleen kohdalla, pilttejä ei tällä kertaa aliarvioida. Mainio lelulaatikkomoodi takaa, että leffateatterissa hankittu hymy ei pääse hyytymään myöskään kotona konsolin äärellä.