Uusimmat

Transformers: Revenge of the Fallen (PS3, 360)

11.08.2009 19:11 Miikka Lehtonen

Michael Bay on mies, jota moni luultavasti haluaisi tirpaista kunnolla. Minulle syyksi riittää pelkkä Pearl Harbor –elokuvan olemassaolo, mutta halukkaita jonottajia löytyisi varmasti myös Transformers-fanien riveistä, sillä Bayn Transformers on melko hyytävää katsottavaa.

Kun elokuva pistää tykittäen kunnolla reisille, siihen perustuvilla peleillä ei ole edessään kovin kiitollista tehtävää, sillä kukapa haluaisi pelata peliä, jossa ärsyttävät teinit inisevät ongelmistaan ja robottitappelut ovat taka-alalla? Eivät onneksi ainakaan Transformers: Revenge of the Fallenin kehittäjät.

Revenge of the Fallen ei ole syntynyt maailmaan kovin ruusuisissa asetelmissa. Bayn kammottava Transformers-elokuva poiki niinikään järkyttävän huonon pelin, eikä toinen Transformers-elokuva juuri parantanut entisestä. Kukapa haluaisi katsella jättirobottien räjähtävää taistelua kun voimme keskittyä ärsyttävän teinin koulumurheisiin?

Pelin kehitystiimi on onneksi tehnyt peliliikkeitä ja jättänyt suuren osan esikuvastaan sinne minne se kuuluukin, roskikseen. Yleinen juoni on ennallaan, kun Decepticonit yrittävät Starscreamin johdolla kerätä entistä johtajaansa kasaan ja voittaa ikiaikaista sotaansa kapuloita rattaisiin heitteleviä Autoboteja vastaan. Ne loput 3/5 elokuvasta onkin jätetty roskikseen ja hyvä niin, sillä näin pelistä tuli ihan kelvollinen.

Revenge of the UI

Transformers: Revenge of the Fallen keskittyy puhtaasti robottien väliseen mättöön. Tehtävissä on löyhiä tavoitteita, jotka voi yleensä tiivistää muotoon ”hakkaa X vihollisen robottia ja voita”. Tehtäväsuunnittelu ei siis tarjoa suuria yllätyksiä, mutta peli yrittää piristää pelaajansa päivää edes sijoittamalla mättönsä eri puolille maailmaa, jolloin vaihtuvat suurkaupungit tarjoavat edes pientä vaihtelua.

Transformerseista kun on kyse, räiskintä ja mätkyttely tapahtuu joko robottina tai jonkinlaisena kulkuvälineenä. Pääasiassa ajoneuvomuotojen tarkoitus olla nopea keino siirtyä paikasta A paikkaan B, mutta nekään eivät ole täysin puolustuskyvyttömiä, sillä ne voivat itse räiskiä aseillaan ja lisäksi tarjoavat mahdollisuuden hyökätä suoraan muuttumisanimaatiosta vauhdilla.

Kolikon kääntöpuolella kasvanut monipuolisuus pelissä tarkoittaa myös kasvanutta monimutkaisuutta ohjaimella. Roboteilta löytyy hyökkäyksiä ja temppuja joka lähtöön, usein oudosti toteutettuina. Esimerkiksi ampuminen ja autoksi muuttuminen tapahtuvat samasta napista lopputuloksen riippuessa siitä, onko pelaaja lukinnut tähtäimensä viholliseen vai ei. 10 pistettä ja papukaijamerkki sille, joka keksii ensimmäisenä, miten tämä voi paukahtaa silmille kesken taistelun.

Pelaaminen muistuttaa hetkittäin muutenkin mustekalasimulaatiota kun sormet ovat ristissä useammalla napilla, jotta robotti pysyy tiellä ja tekee autosta robotiksi muuttuessaan hyppypotkun. Ongelma ei suinkaan ole fataali, mutta pienellä virittelyllä pelaaminen olisi voinut olla huomattavasti vähemmän turhauttavaa.

Ei silti että itse peli muuten aiheuttaisi spontaania raivoa, sillä se on asiallinen, joskin yllätyksetön. Robotit räimivät toisiaan ja ruudulla räjähtelee enemmän kuin Michael Bayn päiväunissa, aivan kuten Transformers-pelissä kuuluukin. Eroa edeltäjään syntyy siinä, että peli on tajunnut pelaajien haluavan juuri tätä ja karsinut typeriä ralliosuuksia ja inisevien teinien etsimistä reilusti. Voittajia olemme me.

Kuin puolipilvinen päivä

Vaikka hyviä ratkaisuja onkin tehty, kehitystiimi on missannut muutaman selkeän jipon. On outoa, että pelin tehtäviä pystyy kyllä pelaamaan useammalla Transformerilla, mutta jokaista vain parilla vaihtelevalla robotilla ja ne bonus-ukotkin pitää avata ensin pätemällä muualla pelissä. Kärsisikö kehitystiimin visio suuresti siitä, jos pelaaja voisi aina pelata suosikki-transformerillaan?

Pelin kentät ovat myös petollisen suljettuja. Maisemaa on kyllä piirretty ympärille neliökilometreittäin, mutta todellinen taistelutanner on parin korttelin kokoinen postimerkki, joka on rajattu muusta maailmasta sähköaidoilla. Mättöön olisi tullut heti enemmän meininkiä, kun peli olisi ollut esikuvanaan toimivien robottien mittakaavassa.

Tämä kaikki on kuitenkin vain lisuketta sen keskeisimmän ongelman ympärillä: Revenge of the Fallen heittää kaikki korttinsa pöytään jo alkumetreillä, eikä sillä ole tarjota sen jälkeen mitään uutta. Sekä Autoboteilla että Decepticoneilla on omat kampanjansa, tarjolla on kerättäviä bonuksia ja voitettavia ennätyksiä, mutta silti… Aikamme suuriin ajattelijoihin lukeutuvaa Stringer Belliä mukaillakseni Transformers: Revenge of the Fallen on kuin neljän lämpöasteen päivä. Ei tarpeeksi lämmitä, ei liian kylmää, vaan mitäänsanomattoman haaleaa.

 

Tekijä: Luxoflux
Julkaisija: Activision
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 2, PlayStation 3, Wii, Xbox 360
Pelaajia: 1-?
Pelin kotisivu: http://www.transformersgame.com/
Miikka Lehtonen

 

Lisää aiheesta

Transformers-näyttely toi autobotit ja decepticonit ihmisten ilmoille

Oulun suunnalla liikkuvien kannattaa suunnata silmänsä Pohjois-Pohjanmaan Museoon, sillä esillä on jotain astetta erikoisempaa. Transformers-näyttely on näet koonnut kolmen oululaisen keräilijän robottilelut ja tilpehöörit suuren yleisön ihasteltavaksi.

Tässäpä todellista ihasteltavaa kaiken hauskan ja vekkulin ystäville: Transformereita enemmän kuin uskoi olevan olemassakaan.

Transformers (PS2)

80-luvulla suurta suosiota nauttineet Transformersit ovat viime vuosien aikana tehneet näyttävän paluun. Uuden julkisuuden myötä myös Atari on innostunut aiheesta ja tyrkännyt kauppojen hyllyille Transformers-nimeä kantavan Playstation 2 -julkaisun.

Elokuva-arvostelu: Transformers – Kaatuneiden kosto

Kesän 2009 mammuttielokuvat ovat olleet pettymyksiä etenkin viime vuoteen verrattuna. Wolverinesta ja Terminaattorista ei ole ollut kilpailemaan sen enempää Yön Ritarille kuin Iron Manillekaan. Onnistuuko parin vuoden takaisen Transformersin jatko-osa pelastamaan Hollywoodin kesän?

Levyarvostelu: Transformers – Revenge Of The Fallen (Soundtrack)

Transformers – Revenge Of The Fallen -elokuvaan istutettua musiikkia esittelevä levy on kokoelma kiukkuista ja synkkää jenkkirockia, jolla ei ole juurikaan tekemistä itse elokuvan kanssa.

Lue myös

Blood Bowl (PC)

Fight Night Round 4 (PS3, 360)

Guitar Hero: Greatest Hits (PC, PS2, PS3, Wii, 360)

Sims 3 (Mac, PC)

Star Ocean 4: The Last Hope (360)

Tom Clancy’s H.A.W.X. (PC, PS3, 360)

Wallace & Gromit’s Grand Adventures Episode 4: The Bogey Man (PC, 360)

Zack & Wiki: Quest For Barbaros’ Treasure (Wii)