Trine 3 The Artifacts of Power (PC)

04.09.2015 17:05 | Pekka Leinonen

trine_3_arv_0kansiTekijä: Frozenbyte
Julkaisija: Frozenbyte
Testattu: PC Windows 10 64-bit, i-7 4770k, Geforce GTX 770, 16 Gt muistia
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: PC Windows Vista tai uudempi, tuplaydinprosessori, 4 Gt muistia, 6 Gt levytilaa
Pelaajia: 1, 2-3 (samalla koneella ja internetissä)
Muuta: Ladattava peli, hinta 21,99 euroa (Steam)
Pelin kotisivu: http://www.frozenbyte.com/games/trine-3-the-artifacts-of-power/
Arvostelija: Pekka Leinonen

trine_3_arv_035

 

Ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, tai jotain sinnepäin kertoo vanha sananlasku. Tämän sai kokea myös kotimainen Frozenbyte tuotoksellaan Trine 3, jolla on kehittäjien omien sanojen mukaan kolme kertaa edellisosaan suurempi tuotantoarvo. Niinpä seikkailulla tuli raja, jossa rahat loppui kesken.

Trine-seikkailut ovat olleet kautta linjan mainiota tasohyppely-taistelu-puzzle -pelejä, joita on ollut pirun hauska hakata etenkin kaverin kanssa. Kolmannessa osassa haluttiin kuitenkin nousta uudelle tasolle ja muuttaa 2D kolmedeeksi. Miten tässä onnistutaan? Hyvin ja huonosti.

3D-maailma on upea ja tarjoaa puitteet monipuolisempiin puzzleihin. Silti tuntui että ongelmat ovat helpompia edellisosiin nähden, ellei tässäkin tulisi yksi hemmetin ärsyttävä ongelma. Nimittäin se, että välillä syvyysnäkö pettää ja sitten laskeudutaankin kohtalokkaasti kohteen tai maailmankartan yli kuin viinaturisti Tallinnan laivalta.

Mitä tarinaan tulee, niin mieleen jäi lähinnä se, että kolme sankaria yhteensitova artefakti hajoaa tuhannen päreiksi ja vapauttaa jonkin suuren pahuuden. Kolme edellisosasta tuttua henkilöä lyö jälleen viisaat päät yhteen ja lähtee suurelle matkalle keräämään kokoon sen, mikä pelastettavissa on. Moni on internetissä itkenyt siitä, miten tarina loppuu kuin seinään ja jättää roikkumaan kuin Sylvester Stallonen. Epäiltiinpä DLC:n päättävän juonen, mutta tämän studio on ehdottomasti kieltänyt. Ehkä sitten seuraavassa osassa kaikki päättyy.

trine_3_arvostelu-0015

Seikkailu ja sen seikkailijat

Amadeus: Velho, joka haaveilee tulipallojen loitsimisesta, mutta saa ilmoille pelkkiä laatikoita. Mutta ne muodostavatkin ratkaisun suurimpaan osaan pulmista. Hän taitaa myös telekinesian. Suurimpana uudistuksena ei tarvitse enää piirtää ruutuun neliötä saadakseen kyseisen lootan aikaan, vaan homma hoituu painamalla nappia. Lisäksi herraa on tyhmennetty edellisosista niin, ettei hän osaa enää taikoa siltoja. Eivätpä puzzlet niitä loppuunsa vaatineetkaan.

 Zoya: Vastaa kolmikon naiskauneudesta. Hän on varas, joka luottaa jousipyssyynsä ja tarttumiskoukkuunsa, jolla heilautetaan kuilujen yli tai vedetään eri vipuja ja esineitä. Jotenkin tuntui, että tätä hahmoa tuli käytettyä huomattavasti vähemmän kuin ennen.

 Pontius: On porukan lihas, ritari, joka pistää morsot halki, poikki ja pinoon. Hänellä on myös erittäin hyödyllinen kilpi, joka sekä torjuu projektiilit ja vihollisten iskut, mutta toimii myös leijualustana ja mahdollistaa näin pidemmät hypyt.

Hahmoja vaihdellaan nappia painamalla.

En voi välttyä tunteelta, että pelimekaniikkaa on jokseenkin turhaan yksinkertaistettu. Enää ei ole minkäänlaista roolipelimäistä hahmonkehitystä, vaan hahmot käyttävät taitojaan kuin loputtomasti samaa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä etteikö kentistä löytyisi haastettakin ja kerättävää kultaisten kolmioiden muodossa. Itse asiassa ne eivät todellakaan leijaile siellä täällä turhaan, vaan niitä on kerättävä, koska vain tarpeeksi kokoamalla edistytään seuraavaan kenttään. Itse jouduin palaamaan pari kertaa jo läpäistyyn episodiin, että pari viimeistä tannerta avautui pelattavaksi. Ehkä tällä ratkaisulla vain pyrittiin tietoisesti lisäämään pelin kestoa.

Uutuutena mukana ovat lyhyet haastekentät, joissa jokainen sankari seikkailee yleensä monimutkaisen radan iteksiin. Näitä on lähes pakko vääntää kultaisten kolmioiden metsästyksessä, mutta läpäistessään haasteen on voittajaolo.

trine_3_arvostelu-008

Mitä te valitatte?

Trine kolmonen sai alkunsa early accessina, ja keräsikin kovasti kehuja testivaiheessa. Sitten kun peli viimein julkaistiin, se saikin pelaajilta armotonta vihaa. Lähinnä haukuttiin pelin kestoa, yksinkertaisuutta ja kuin seinään töksähtävää loppua. Näistä valituksista en ymmärrä oikeastaan kuin lopun, joka on kuin pelaajaa lyötäisiin halolla päin näköä. Itsellä kelloon tuli päälle seitsemän tuntia, joka ei ole lainkaan pässimmin parinkympin teokselta. Ostaahan jengi joka vuosi mutisematta yli kuudenkympin geneerisen räiskintäpelin, jonka yksinpeli kestää puolet Trinen ajasta.

Vaikka Trinet ovat aina olleet parhaimmillaan kaverin kanssa yhteistyöpelissä, niin eihän testiversioon älykästä peliseuraa löytynyt. Pahat kielet kyllä kertovat, että kyseessä on vielä kirjoitushetkellä niin sanotusti ”työn alla” oleva ominaisuus.

Sanovat mitä sanovat, mutta minä viihdyin seikkailun parissa. Olihan se melko helppo, ja kerronta heikkoa, mutta pääasia oli, että hauskaa riitti, musiikit loivat oikeaa tunnelmaa ja maisemat olivat komeita ja vaihtelevia. Toivottavasti Frozenbyten vekkuleilla on voimia päättää tarina seuraavassa osassa.

 

trine_3_arvostelu-006

 

Lisää aiheesta

Trine 2: Director’s Cut (Wii U)

Trine (PC, PS3, 360)

Vieraissa: Frozenbyte

Wii U -esittelyssä suomalainen helmi: Trine 2: Director’s Cut

Trine 2: Director’s Cut (Wii U)

2011 paras suomipeli: Trine 2