UUSIMMAT

Tulipahan (ikävä kyllä) pelattua: Devil’s Hunt on rutiköyhän miehen Devil May Cry – ”Tätä peliä ei voi suositella kenellekään”

30.09.2019 20:00 | Joonas Pikkarainen

Puolalaisstudion sukellus Helvettiin on kirjaimellinen sukellus pelihelvettiin.


Julkaisupäivä: 17.9.2019
Studio: Layopi Games
Julkaisija: 1C Company, 1C Entertainment
Saatavilla: PC (Windows, testattu) PlayStation 4, Xbox One & Switch
Pelaajia: 1
Ikäraja: K16
Peliä pelattu arvostelua varten: kolme tuntia


Oletko koskaan pelannut jotain tajunnanräjäyttävää peliä ja unelmoinut, kuinka siistiä olisi tehdä jotain vastaavaa itse? Sitten muistat, ettei sinulla ole minkäänlaisia pelinkehitys- tai tarinankerronnallisia taitoja. Layopi Games ei ole antanut tämän haitata. Siinä missä heikkomieliset suuntaisivat osaamisensa suosiolla toisaalle, puolalaisstudio päättää kurkottaa taivaaseen omalla Devil May Cryllaan.

Lopputuloksena on syntynyt sen sijaan suoraan helvetin syvimmille tasoille jäänyt sikiö nimeltä Devil’s Hunt, jossa pelaaja ottaa ohjaksiinsa miljonäärinyrkkeilijä Desmondin. Kun mies löytää eräs ilta vaimonsa parhaan kaverinsa kanssa sängystä, päättää tämä riistää itseltään hengen, herätä henkiin Helvetissä ja myydä sielunsa Luciferille, jotta voisi kostaa aviorikoksen mahdollisimman verisesti.

Koska tietenkin.

Helvetillä ja Taivaalla on tosin omat suunnitelmansa Desmondille, joka ajautuu iänikuisen sodan välikappaleeksi listiessään roppakaupalla demoneita ja enkeleitä vendettansa tueksi. Surkuhupaisa juoni vie pelaajan puuduttavan tylsästä pelialueesta toiseen, kun tekijät yrittävät pähkäillä, miten sitä tarinaa oikein kerrotaan. Vastausta etsittäneen studiolla vieläkin, kun infernaalisella rytmityksellä siunatut tehtävät koostuvat niinkin hurjista suoritteista kuin autonavaimien etsimisestä omasta kämpässä. Valitettavasti meno ei siitä juuri villimmäksi muutu.

Kärsimysnäytelmä ei valitettavasti pääty tarinaan. Silloin kun pelin fokus ei ole autonavaimissa, se keskittyy ahtaissa kentissä palloiluun, jota katkotaan noin kymmenen metrin välein tulevilla kehotteilla. Haluatko kiivetä ylös? Paina A:ta. Haluatko hypätä alas? Paina A:ta. Haluatko teleportata viiden metrin päähän? Paina A:ta. Haluatko lopettaa pelin? Kyllä, kiitos. Onneksi peliä ei voi syyttää ainakaan pitkäksi.

Toisinaan kehotteiden välissä ilmestyy tyhjästä syntyviä vihollisia, jotka täytyy mätkiä kanveesiin päästäkseen eteenpäin. Rivivihollisista pomovastuksiin toiminta ei tosin muutu, sillä kaiken muun ohella Devil’s Huntissa on myös luokattoman huono taistelumekaniikka. Peli kyllä tarjoaa liudan erilaisia kykyjä ja komboja, joita voi avata vihollisilta napatuilla sieluilla, mutta näille ei ole juuri käyttöä. Sen sijaan riittää, että osaa painaa yhtä nappia monta kertaa peräjälkeen, kunnes vastustajat lakkaavat olemasta. Ja tarkoitan kirjaimellisesti yhtä nappia – pelaajan ei tarvitse oikeastaan edes liikkua.

Ja jos haluat vielä lisäsyitä taistelun aneemisuudelle, niin koko touhu on täysin tunnotonta. Hahmot eivät rekisteröi iskuja millään tavalla ja osa erikoisliikkeistä vaan valahtaa vihollisten läpi tekemättä mitään silminnähtävää vahinkoa. Kun yhtälöön lisää vielä äärimmäisen kankean liikehdinnän, on henkiä riistetty vähemmästäkin.

Jotain Devil’s Huntin eduksi on annettavaa paikoin ihan hienoista pelialueista, jotka vaihtelevat miamilaisesta yökerhosta helvetin syvimpiin sopukoihin ja hautausmaihin. Lohtu on tosin pieni ja annettu säälistä, sillä peliä ei voi suositella kenellekään edes huonolla omatunnolla.

DEVIL’S HUNT

”Danten helvetissä on oma piirinsä Devil’s Huntin kauheuksille”