Uncharted 3: Drake’s Deception (PS3)

24.10.2011 20:00 Miikka Lehtonen

Tekijä: Naughty Dog
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3 – 2.11.2011
Pelaajia: 1, 2-12 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.naughtydog.com/games/uncharted
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Kuten pitkäaikaiset lukijat muistavat, pidän kovasti Uncharted-sarjasta. Naughty Dogin pelisarja on mitä parhain kunnianosoitus 80-luvun seikkailuelokuville ja kunnon Indiana Jones –meiningille. Siinä sivussa ne ovat myös erinomaisia pelejä.

Olen jo kahdesti Unchartedin lopputekstien pyöriessä hämmstellyt, miten Naughty Dogin porukka pystyisi mitenkään enää parantamaan tahtiaan pelin jatko-osaa varten, ja kahdesti olen joutunut sanani nielemään. Uncharted 3 on nimittäin sarjansa paras peli.

Ei ole vaikea pukea sanoiksi sitä, miksi pidän niin suunnattomasti Uncharted-peleistä. Ovathan Indiana Jones –elokuvat kaikkien aikojen suosikkejani, eikä tule helposti mieleen peliä, joka vangitsee niiden tunnelman yhtä erinomaisesti kuin Uncharted-sarja.

Elämää suuremmat tapahtumat, kevyt kuorrutus yliluonnollisia ilmiöitä ja tietenkin aimo annos erinomaisesti kirjoitettuja hahmoja ja todella nokkelaa sanailua. Siitähän se seikkailu syntyy, mutta harvoin yhtä hyvin kuin Uncharted 3:ssa.

Ei toki ihme, sillä onhan Naughty Dogin porukka saanut hioa omaa kaavaansa kohti täydellisyyttä jo yli neljän vuoden ajan. Tulos näkyy taululla, sillä jos lähdetään puhumaan pelien käsikirjoituksesta, ohjauksesta ja taiteellisesta suunnittelusta, harva peli pääsee edes lähelle samaa luokkaa.

Räjähtävä alku, räjähtävä loppu

Uncharted-pelit ovat aina olleet hyviä tempaisemaan pelaajan mukaansa todelliselle pelaamisen vuoristoradalle, ja niin tapahtuu nytkin. Lyhyt intro pohjustaa tarinan: Nathan Drake yhdessä ystävänsä ja opettajansa Sullyn kanssa ovat saapuneet hämärään brittiläispubiin myymään Draken kaulassa roikkuvaa sormusta vielä hämärämmälle ostajalle.

Itselleen Sir Francis Drakelle kuulunut sormus on kuulemma avain uskomattomiin rikkauksiin, joten ei ole ihme, että ostajalla on mukanaan suunnaton salkku käteistä. Mutta voi näitä kelmejä, sillä kaupat tietenkin menevät pieleen, ja sitten ollaankin keskellä pelihistorian tyylikkäintä ja rempseintä kapakkatappelua.

Tappelu esittelee heti kättelyssä pelin merkittävimmän uudistuksen: nyrkkitappelu toimii nyt Arkham Asylum –mallilla. Väistelyt, heitot ja vastaiskut ovat päivän sana, samaten kuin seinien, ikkunoiden ja vaikka baaritiskien luona tehdyt erikoishyökkäykset. Miksi turhaan mätkiä kaveria kekoon pitkän kaavan kautta, kun ikkunan vieressä tämän voi nakata suoraan kadulle jäähdyttelemään?

Eikä se tarina siitä ehdi paljon rauhoittua, sillä kohta möngitään Lontoon katujen alla muinaisten salaseurojen ja salaisuuksien perässä ja sitten suunnataankin Lawrence of Arabia –teemaiselle maailmankiertueelle. Drake kun uskoo, että Lawrence oli osunut sen kuuluisamman Draken suunnattoman aarteen jäljille Lähi-idässä.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Tarina siis on puhdasta Indiana Jonesia, mutta sen kerronta on tyylikkäintä, mitä olen peleissä nähnyt. Törkeän hyvän näköiset ja erinomaisesti animoidut kasvot välittävät paljon sellaisia pieniä vivahteita ja tunteita, jotka suurimmassa osassa pelejä jäävät kokonaan näkemättä.

Ja se ohjaus, se ohjaus… Naughty Dogin pojat – ja tytöt – ovat taikoneet esiin sellaisia kamerakulmia, kamera-ajoja ja efektejä, että usein rehellisesti sanoen unohtaa pelaavansa peliä. Peli uskaltaa sopivissa paikoissa mennä todella kauas tai tulla todella lähelle, riippuen siitä, millaisia tunteita halutaan loihtia esiin.

Aiemmista peleistä tuttuja highlight-kohtauksia löytyy myös reippaasti. Nathan Drake tappelemassa lentokoneen avonaisella lastisillalla, Nathan Drake tasapainottelemassa puomilla palavassa kartanossa, Nathan Drake harhailemassa huumepölyissä keskellä outoa jemeniläiskaupunkia… kohokohtia riittäisi, mutta en halua spoilata niitä enempää kuin tarvitsee. Uncharted 3 kun on tarina, joka pitää kokea itse.

Olivatpa pelilliset meriitit sitten mitä olivat, Uncharted 3 kuuluu pelialan opetusmateriaaliksi jo puhtaasti tarinankerrontansa ansiosta, sillä se on todellinen virstanpylväs. Mutta puhutaanpa hetki niistä meriiteistäkin.

Tuttua touhua

Tässä kohdin arvostelua voisin melkein siirtyä pasteilemaan vanhoja tekstejäni Uncharted 2:sta, sen verran vahvoja deja vu –fiiliksiä peliä pelatessani koin. Tarjolla on yhä sekoitus kiipeilyä, puzzleilua – piru vie, minähän pidän tästä sanasta kiinni – ja räiskintää, mutta nyt yhä entistä saumattomammin sekoitettuna.

Drake kiipeilee apinan lailla pitkin Lontoon kattoja, outoja luolia, ranskalaisia linnoja ja ties mitä muita paikkoja. Kiipeilymekaniikka toimii yhä erinomaisesti ja aivan paria kohtaa lukuun ottamatta on aina selvää, mihin pitäisi kiivetä ja mitä reittiä pitkin. Mutta tutkimusmatkailukin kannattaa, sillä kulmien takaa löytyy usein aarteita ja muita kätkettyjä juttuja.

Puzzletkin toimivat kovin samalla tavalla kuin ennen. Draken mukanaan kantama päiväkirja sisältää vihjeitä, joiden avulla pitäisi vaikka keksiä, mihin päin outoa shakkilautaa tietyt kivilaatat pitäisi sijoittaa, missä järjestyksessä lattialla olevia nappeja pitäisi painaa tai mihin seinässä olevista koloista kätensä uskaltaa tunkea. Vaikeustaso on sorvattu hyvin kohdalleen. Puzzlet pysäyttävät usein hetkeksi, mutta ratkaisun keksii juuri sopivan ajan päästä ja sitten tuntee hetken olevansa todellinen nero. Mikä on toki aina mukavaa.

Aiempien pelien tavoin taistelu on yhä Uncharted 3:n heikoin lenkki, mutta nyt pienemmissä pätkissä. Ohjaus vaatii yhä totuttelua, sillä aseiden tähtäystuntuma on hieman kiikkerä, eikä PlayStation 3:n yliherkkä analogitikku auta asiaa. Kiroilin ensimmäiset pari tuntia tähtäyksen turhauttavuutta, mutta sitten aivoni napsahtivat Uncharted-moodiin, eikä ongelmia enää ollut.

Sen sijaan ongelmia kyllä löytyy pelin taistelusuunnittelusta. Pääasiassa taistelu on ihan hauskaa. Drake mahdollisten liittolaistensa kanssa saapuu alueelle, jossa on vihollisia. Sitten kiipeillään, koukkaillaan ja kikkaillaan, kunnes kaikki viholliset ovat kumossa.

Sarjassamme ”mukavat uudistukset” mainittakoon myös mahdollisuus heitellä vihollisten kranaatteja takaisin. Tarpeeksi lähelle pudonneen murkulan vieressä täyttyy pieni mittari, joka pitää pysäyttää oikeaan kohtaan, jolloin Drake nakkaa kranaatin suoraan takaisin lähettäjälle. Ja sekös naurattaa!

Parannettu lähitaistelusysteemi toimii mainiosti ja antaa tilaisuuden sekoitella räiskintää ja muksintaa melko saumattomasti. Mitä nyt vihollisilla on tapana päästellä surutta rynnäkkökiväärillä keskelle painia ja näin tappaa sekä Drake että tämän vastustaja, eli paikkansa kannattaa valita huolella.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Mutta sitten tulee niitä puhtaita perseilykohtauksia. Joku tiimin jäsen kuvittelee, että on hauskaa heittää Drake pieneen tilaan singoin, konekiväärein, tarkkuuskiväärein ja pumppuhaulikoin varustettujen vihollisten kanssa. Nosta pääsi esiin, kuolet sekunneissa. Kyki suojassa, kuolet vähän myöhemmin kun raskaasti panssaroidut haulikkomiehet kävelevät viereen ja ampuvat sinut haaskalta.

Kaikkiin näihin kohtauksiin tuntuu olevan se oma, ennaltamäärätty ratkaisunsa. Juokse tänne, sniputa tuo tyyppi, heitä kranaatti tänne, vaihda suojapaikkaa, odota, että kesto palautuu, heitä tämä kaveri laidan yli ja niin edelleen. Ei hauskaa, vaan aivan uskomattoman turhauttavaa. Onneksi näitä haistattelukohtauksia ei tule pelin aikana vastaan kuin kymmenkunta, joten kyse ei ole fataalista ongelmasta.

Ei varsinkaan, kun vastapainona tarjoiltava pelikokemus on aivan huikea. Tarjolla oleva pelikokemus on vuoroin koskettava, vuoroin dramaattinen. Välillä jännittävän intiimi, toisinaan yliampuvan räjähtävä. Kuten jo totesin, Uncharted 3 siirtää pelien tarinankerronnan virstanpylvästä reippaasti eteenpäin ja heittää todellisen haasteen muille kehitystiimeille.

Kahdeksan tunnin mittainen tarina tuntui myös juuri sopivalta. Pelin aikana ei henkeä ehdi vetämään, mutta toisaalta mukana ei tunnu olevan yhtään keinotekoista pelinpidentäjää tai turhaa toistoa. Se, mitä paperille on vedetty, on se, mitä tarinan vuoksi paperille piti vetää. Ei enempää, ei vähempää. Ja siitä iso hatunnosto Naughty Dogille.

Mutta niin. Onhan pelissä myös moninpeli. Niin perinteisempänä deathmatchina kuin co-opinakin. Mutta sen toimivuudesta en sitten voikaan sanoa yhtään mitään. Peli kun vaatii Sonyn uuden online pass –koodin, jotta pääsee nettipelin saloihin kiinni. Ja sellaista ei arvostelukappaleen mukana toimitettu. Niinpä en uskalla moninpelistä sanoa kuin sen, että se ei kakkososassa minua juuri kiinnostanut, enkä sitä kaipaa kolmosessakaan.

Peli kun seisoo pystyssä täysin ja ylpeästi yksinpelinsäkin voimin. Vaikka Uncharted 3 välillä turhauttikin typerillä sinkomiehillään, valtaosan pelistä kasvoillani oli leveä hymy. Ei vain sen takia, että tarina ja nokkela sanailu ovat riemastuttavaa seurattavaa, vaan myös sen takia, että peli itsessään on niin pahuksen viihdyttävä.

Toinen mielipide

Uncharted-sarja on yksi vahvimmista syistä omistaa PlayStation 3 -konsoli. Alustan yksinoikeusylpeys on aina tarjonnut takuuvarmaa Indiana Jones -kopiointia, elokuvamaista meininkiä ja suuren luokan viihdettä. Niin tekee myös sarjan kolmas osa, lisänimeltään Drake’s Deception.

Lopputuloksesta näkyy, että tekijästudio on Sonyn lempilapsi. Pleikkarin tunnetusti hankalasta alustasta otetaan irti kaikki mahdollinen ja vähän vielä päälle. Uncharted 2 oli komea peli eikä sarjan uusin tuleminen riko kaavaa. Uncharted 3 näyttää huikean hyvältä.

Elokuvamaisuus mainittiin jo, mutta mainitaanpa vielä uudelleen. Uncharted 3:n sydän ovat huikeat toimintakohtaukset, jotka tuovat mieleen parhaimmat Hollywood-toimintaelokuvat. Viimeistään jakso palavassa kartanossa nappaa mukaansa, puhumattakaan muun muassa huikeasta lentokonekohtauksesta. Vain muutama mainitakseni.

Mistä lie sitten johtuukaan se, että pelin lopetus tuntuu hieman laimealta. Ne suurimmat paukut olisi ehkä kuitenkin kannattanut jättää loppuun, nyt suuhun jää hitusen laimea maku. Pieni kauneusvirhe, mutta harmillinen silti.

Suurempi virhe on Uncharted-sarjan helmasynti: liian vahvat viholliset. En tarkoita sitä, että peli olisi erityisen vaikea vaan sitä, että useamman lippaallisen kylväminen supersotilaisiin syö pahasti sankarin sädeviittaa eikä tunnu edes pelillisesti kovin mielekkäältä. Jo sarjan edellinen osa kärsi samasta virheestä, joten korjausta olisi suonut jo nähtävän kolmosessa.

Joitakin voi myös häiritä pelin häpeämätön putkimaisuus. Se nyt vain sattuu olemaan genren tyyppiominaisuus ja tietyllä tavalla elokuvamaisuudesta maksettava hinta. Vuoristorata liikkuu raiteilla, mutta se ei haittaa, kunhan vauhti pysyy tarpeeksi huimaavana. Uncharted 3:n kohdalla näin myös on.

Onko kyse sarjan parhaasta osasta vai ei, se lienee makuasia. Kakkosen ja kolmosen välillä ei ole nähtävissä aivan kauhean suuria eroja. Omissa silmissäni kolmas osa vie voiton ollen vielä hieman kakkosta hiotumpi kokonaisuus.

Yllä mainituista puutteista huolimatta Uncharted 3 nousee itseoikeutetusti PlayStation 3:n pelitarjonnan pakkohankintojen joukkoon. Tuotantoarvot ovat niin sanotusti kohdallaan ja huikeita tilanteita tarjoillaan jatkuvalla syötöllä. Kyseessä on yksi viime vuoden parhaista peleistä, mikä on toki vähintä, mitä Uncharted-brändiltä on edes lupa odottaa.

Juho Anttila