Uncharted 4: A Thief’s End – ”helvetin hyvä” (PS4)
Tekijä: Naughty Dog
Julkaisija: Sony
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PlayStation 4
Pelaajia: 1, 2-16 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.unchartedthegame.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen
Minun on ollut aina vaikea sanoa hyvästi. Kun jokin asia toimii, en haluaisi luopua siitä. Mutta jos elämässä jotain on opittava, niin hyvästien sanominen, sillä mikään ei ole ikuista.
Eivät edes miljoonamyynteihin yltävät videopelisarjat, sillä Naughty Dog ja Uncharted tekevät nyt jotain, mitä monen muun sarjan olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten, ja sanovat hyvästi.
On ollut ilo seurata Naughty Dogin kehitystä viimeisten yhdeksän vuoden ajan. Muistan vieläkin, miten pelailin aikanaan Unchartedia ja miten sain pelistä paljon irti, sen rosoisuuksista huolimatta. Fiilis oli silti sellainen, että tässä nyt kokeiltiin jotain uutta ja sitten ensi kerralla resepti menisi ehkä paremmin nappiin.
Niinhän se meni. Ja vielä toistamiseenkin, sillä muistan Uncharted 3:n arvostelussa hämmästelleeni, miten Naughty Dogin väki pystyi kahdesti parantamaan selvästi edelliseen verrattuna. Nyt en enää ole varsinaisesti hämmentynyt, sillä osasin jo odottaa Uncharted 4:n olevan edeltäjiään parempi peli. Mutta olen silti syvästi vaikuttunut siitä, miten helvetin hyvä se on.
Veljeni vartija
Kuten pelin alanimike, ”A Thief’s End” antaa jo ymmärtää, Uncharted 4 on Nathan Draken tarinan päätösosa. Ei Naughty Dog tätä ole toki mitenkään peitellyt, vaan se on ollut keskeinen teema markkinoinnissa: koe Nathan Draken viimeinen seikkailu. Ne aiemmat seikkailut ovat vieneet Drakea pitkin maailmaa tämän etsiessä onneaan ja suunnattomia aarteita. Nyt onni on löytynyt, mutta vähän eri paikasta kuin olisi voinut kuvitella: Drake on jäänyt eläkkeelle aarteenmetsästyksestä ja elelee onnellista perhe-elämää Elenan kanssa. Siinä sivussa mies onkii romurautaa järvien ja jokien pohjasta. Elämä on sujuvaa ja rauhallista.
Tästä ei toki kovin kummoista Uncharted-peliä saataisi irti, joten pakkohan se Nathan on vielä kerran saada viimeiselle keikalle. Tässä avustajana toimii vuosia sitten kadonnut ja kuolleeksi luultu Sam-veli, joka ilmestyy kuin tyhjästä kosiskelemaan Natea mukaan vielä yhdelle reissulle. Tähtäimessä olisi merirosvokapteeni Henry Averyn legendaarinen aarre, joka on pyörinyt veljesten mielikuvituksissa näiden lapsuudesta saakka.
Nathan Draken lapsuus on pelissä muutenkin merkittävässä roolissa, sillä aarrejahdin sivussa nähdään ja pelataan takaumia, joissa setvitään Draken suhdetta veljeensä, sekä kuolleisiin vanhempiinsa. Naughty Dogin tyylille uskollisesti näitä intiimeitä tunnelmakohtauksia sekoitellaan erinomaisen onnistuneesti siihen suurempaan tarinaan, jossa Nathan yhdessä hulttiokavereidensa kanssa kiertää Skotlannista Madagascariin ja muihin eksoottisiin paikkoihin. Kuvioissa pyörii palkkasotureita, muinaisia meriroistoja, vanhoja ystäviä ja vihollisia sekä ties mitä muuta.
Edessä on eeppinen seikkailu, joka koettelee Nathan Drakea henkisesti ja fyysisesti, sekä viihdytti minua ainakin kympillä reilun 10 tunnin ajan.
Ei yllätyksiä, mutta laatua
Aiempien Uncharted-pelien jälkeen useimmat todennäköisesti tietävät, mitä peliltä jo odottaa: sujuvaa ja toimivaa kolmannen persoonan räiskintää, kiipeilyä, seikkailua ja ongelmanratkontaa. Sitä on myös tarjolla, Naughty Dogin tyylille uskollisilla – eli toisin sanoen hämmästyttävän korkeilla – tuotantoarvoilla höystettynä.
Tiimin porukka osaa rytmittää pelejään erinomaisesti. Toimintaosiot ja rauhallisemmat fiilistelyt seuraavat toisiaan saumattomasti ja sujuvasti. Välillä kuljeskellaan kuvankauniissa maisemissa keskustelemassa Draken mukaan lyöttäytyvien kumppanien kanssa, etsimässä kätkettyjä aarteita tai vain ihmettelemällä, miten hitossa näin upean näköisiä maisemia on yleensäkään saatu aikaan.
Siinä missä aiemmat Uncharted-pelit ovat olleet hyvinkin putkimaisia ja lineaarisia, nyt pelimaailmaa on avattu selvästi enemmän. Mistään open world –pelistä ei ole vieläkään kyse, mutta useimmissa kohtauksissa riittää paljon lääniä tutkittavaksi. Reittejä eteenpäin on yleensä useita ja sivuun poikkeavaa palkitaan aarteilla ja päiväkirjamerkinnöillä, jotka avaavat lisää pelin taustatarinaa ja syventävät maailmaa. Mutta nämä eivät olleet minulle se suurin juttu, jonka vuoksi poiketa polulta. Ehei. Vähän yllättäen se suurin syy oli puhdas seikkailemisen fiilis. Oli suorastaan virkistävää ja riemastuttavaa huomata, että eteenpäin pääsi useilla eri tavoilla. Näin tuntee koko ajan olevansa suuri seikkailija, joka löytää omat reittinsä ja tekee omat ratkaisunsa.
Sama aiempaa vapaampi fiilis ulottuu myös niihin useisiin kiipeilyosioihin, joissa Draken täytyy löytää reitti vaikka läheisen linnakkeen tai vuoren huipulle. Joskus eteenpäin pääsee vain yhtä reittiä pitkin ja tällöin pitää usein ratkoa pieniä puzzleja. Miten pystyy vaikka kiipeämään kirkontornin poikki, kun pitäisi käyttää reittinään jättimäisen kellon viisareita? Toisinaan reittejä on useampia ja ne ovat leveämpiä sekä monihaaraisempia kuin aiemmin.
Paperilla tämä voi kuulostaa pieneltä jutulta, mutta käytännön vaikutus on valtava. Fiilis ei ole enää sellainen kuin etenisi tiukkaan skriptattua polkua pitkin pisteestä A pisteeseen B, vaan mukana on enemmän vapauden tuntua ja pelaamisen riemua.
Tässä auttaa se, että pelin visuaalinen kieli on suorastaan loistavaa. Käytännössä koskaan ei tarvitse ihmetellä, onko joku reitti kiivettävissä vai ei. Kädensijat, tartuttavat pinnat, seisomisen mahdollistavat kielekkeet ja kaikki muut kiipeilyssä tarvittavat maailman palaset on suunniteltu selkeiksi, mutta silti selvästi maailmaan kuuluviksi.
Kiipeilyyn liittyy myös se pelin suurin varsinainen uudistus, sillä Nate saa jo seikkailun alkuhetkillä mukaansa kiipeilyköyden ja –koukun, jonka voi singauttaa tiettyihin kiintopisteisiin pelimaailmassa. Näin voi paitsi heilua rotkojen yli, myös kiipeillä tai laskeutua monttuihin, vetää esineitä ja tehdä paljon muitakin kivoja juttuja. Juuri köyden kanssa kikkailu onkin yleensä se keino, jolla ne parhaat kätketyt reitit löytyvät.
Nämä osiot ovat täyttä rautaa, mikä ei toki ole yllättävää. Ainahan Unchartedeissa maailma ja sen tutkiminen ovat olleet A-luokkaa. Nyt Naughty Dog on kuitenkin löytänyt jostain uuden vaihteen, sillä Uncharted 4:n maailma ällistyttää ja hämmentää. Miten ihmeessä tämä on tehty? Miten ihmeessä kaikki tämä on saatu puristettua PlayStation 4:ään näin hyvän näköisenä?
Tiukkaa toimintaa
Perinteisesti Uncharted-arvosteluissa olen tässä kohdin todennut, että niin loistavalta kuin muu peli tuntuukin, taistelu on pelin heikoin lenkki. No, nyt en, sillä Naughty Dog on tehnyt sen, mitä olen odottanut jo usean vuoden ajan ja tehnyt Uncharted 4:n taistelusta hauskaa!
Paperilla kaikki on taas kovin tuttua: vastaan puskee jos jonkinlaisia vihollisia T-paitoihin sonnustautuneista pistoolimiehistä raskaita konekivääreitä raahaaviin ja panssaroituihin örmyihin saakka. Nathan saa mukaansa kerralla kaksi asetta – yhden pienen ja yhden suuren – jotka useimmiten lootitaan kuolleiden vihollisten ruumiista. Mukaan mahtuu haulikoita, rynkkyjä, pistooleita, revolvereja sekä erikoisempiakin aseita, joita en spoilaa.
Kuten aina muulloinkin, taistelu on yhdistelmä aktiivista ja nopeaa liikkumista, sekä suojassa kykkimistä. Vihollistulessa seisoskelemalla pääsee hengestään alta aikayksikön, joten suojaan pitäisi päästä. Siellä ei kuitenkaan voi istua liian pitkään, sillä viholliset osaavat erinomaisen hyvin koukkailla selustaan ja savustaa Nathania liikkeelle kranaatteja heittelemällä, tai yksinkertaisesti ampumalla kaiken kiveä heikomman kappaleiksi.
Liikkumisessa on myös toinen etu, sillä viholliset eivät ole mitään meedioita. Korkeassa ruohossa tai muuten vain suojassa liikkumalla voi hämätä vihollisia, sillä niiden huomio on kiinnittynyt sinne, missä Nathan viimeksi nähtiin. Näin voi ennen taistelun alkua ninjailla ympäri kenttää listimässä vihollisia äänettömästi tai etsimällä parempaa paikkaa, mistä aloittaa ryminä. Ja jos taistelun aikana onnistuu häviämään näkyvistä, voi koukata itse kylkeen ja yllättää viholliset.
Taistelu myös tuntuu selvästi paremmalta kuin aiemmin. Osittain kiitos kuuluu PlayStation 4:n ohjaimelle, jonka tuntuma on ainakin minusta metrin Dual Shock 3:a parempi. Mutta on taustalla muutakin. Kontrolleja on selvästi tuunattu, sillä ne ovat nyt paljon tarkemmat ja miellyttävämmät kuin aiemmin. Jos nekään eivät vielä miellytä, mukana on myös mahdollisuus lukita tähtäys vihollisiin, jolloin Nathan pyrkii automaattisesti seuraamaan valittua kohdetta ja luodit lähtevät hyvinkin tarkasti kohteeseensa.
Taistelukohtausten joukkoon on sekoitettu myös muita toimintaosuuksia, joissa vaikka paetaan jeepillä raskaasti panssaroidulta miehistönkuljetusvaunulta pienen rannikkokaupungin kujilla mutkitellen, luovitaan myrskyisillä vesillä pienessä paatissa, paetaan kaatuvan tornin halki pää kolmantena jalkana tai vaikka hypitään vihollisten autosaattueessa kaarasta toiseen vihollisia listien.
Toiminta on monipuolista, runsasta ja toimivaa. Haluan myös nostaa peukkua siitä, että joku on vihdoin saanut Naughty Dogin tyypit tajuamaan, että ”heitetään vastaan 10 panssaroitua vihollista pienessä kopissa” ei ole hyvä resepti haastavalle pelisuunnittelulle. Niitä raskaasti panssaroituja ja aseistettuja vihollisia tulee edelleen vastaan, mutta nyt pienemmissä määrissä. Niinpä fiilis ei olekaan sellainen kuin hakkaisi päätään loputtomasti panssaroituun seinään, vaan matsit erikoisvihollisia vastaan tuntuvat pieniltä huipentumilta ja erikoisosioilta.
Nyt onkin tehtävä jotain, mitä en ole tainnut yhdessäkään Uncharted-arvostelussa vielä tehdä ja sanoa, että Uncharted 4:n taistelu on pirun hauskaa. Mukana on muutamia turhauttavia osioita, mutta paljon vähemmän kuin aiemmin.
Haikeat jäähyväiset
Uncharted 4 on sen tien huipentuma, jolle Naughty Dog lähti reilu vuosikymmen sitten Uncharted: Drake’s Fortunen kehityksen aloittaessaan. Kaikesta näkee, että vuosikymmenen aikana tiimi on oppinut valtavasti siitä, miten elokuvamaisia toimintapelejä tehdään. Mutta ei Naughty Dogin loisto rajoitu vain rymistelyyn. Uncharted 4 on myös erinomainen peli kun puhutaan tarinankerronnasta. Se on rytmitetty erinomaisesti ja osaa olla oikeissa paikoissa koskettava, hauska, jännittävä ja ties mitä muuta.
Ei sovi myöskään sivuuttaa sitä, miten hämmentävän hyvältä peli näyttää. Uncharted 4 on parhaimman näköinen PlayStation 4 –peli, mitä minulla on vielä tullut vastaan, ja parhaimman näköisiä pelaamistani peleistä yleensäkin. Hahmomallit ovat hämmästyttävän yksityiskohtaisia ja niissä on hyödynnetty kenties pelimaailman parasta motion capture –osaamista. Usein pelatessaan unohtaa katsovansa pelihahmoja, koska ne näyttävät niin eläviltä.
Maisemat taas ovat hämmentävän kauniita. Pelistä löytyy taas valokuvatila, jossa toiminnan voi pysäyttää tarkempaa ihailua ja fiilistelyä varten, ja käytin sitä useasti. Välillä piti oikein kutsua avovaimokin ihmettelemään, miten älyttömän upealta Uncharted 4 näyttää.
Kyseessä ei ole pelkkä grafiikkahuoraus, vaan se kuuluisa ”suspension of disbelief”. Uncharted 4:n maailmaan ja hahmoihin on todella helppo uppoutua, koska kaikki tuntuu oikealta. Maailma näyttää asutulta ja elävältä paikalta, jossa oikeasti inhimilliset hahmot seikkailevat. Niinpä tarina tuntuu koskettavammalta, toimivammalta ja uskottavammalta kuin useimmissa muissa peleissä.
Uncharted 4 ei ehkä yllätä tai uudista, mutta se on silti mestariteos. Se on alusta loppuun kiehtova, viihdyttävä ja erinomaisen toimiva peli, joka kertoo mukaansatempaavan ja muistettavan tarinan. Se on myös samalla sangen haikea kokemus, sillä on vaikea sanoa hyvästi Nathan Drakelle.
Mutta jos ne hyvästit täytyy jättää, niin jätetään sitten ainakin huipulla. On vaikea kuvitella, miten Naughty Dog voisi enää tästä hirveästi parantaa, mutta eiköhän tiimi taas ensi kerralla yllätä. Hyvä, Naughty Dog! Ja hyvästi, Nathan Drake.
Myös moninpelaajille
Uncharted 4 sisältää myös moninpelin. Arvostelujakson aikana sitä ei kamalasti päässyt testailemaan, sillä serverit kumisivat tyhjyyttään. Tarjolla on kuitenkin ihan toimivalta vaikuttavaa ammuskelua muutamilla erilaisilla pelitiloilla höystettynä. Joskus vain räiskitään, toisinaan vaikka yritetään kantaa aarteita omaan tukikohtaan.
Tarjolla on useita eri hahmotyyppejä, joista jokaisella on omat varusteensa ja kykynsä. Jos valmiit esimerkit eivät miellytä, myös omiaan voi kasailla. Matsien edetessä kerätään rahaa, jolla voi sitten ostella itselleen väliaikaisia kavereita, parannella varusteitaan tai ostaa heitettäviä taikatoteemeita. Niillä sitten onkin erilaisia vaikutuksia: yksi hidastaa vihollisia, toinen vahingoittaa niitä, kolmas parantaa lähellä olevia kavereita.
Yksinpelistä tuttu kiipeilykoukku on niin ikään mukana moninpelissä ja tekee siitä aktiivista ja liikkumapainoitteista puuhaa.
Mukana on myös laaja valikoima pelin eri osa-alueita esitteleviä haasteita, sekä pelin sisäinen mikromaksukauppa, josta voi ostella kosmeettisia esineitä, buffeja ja ties mitä muuta. En minä Uncharted 4:ää tämän takia ostaisi, mutta erinomaisen tarinatilan kylkiäisenä moninpeli toimii yllättävän hyvin. Hauskaa ja sujuvaa puuhaa!
Toinen mielipide
Minulla on vahva tunneside Uncharted-sarjaan. Nathan Draken seikkailuihin mieltyminen johtuu pitkälti obsessiostani Indiana Jones -elokuviin, joita Uncharted kuvastaa lähes täydellisesti. Harmillisesti neljäs Indy, Kristallikallon valtakunta, oli elokuvana iso pettymys, mutta onneksi Naughty Dog on välttänyt esikuvansa erheet. Uncharted 4: A Thief’s End vie Nathanin tarinan kunnialla päätökseen.
Drake on vetäytynyt aarrejahdista eläkkeelle ja elelee onnellisesti vaimonsa Elenan kanssa. Aarteiden metsästys on vaihtunut hylkyjen seassa sukelteluun, eikä jännityksestä voi oikeastaan enää puhua. Kauan kadoksissa ollut veli Sam pelastaa Naten kuitenkin tylsältä kohtalolta, ja houkuttelee velipojan vielä yhdelle seikkailulle. Merirosvoaarre on loistava tekosyy valehdella vaimolle vähän suuremmasta keikasta.
Naughty Dog hallitsee tarinankerronnan, josta myös Uncharted 4 on taidonnäyte. Tarina liikkuu elokuvamaisesti luvusta toiseen, eikä ohjainta tee mieli laskea alas lainkaan. Matkan aikana räjähtelee, paukkuu ja tapahtuu, mutta punainen lanka pysyy koko ajan hyvin käsissä. Meininki on loistavasti toteutettua mutta ei kovin yllättävää, sillä juonenkäänteet ovat melko arvattavissa. Yllätyksettömyys ei silti haittaa, koska toiminta on erittäin viihdyttävää.
Tsemppiveljekset
Aiemmat Uncharted-pelit osoittivat, että Naughty Dog on studio, joka parantaa jatkuvasti tulostaan. Kaava toistuu A Thief’s Endissä, sillä asiat on tehty isommin ja kauniimmin. Seikkailu näyttää erittäin upealta. Hämmästelinkin ulkoasua Miikkan tavoin jatkuvasti. Varsinkin sateiset saarella vietetyt hetket sekä vedenalaiset kohtaukset olivat henkeäsalpaavia.
Mutta onpa päätösosa paljon muutakin. Pelattavuutta on hiottu entisestään sekä vaikutteita on haettu muun muassa Tomb Raiderista. Kiipeily ärsyttää ajoittain edelleen, vaikka Nathan osaakin kurkottaa sopiville askelmille itse. Neljännessä osassa kiipeilyä ja hyppelyä on muutenkin todella paljon, ehkä jopa liikaa. Onneksi etenemistä helpottaa heitettävä koukku, jonka varassa roikkuminen on hauskaa. Olo on kuin Tarzanilla, paitsi moderni viidakon kuningas yllättää vihollisen taivaalta käsin.
Edellisistä osista tuttu vuorovaikutteinen dialogi on myös uutukaisessa läsnä. Itseään tsemppaava Nathan on muuttunut duoksi, sillä Sam säestää meininkiä samalla tavalla. Nimesin kaverukset tsemppiveljiksi, koska velipojankin suusta kuullaan tuttuja mantroja.
Viihdyttävän yksinpelin lisäksi Uncharted 4 tarjoaa moninpelin, joka on ihan toimivaa aivot narikkaan -räiskintää. Ruudunpäivitysnopeus on nostettu 60 fps:ään, mikä vaikuttaa kokemukseen positiivisesti. Lisäksi tarinassa tutuksi tullut koukkuköysi on mukana myös moninpelissä, ja vehjettä voi hyödyntää tietyissä tilanteissa hyvin edukseen. Yläilmoista vastapelaajan niskaan tippuminen on varsin tyydyttävää, mutta vaikeaa.
Naughty Dog määrää kaapin paikan
Harvat studiot onnistuvat ottamaan nykyisestä konsoliraudasta kaiken irti. Unchartedin tapauksessa täytyy kuitenkin todeta, että uusi sukupolvi alkaa vasta silloin, kun Naughty Dog niin sanoo. Toiminta on samaan aikaan hämmästyttävän upeaa ja sulavaa, eikä voi kuin ihmetellä miten studio on saanut tämän kaiken aikaan.
Uncharted 4: A Thief’s End on ehdottomasti yksi PlayStation 4:n parhaista peleistä, eikä sitä sovi jättää välistä. Jos jostain syystä et ole vielä tutustunut sarjaan lainkaan, nyt jos koskaan on syytä lisätä hankintalistalle aiemmat osat yhteen niputtava Uncharted Collection. Sen jälkeen onkin sopivaa viimeistellä paketti neljännen osan jäähyväisillä. Mitä vielä odotat? Kauppaan MARS!
Niklas Isberg
Lisää aiheesta
Uncharted: Drake’s Fortune (PS3)
Uncharted 2: Among Thieves (PS3)
