Unity of Command (PC)
Tekijä: 2×2 Games
Julkaisija: 2×2 Games
Testattu: PC Windows 7, AMD V-Series V160 2.4 Ghz, 2 Gt muistia, ATI Mobility Radeon HD 4250
Saatavilla: PC, Macintosh
Laitevaatimukset: Windows (XP, Vista, 7) tai Mac OS X (10.6+), 1.6 GHz prosessori, 1 Gt muistia, 100 Mt kovalevytilaa
Pelaajia: 1, 2 (samalla koneella, internetissä, PBEM)
Muuta: Ladattava peli, hinta n. 30 dollaria
Pelin kotisivu: http://unityofcommand.net
Arvostelija: Leevi Rantala
Toisen maailmansodan itärintama on varsinainen sotapelien Graalin malja, sillä sen taisteluista ja kampanjoista tuntuu voivan ammentaa loputtomasti erilaisia pelejä. Tällä kertaa uuden tuotoksen on pullauttanut ilmoille kahden miehen kehitystiimi. Vaikka lähtökohdat ovat näin minimalistiset, niin täytyy myöntää että pojat ovat saaneet aikaiseksi kelpo pelin.
Unity of Commandissa on tarjolla sotimista itärintamalla. Ajallisesti peli sijoittuu Operaatio Barbarossaa seuranneisiin vuosiin 1942-43 ja punaisena lankana on Stalingradin kampanja. Sotimaan pääsee kummallakin puolella, joskin venäläisten sotaretki jää pari skenaariota lyhemmäksi kuin vastapuolensa. Lisäksi kampanjan menestyksestä riippuen pääsee kokeilemaan paria vaihtoehtoista ”entä jos” -skenaariota.
Peli on tyypiltään vuoropohjainen operationaalisen tason strategiapeli. Pelaaja ja tietokone käskyttävät joukkojaan vuorotellen. Siirtojen välissä suoritetaan välitarkistuksia muun muassa huollon tasosta ja säätilojen muutoksista. Pelikaava toimii edelleen yhtä hyvin kuin kaksikymmentä vuotta sitten, eikä ylimääräisille kikkailuille ole ollut tarvetta.
Saksalaisten armeija kolkuttelee jo Stalingradin portteja.
Unity of Command on erikoinen poikkeus strategiapelien saralla siinä suhteessa, että se on pelimekaniikoiltaan erittäin helposti lähestyttävä. Kaikki toiminnot ovat parin hiirennapautuksen päässä ja tärkeää informaatiota loihditaan ruudulel automaattisesti tilanteen mukaan. Käyttöliittymä tekee pelaamisesta miellyttävän vaivatonta, jolloin varsinaisten sotasuunnitelmien hiomiseen pystyy keskittymään paremmin.
Virtaviivaistaminen ei onneksi tarkoita sitä, että se olisi sisällöltään vain valju heijastus raskaista strategiapeleistä. Mukana ovat kaikki sotapelien vakiokikat, mutta ne on onnistuttu sulauttamaan ovelasti osaksi perusmekaniikkoja. Esimerkiksi pelkän perusjalkaväen lisäksi tarjolla on myös pioneeri-, panssarintorjunta- ja tykistöjoukkoja. Venäläiset pääsevät lisäksi käsiksi mukavasti tuhoa kylväviin Katjuša-raketteihin, jotka tunnetaan myös lempinimellä Stalinin urut.
Kaikki nämä erikoisjantterit ja kalustot kuvataan pelissä perusrivimiehiä täydentävinä yksiköinä ja niiden olemassaolosta kielii vain pieni erillinen kuvake. Tosin niiden vaikutus perusyksikön toimintaan on parhaimmillaan todella suuri. Esimerkiksi jokien takana tai kaupungeissa piilottelevia vihollisia vastaan kannattaa hyökätä pioneerien kanssa, koska he laskevat todella rajusti erilaisista esteistä saatavia puolustusbonuksia.
Toinen esimerkki virtaviivaistamisesta löytyy venäläisten puolelta. Heillä on käytössään partisaaneja, jotka kuvataan pelissä abstraktisti vain heksojen omistussuhteiden muuttumisena. Ratkaisu on simppeli ja toimiva, sillä saksalaisten takalinjoihin joka vuorolla ilmestyvät vihollisheksat aiheuttavat alituiseen päänvaivaa. Ne sitovat arvokkaita yksiköitä turhiin ”siivoustehtäviin” ja niiden huomioimatta jättäminen saattaa johtaa arvokasta sotakalustoa kuljettavan rautatieverkoston katkeamiseen.
Kahden jättiläisen kohtaaminen Kurskin lähellä.
Pelissä painotetaan joka välissä huollon tärkeyttä, joten ammusten ja muonan soljumiseen omille joukoille on syytä kiinnittää huomiota. Jokaisessa kartassa on muutama piste, joista mannaa virtaa. Rautateitä pitkin tavarat valuvat niin pitkälle kuin kiskoja omalla alueella riittää ja kun rata loppuu kesken, lähdetään tavaraa raahaamaan maanteitä pitkin. Tässä vaiheessa huoltojoukkojen liikepisteet vähenevät jokaisen kuljetun heksan myötä ja auta armias, jos omat joukot ovat jossain hornantuutissa ja taivaalta alkaa yhtäkkiä sataa kaatamalla vettä. Silloin tavarat eivät kulje teitä pitkin kovinkaan rivakasti ja omat etujoukot saattavat yhtäkkiä jäädä ilman rautaisannoksiaan, jolloin joukkojen taisteluteho laskee dramaattisesti.
Huollon soljuminen eri yksiköille tarkastetaan aina vuoron alussa. Eli jos joukkosi ovat omalla vuorollasi huollon tavoittamattomissa ja onnistut avaamaan huoltoyhteyden vuorosi aikana, sinun täytyy myös huolehtia siitä että yhteys pysyy auki myös vastustajan vuoron ajan. Muutoin seuraavan vuoron alussa huollon tarkistuksessa joukkosi lasketaan olleen koko ajan eristyksissä. Huollon takaaminen pakottaa miettimään omia etenemisstrategioitaan maaston ja varsinkin rautateiden mukaan. Pääetenemisreitit on pakko rakentaa niiden varaan ja junalinjojen suojaamiseen on myös pakko panostaa.
Tekoäly tarjoaa kieroudellaan kunnon vastuksen. Se osaa reagoida järkevästi pelaajan tekemisiin, jolloin erilaiset hyökkäysstrategiat saavat sen käyttäytymään eri tavoilla. Joskus se saattaa yrittää hyökätä pelaajan huoltolinjojen kimppuun ja puskee armotta läpi puolustusrintaman heikoista kohdista. Mikäli heikkouksia ei löydy, tekoäly voi vahvistaa tiettyä rintaman osaa ja yrittää siitä myöhemmin läpi. Joissain tilanteissa se saattaa todeta, että puolustus on hyökkäämistä tärkeämpää ja vetää joukkonsa pois eturintamasta kauemmas uuteen puolustusmuodostelmaan.
Pioneereilla vahvistettu veteraanitankkijoukkue tekee jopa joen yli hyökätessään rumaa jälkeä.
Kaiken kaikkiaan tekoäly hoitaa hommansa kunnialla. Se pakottaa pohtimaan jokaista siirtoa tarkasti, sillä yksikin virhe suunnitelmissa voi tarkoittaa sitä, että omaan rintamaan puhkaistaan aukko, jonka läpi puskee salamannopeasti oikea vihollisarmada.
Vaikka tekoäly on pätevä, ei se kuitenkaan pysty korvaamaan haastavuudessa oikeaa ihmisvastusta. Pelaaminen kaverin kanssa onnistuukin joko samalta koneelta tai netin välityksellä. Verkon kautta pelaaminen on kuitenkin hieman vaivalloista, sillä pelissä ei ole minkäänlaista lobby-järjestelmää, vaan peliseuran perään joutuu kyselemään esimerkiksi foorumeilla. Tosin pelaajia ei tunnu hirvittävästi olevan, joten ei kannata pettyä jos vastausta huhuiluun ei kuulu. Mutta peliseuran löytyessä onnistuu moninpelin luominen ja pelaaminen kätevästi.
Unity of Command oli todella positiivinen yllätys. Siinä riittää sisältöä kokeneillekin sotapelaajille, mutta sen virtaviivaistettu suunnittelu tekee strategiapeleihin tutustumisen helpoksi myös uusille pelaajille.
Toinen mielipide
Olen vähän jälkiherännäinen Unity of Commandin kohdalla. Heksapohjainen sotastrategia on itselleni sydäntä lähellä, mutta viime vuosina loppuun asti laadukkaiden julkaisuiden määrä on pudonnut pohjamutiin. Uutuuksia ei myöskään jaksa seurata samalla männävuosien intensiteetillä. Sain kuitenkin mahdollisuuden napata Unity of Commandin arvosteluun, ja yllätyin äärimmäisen positiivisesti.
Erityisen hauskaa oli huomata, miten erilaiselta eri osapuolilla pelaaminen tuntui. Saksalaisilla eliittijoukoilla pelatessani jokaisen yksikön menetys sattui henkisesti pahasti, ja skenaarioista halusi rullata yli täydellisellä suorituksella. Neuvostoliiton puolella taas osaa joukoista kohteli ihan puhtaana tykinruokana, ja jokaista taistelua, joka päättyi edes tasamenetyksiin, kohteli jonkin sortin voittona. Ajatusmalli toimii myös historiallisesti.
Ehkä pahin kritiikkini liittyy muutamien käsitteiden pieni piilottaminen ja manuaalin halvan oloinen tuotanto. Esimerkki tällaisesta ovat jokiin ja niiden ylittämiseen liittyvät hyökkäys- ja puolustusbonukset. Pioneerit tietysti helpottavat ylittämistä, mutta pakko sanoa, etten lopultakaan oikein ymmärtänyt, että kuinka paljon. Matematiikka siellä taustalla jäi minulle hämärän peittoon. Seuraavaan peliin mukaan nopeasti naputeltua Word-dokkaria parempi manuska mukaan, ja puhutaan jo mahdollisesti uusista klassikoista. Pitää muistaa, että aikoinaanhan näiden pelien mukaan paketoitiin aina kattavaakin kattavammat ohjekirjat. Sitä minä haluan yhä nykyäänkin.
Raastaa kuin Rommel, saartaa kuin Zukov
Strategiapelien vaikeustaso on aina vaikea toteutettava, mutta Unity of Commandissa tässä on onnistuttu täydellisesti. Peli on uskomattoman haastava, pääasiassa kiitos kettua nokkelamman tekoälyn. En pysty oikein edes käsittämään, miten pienen budjetin pikkutiimi on onnistunut naputtelemaan tekoälyrutiinit, jotka ylittävät helposti jopa Firaxisin tavoitetason. Tekoäly kun on monipuolinen, mukautuva, ja suorastaan kettumainen.
Kyllä minä voin myöntää, että ensimmäinen kampanjani molemmilla puolilla pelatessani meni puihin. Homma oli pistettävä pakettiin ja aloitettava alusta puhtaalta pöydältä. Ensimmäinen kampanja oli kuitenkin opettanut paljon. Olin jo arpeni hankkinut sotaveteraani, lähdössä toiselle liikekannallepanolleni. Ja tällä kertaa vihollinen tulisi kaatumaan.
Vuoropohjaisesta heksastrategiasta puhuttaessa on varmasti vähän odottamatonta, että yksi asia, jonka haluan erityisesti nostaa esille positiivisena pelinautintooni vaikuttaneena asiana, on pelin musiikki. On totta, että soundillisesti musiikki on vain ihan pienen viirun jossain 90-luvun midimusiikin yläpuolella, eivätkä sävellykset ole ihan mitään Hans Zimmeriä, mutta jotain siinä ääniraidassa on. Yksiköiden liikuttelusta aiheutuvat toistuvat marssiäänet yhdistettynä synkkään, ankeaan ja haikeaan puhallinmusiikkiin luo minulle fiiliksen rankasta, surullisesta ja sydäntäsärkevästä sodasta, jota ei tule ottaa kevyesti. Oudosti musiikki tarjoilee myös joitain mielleyhtymiä mm. Wolfenstein 3D:n ja muiden 90-luvun toisen maailmansodan peleihin. Hyvässä mielessä.
Yksinkertaisesti todettuna Unity of Command on parasta indie-pelailua, mitä olen vuoden 2013 aikana pelannut. Olkoonkin, että kyseessä on vuoden 2012 peli. Lisäri tuli jo ostettua ja pelattua, nyt jään odottelemaan, mitä 2×2 Games seuraavaksi keksii. Toivottavasti jotain, ja pian.
Janne Mikola
Lisää aiheesta
Gettysburg: Armored Warfare (PC)
Naval War Arctic Circle -ennakko (PC)
Total War: Shogun 2 – Fall of the Samurai (PC)
Lue myös
Kingdoms of Amalur: Reckoning – Legend of Dead Kel DLC (PC, PS3, Xbox 360)
Legend of Grimrock (PC)Resident Evil: Operation Raccoon City (PC, PS3, Xbox 360)
