Uusimmat

Vanguard: Saga of Heroes –ennakko (PC)

19.01.2007 16:07 Miikka Lehtonen

Vuosi 2007 on muodostumassa nettiroolipelien ystäville todelliseksi riemujuhlaksi. Burning Crusade saavutti yleisönsä, mutta vaihtoehtoja tai lisää nettiroolipelejä himoitseville on tarjolla myös vaihtoehtoja. Yksi näistä on Vanguard: Saga of Heroes.

EverQuestin isänä pidetyn Brad McQuaidin eepos on ollut koko kehitysvaiheensa ajan vaihtelevassa vastatuulessa, mutta kolhiintunut ja kärsinyt laiva näyttää pääsevän satamaan saakka. Lopputulos on yllättäen hyvä peli, joka tuskin tulee ikinä saamaan tilaisuuttaan.

Vanguard on kulkenut kehityshistoriansa aikana pitkän taipaleen. Kun peli alunperin visioitiin, se oli todellisten hardcore-miesten peli. Peli, joka saisi lapset, imettäväiset ja selkärangattomat itkemään katkeria kyyneleitä julmuudellaan.

Tässä välissä julkaistiin World of Warcraft, joka muutti koko pelikentän. Yllättäen kehitystiimit joutuivat huomaamaan, että pelaajat eivät halunneetkaan virtuaalinyrkistä hampaisiinsa viiden minuutin välein, vaan hauska ja helposti lähestyttävä myi paremmin. Kuka olisi uskonut!

Niinpä Vanguard koki melkoisen muutoksen, vaikka se monien mielessä mielletään yhä alkuaikojen kaltaiseksi kellaripeikkojen temmellyskentäksi. Nykymuodossaan Vanguard on kuin World of Warcraftin ja EverQuest II:n risteytys, painottaen ensimmäisen helppoa lähestyttävyyttä ja nopeaa toimintaa, mutta ammentaen jälkimmäisestä syvyyttä ja haastetta.

Avara maailma

Vanguard: Saga of Heroes ei lähtökohdiltaan juuri eroa muista nettiroolipeleistä. Pelimaailma on tavallistakin tavallisempaa fantasiaa, jossa ihmiset, tontut, örkit, haltiat ja erikoisuutena koiraihmiset taistelevat luonnonvoimia, vihollisia ja toisiaan vastaan. Pelissä on kaikkiaan 19 rotua, tosin massiivinen luku saavutetaan erivärisillä ihmisillä ja tontuilla, joilla on omat taustatarinansa.

Jokaisella rodulla on oma, pitkä juonensa, jota pelaajat seuraavat kulkiessaan tehtävien perässä ympäri maailmaa. Esimerkiksi örkit aloittavat pelinsä hyökkäysarmeijan orjalaivalta. Sieltä paettuaan he joutuvat todistamaan uskollisuutensa klaanilleen, nousemaan johtoasemaan ja ympäripuhumaan tappioon tuudittautuneet sotapäälliköt vastarintaan hyökkääjiä vastaan. Siinä sivussa tehdään hahmoluokan omia tehtäviä ja sivuhaasteita, joten tekeminen ei ainakaan lopu kesken.

Hahmoluokkia löytyy 15 kappaletta. Tuttuihin puolustaviin ja hyökkääviin taistelijoihin, loitsijoihin ja parantajiin jaetut luokat kattavat kaikki tärkeimmät mielenkiinnon kohteet. Fantasian jalojen perinteiden mukaan hyviksillä ja pahiksilla on tietyistä luokista omat erikoisversionsa. Esimeriksi oikeuden ja hyvyyden puolesta taisteleva temppeliritari parantaa ja buffaa kavereitaan, varjoritari taas sylkee oikeuden päälle ja rampauttaa vihollisiaan. Jää nähtäväksi, miten hyvin kaikki 15 luokkaa tasapainotetaan PVP:tä varten, mutta jokainen löytänee sen haluamansa roolin.

 

Pelimaailma on tavallinen mutta jättimäinen. Kehitystiimi halusi antaa pelaajille tutkittavaa ja siinä he ovat onnistuneet. Usein mainittu esimerkki horisontissa näkyvästä linnasta ja pelaajan halusta tutkia sitä toteutuvat, sillä maastoon on ripoteltu tarpeeksi maamerkkejä ja kiinnostuksen kohteita palkitsemaan innokkaita seikkailijoita. Kun jo heti alkutasoilla saa alleen hevosen, tutkiminen on mukavaa puuhaa. Ratsujen ystävillä menee muutenkin lujaa, sillä erilaisia kaakkeja, susia ja lentäviä liskoja piisaa kokemustasojen ja rahavarojen karttuessa.

Myös veneillä ja laivoilla pääsee suhaamaan. Kehitystiimi on lupaillut, että laivojen välinen taistelukin tulee jossain vaiheessa onnistumaan.

Miekka heiluu

Nettiroolipelistä kun on kyse, taistelua löytyy aivan riittävästi. Väite masentavan hitaasta ja puisevasta taistelumallista ei pidä lainkaan paikkaansa, sillä naputeltavaa ja reagoitavaa piisaa yllin kyllin.

Perustaitojen lisäksi jokainen hahmo oppii erilaisia, tilannekäyttöisiä kykyjä. Puolustavana taistelijana toimiva Paladin oppii esimerkiksi jo alkutasoilla lyönnin, joka tekee ihan mukavasti vahinkoa yksinpelissäkin. Mikäli vihollisen kyljessä tai selustassa on kiinni liittolainen, lyönti tekee reilusti enemmän vahinkoa.

Omaksi suosikikseni noussut munkki puolestaan pystyy suotuisissa olosuhteissa ketjuttamaan hyökkäyksiään. Jos erikoislyönti osuu kriittisesti, voi perään heittää kierrepotkun. Mikäli tämäkin osuu kriittisesti, aukeaa taas uusia hyökkäysmahdollisuuksia.

Taistelut ovat nopeatempoisia, eikä perusvihollista tarvitse hutkia kuin muutamia sekunteja. Nettiroolipelien kultainen kolminaisuus pätee myös Vanguardissa. Tankki pitää vihollista paikallaan, vahingontekijät hutkivat ja parantaja pitää muut pystyssä. Jokainen pelin hahmoluokista pystyy tosin myös sooloamaan erinomaisesti.

Kun kuolema vihdoin koittaa, esimerkiksi tavallisten vihollisten joukkoon piiloutuneen pomon toimesta, pelaaja herää henkiin lähimmällä alttarilla. Kuolemasta rangaistaan jättämällä pelaajan maallinen omaisuus hautakiven alle ruumiin luo, sekä pienellä kokemuspistesakolla. Tasoja ei silti voi ikinä menettää. Mikäli ei halua juosta takaisin ruumiilleen, voi maksaa korvauksen alttarilla ja saada tomumajansa takaisin. Kovimmat varusteet voi myös sitoa henkisesti itseensä, jolloin ne seuraavat pelaajan ruumista alttarille eikä niitä tarvitse noutaa erikseen.

Taistelumoottori sisältää yleisestikin monia hyviä ideoita, kuten loitsujen heittelyn liikkeestä. Mikäli velho näkee kohteensa, hän voi tykittää kävelyvauhdilla liikkuessaan loitsuja kohteeseensa. Uudistus, jota jokainen World of Warcraftissa maagia pelannut osaa arvostaa.

Kauneusvirheenä monet pelin roduista jakavat tällä hetkellä useita taisteluanimaatioita, joskin kehitystiimin mukaan asiaan ollaan puuttumassa. On silti tympeää, että väkivahva örkki ja hintelä haltia taistelevat täsmälleen samalla tavalla.

Askartelua

Mikäli taisteleminen ei kiinnosta tai riitä, muutakin puuhailtavaa riittää. Pelissä on mukana esimerkiksi diplomatia, jota mallinnetaan korttipelin avulla. Tavoitteena on heiluttaa ruudulla näkyvä mittari omalle kannalleen, jolloin vastustaja alkaa hiljalleen nähdä asioita pelaajan haluamalla tavalla. Käytännössä neuvottelut tapahtuvat viiteen eri keskustelun osa-alueeseen jaetuilla korteilla. Osa korteista antaa pelaajalle, vastustajalle tai molemmille pisteitä joillain viidestä osa-alueesta. Näillä pelataan mittaria liikuttavia väitekortteja.

Muut pelin käsityölajit eivät ole minipelejä, mutta niistäkin löytyy syvyyttä. EverQuest II:n tapaan erilaisia keräily- ja tuottoammatteja löytyy riittämiin. Esimerkiksi sepät takovat aseita ja panssareita, alkemistit keittelevät juomia ja käsityöläiset veistävät huonekaluja, sauvoja ja lopulta myös taloja ja veneitä.

Raaka-aineiden kerääminen on helppoa, mutta tavaroiden valmistaminen niistä vaatii taitoa niin pelaajalta kuin hahmolta. EverQuest II:n tapaan luomisprosessin aikana nousee esiin ongelmia ja erilaisia työvaiheita, joita voi ratkoa erilaisin keinoin. Työkalujen, materiaalin ja huolellisuuden taso ratkaisee tuleeko ahjosta rupukamaa vai mestariteos. Onnistumalla kerää kokemusta ja jo betaservulla kovimpien craftereiden nimet kiersivät pelaajalta toiselle. Heidän luokseen matkattiin kirjaimellisesti maailman toiselta puolelta.

Oman talonsa, linnansa tai kiltamajansa voi myös muuttaa myymäläksi, jossa muut pelaajat voivat vierailla ostamassa ja myymässä tavaraa.

Huvittavasti jokaisella hahmolla on taisteluvarustuksen lisäksi mukanaan erikoisasut diplomatiaa, keräilyä ja tavaroiden työstämistä varten. Maaginen taltta ei ole enää vain nettisarjakuvien vitsi, vaan Vanguardin arkipäivää.

Turhan aikaisin

Vanguard: Saga of Heroes on peli, jolla on paljon annettavaa nettiroolipelien ystäville. Maailma on jättimäinen ja sen sisältö on kiinnostavaa ja viihdyttävää. Tasapaino haastavan ja viihdyttävän välillä on myös saavutettu. Hommassa on vain yksi mutta, joka on valitettavasti harvinaisen suuri. Peli ei ole vielä valmis. Ei läheskään.

Unreal Engine -pohjainen pelimoottori on todella raskas, mikä aiheuttanee osan ongelmista. Toisaalta vastapainona Vanguard on selkeästi markkinoiden parhaimman näköinen nettiroolipeli. Maisemat ovat upeita ja yksityiskohtaisia. Ruoho ja puut heiluvat tuulessa, pilvet liikkuvat taivaalla ja sää muuttuu dynaamisesti. Hahmomallit ovat yksityiskohtaisia ja erinomaisen hahmogeneraattorin avulla hahmostaan saa kustomoitua juuri haluamansa kaltaisen.

Betaserverit kyykkäilevät pari kertaa tunnissa ja pystyssä ollessaankin ne toimivat kehnonlaisesti. Viholliset ja pelaajat putoavat maan pinnan läpi tyhjiöön, monet varustemalleista eivät näy hahmojen päällä, näkymättömät hirviöt tappavat pelaajaa, monet pelin tehtävistä eivät yksinkertaisesti toimi ja niin edelleen.

Kyse ei sinänsä ole mistään tavallisuudesta poikkeavasta, sillä tällaiset ongelmat ovat ainakin jossain vaiheessa jokaisen nettiroolipelin riesana. Ongelma piileekin siinä, että Vanguard ilmestyy jo parin viikon päästä. Kehitystiimi puurtaa parasta aikaa sankarin tavoin parantaen ja päivittäen peliä kirjaimellisesti päivittäin. Eroa esimeriksi viikon takaiseen versioon on selkeästi. Aika ei tule silti riittämään, vaan Vanguard ilmestyy keskeneräisenä.

Tämä on harmi, sillä ruosteisen pinnan alla piilee oikeasti kiehtova peli, joka tuskin tulee saamaan mahdollisuuttaan ja ansaitsemaansa huomiota. Kun pahin kilpailijasi on työstänyt peliään pari vuotta ja julkaissut juuri verrattain viimeistellyn lisälevynsä, raakileen pukkaaminen markkinoille on suoranaista hulluutta.

Harmin paikka, sillä itse tykästyin Vanguardiin kunnolla. Nihkeän alun jälkeen peli tempasi minut mukaansa ja sai aikaan pakkopelireaktion, jollaista en ole kokenut sitten World of Warcraftin. Ainakin minun makuuni pelin tasapaino helpon pelattavuuden, syvyyden ja avoimuuden välillä osui juuri kohdalleen.

Jää nähtäväksi, miten hyvin Vanguard lopulta löytää yleisönsä ja miten innokkaasti peliä päivitetään kohti potentiaaliaan. Mikäli kehitystiimi ei masennu, vaan jaksaa jatkaa puurtamistaan, sopii vain toivoa, että myös suuri yleisö on valmis antamaan pelille tilaisuuden.

 

Tekijä: Sigil
Julkaisija: Sony Online Entertainment
Testattu: Core 2 Duo 6400, Geforce 8800 GTS, 2 Gt keskusmuistia, Windows XP
Saatavilla: pc
Laitevaatimukset: eivät vielä varmistuneet
Pelaajia: monta
Pelin kotisivu: http://www.vanguardsoh.com/

 

Jos seikkailut, MMO:lla tai ilman, kiinnostavat niin lue toki myös:

Broken Sword IV: The Angel of Death (PC)

EverQuest II: Echoes of Faydwer (PC)

Guild Wars Nightfall (PC)

Keepsake (PC)

Legend of Zelda: Twilight Princess (GC, Wii)

Phantasy Star Universe (PC)

Sam & Max Episode 1: Culture Shock (PC)

Sherlock Holmes: The Awakened (PC)

The Exchange Student (PC)

World of Warcraft: The Burning Crusade (PC)

Muropaketin uusimmat