Uusimmat

Vanquish (PS3, Xbox 360)

12.11.2010 14:35 Tero Lehtiniemi

Tekijä: Platinum Games
Julkaisija: Sega
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.sega.com/vanquish
Tero Lehtiniemi

 

Vanhan Clover Studiosin nokkamiehistä koostuva Platinum Games on firma, jolta ei juuri huonoja pelejä kannata odottaa. Alkuvuodesta Euroopassa julkaistu Bayonetta on God of War III:n ohella toimintaseikkailujen kärkikastia ja yksi vuoden parhaista peleistä.

Kun kuulin että Platinum Games on työstämässä uutta kolmannen persoonan räiskintäpeliä, olin luonnollisesti innoissani. Devil May Cryn ja Resident Evilin isä Shinji Mikamin nimi antaa aina odottaa paljon, vaikkei miehen ura olekaan täynnä pelkkiä täysosumia. Miten herran uusin teos Vanquish sitten pärjää?

Vanquish sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa maapallon väestönkasvu on räjähtänyt käsistä ja ajanut ihmiskunnan sekä sotimaan alati vähenevistä resursseista, että hakemaan uusia asuinpaikkoja avaruudesta. Yhdysvallat on luontoa kunnioittavana valtiona hakenut apua alati kasvaviin energiapulmiin luonnonystävällisellä ratkaisulla: rakentamalla maapalloa kiertävän avaruusaseman, joka toimii jättimäisenä aurinkovoimalana.

Jalot aatteet ja hipit saavat kuitenkin kovan kolauksen, kun Venäjällä vallan kaapannut äärinationalistinen kapinallisjärjestö valtaa avaruusaseman, kohdistaa sen keräämän energian San Franciscoon ja kirjaimellisesti sanottuna kärventää koko kaupungin. Kun kapinallisten johtaja ilmoittaa seuraavan solarium-hoidon kohteena olevan New York, ryhtyvät jenkit vastatoimiin.

Tässä vaiheessa kuvioihin astuu Sam Gideon. Jos Bayonetta on toimintaseikkailusankarien tämän hetken coolein muija, niin Sam on varmasti sitten se äijä. Ei liene sattumaa, että molemmat hahmot ovat lähtöisin samasta firmasta.

Siinä missä perinteiset sankarit ottavat vihollisensa ja toiminnan edes jollain tavalla tosissaan, Gideon ei stressaa. Kesken vilkkaan tulitaistelun Gideon saattaa pistää tupakaksi, tappaa viholliset komeilla volttihyökkäyksillä tai vaikka pudottautua satoja metrejä, käyden välillä lääkitsemässä pari haavoittunutta kaveriaan ja sitten jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Suojaksikin kelpaa pätkä reikäistä metalliaitaa. Ja koko ajan viljellään ylimielisen kornia huumoria.

ARS Moriendi

Ihan pelkällä treenaamisella tällaiseen ei kuitenkaan pysty. Sam onkin pukeutunut kokeelliseen ARS-taisteluhaarniskaan, jonka vaatimattomana ideana on saada yhteen asepukuun noin panssarivaunun verran tulivoimaa.

Jo hyvin pian pelin toimintaa seuratessa selviää, että tavoitteessa on onnistuttu. Sen lisäksi että haarniskaan saa pultattua melko kunnioitettavan määrän aseistusta, tarjoaa se Samille myös muita erikoisominaisuuksia vauhdikkaan liukumisen mahdollistavista työntöraketeista ajan hidastavaan Matrix-henkiseen ominaisuuteen. Tämä ominaisuus käynnistyy joko pelaajan niin halutessa tai Samin ottaessa tarpeeksi vahinkoa.

ARSin erilaisten erikoisominaisuuksien käyttöä rajoittaa kuitenkin puvun puutteellinen lämmönhallinta. Rakettiliukumis- ja hidastusominaisuuden liikakäyttö tai sen aktivoituminen vahingon seurauksena johtaa puvun ylikuumenemiseen, jolloin Samin vauhti hidastuu eikä erikoisominaisuuksia voi käyttää hetkeen.

Asearsenaali ansaitsee erikoismaininnan. Perinteisten konekiväärien, haulikoiden ja sinkojen lisäksi tarjolla on myös astetta omaperäisempiä työkaluja. Disc Launcher ampuu useisiin vihollisiin osuvia teräviä kiekkoja, kun taas Lock-On Laser lukittuu kentällä temmeltäviin pahiksiin, laukaisten näitä kohti tappavia lasersäteitä.

Tämä on erityisen kätevää siksi, että ylhäältä päin tuleva lasersäde ei juuri välitä vihollisten suojautumisesta, mutta ahtaissa tiloissa sitä on vaikea käyttää. Myös esteiden läpi kulkeutuva LTE-tykki on maininnan arvoinen.

Tällaisia työkaluja tarvitaankin, sillä venäläisten vanha taktiikka pelata määrällä eikä laadulla pitää paikkansa myös Vanquishissa. Sam ja tämän mukana häärivät merijalkaväen sotilaat saavat vastaansa parhaimmillaan kymmenittäin vihollisia, ja päällä onkin usein melkoinen melske.

Vaikka peli äkkiseltään saattaakin vaikuttaa Gears of War -henkiseltä piilosta kurkkimiselta ja räiskimiseltä, on todellisuus jotain aivan muuta. Rankassa pommituksessa on pakko pysyä liikkeessä, ja erityisesti pomohirviöillä on käytössään hyökkäyksiä, jotka eivät mistään esteistä välitä. Jättimäiset robottihämähäkit voivat yksinkertaisesti vaikka kävellä laatikon takana kykkivän sankarimme yli.

Bayonetan tapaan pelin hienointa antia ovat pomotaistelut. Massiiviset robottikolossit ovat vaikuttavaa katseltavaa, mutta ne on samalla myös varustettu toinen toistaan tehokkaammilla hyökkäyksillä, joista useat tappavat Samin kerrasta.

Pomotaisteluista tuleekin melkoisia akrobatianäytöksiä, kun pelaaja väistelee päin tulevaa murhaavaa tulitusta yrittäen tasapainottaa puvun lämmönhallinnan suojaan vievän liukuominaisuuden ja paljon kaivattua hengähdysaikaa tarjoavan hidastusominaisuuden avulla. Tämän lisäksi pitäisi vielä pystyä aiheuttamaan vihollisille tarpeeksi vahinkoa. Ylikuumeneminen tai muu ahnehtiminen ovat usein virheitä, joista maksetaan hengellä.

Lyhyttä haastetta

Pomotaisteluita lukuun ottamatta pelin vaikeustaso on melko maltillinen. Jatkopisteitä viljellään säännöllisesti ja perustulitusta Sam kestää normaalilla vaikeustasolla yllättävänkin paljon. Tarkka silmä, vakaa liipaisinsormi ja puvun ominaisuuksien asianmukainen hallinta takaavat sen, että ylimääräiseltä turhautumiselta vältytään.

Bayonetan aggressiivisesti viljelemät Quick Time Eventit ovat jälleen mukana, mutta melko järkevissä mittasuhteissa. Niiden mokaaminen ei pääsääntöisesti johda kuolemaan, ja yleensä pelaajalla on hyvin aikaa reagoida ennen niiden alkamista. Pomotaisteluissa äkkikuolemat eivät ole erityisen tavattomia, mutta toisaalta peli ei myöskään juuri rokota niistä. Mitään suoranaista pelaajille vittuilua tyhjästä ilmestyvine Press X not to die -yllätyksineen ei kuitenkaan ole.

Audiovisuaalisesti Vanquish on vaikuttava tapaus. Vihollisia on paljon, ne ovat vaikuttavia ja aseissa piisaa tarpeeksi potkua. Musiikki on nopeatempoista, meininkiin sopivaa teknoa, ja yleisesti  toteutus tukee kokonaisuutta loistavasti.

Mikäli Bayonettan ylitse ampuva dialogi häiritsi, valitettavasti Vanquish vetää vielä överimmäksi. Kornia armeijaspedeilyä, lähes tulkoon suoria Starship Troopers -lainauksia ja muuta vastaavaa vilisevä  keskustelu voi olla joillekin liikaa. Koska heitä ei kuunnella, on vain todettava että osaltaan myös  nämä letkautukset tukevat toiminnan orgastisen ylitse ampuvaa otetta ja Gideonin juustoista asennetta erinomaisesti. Tarina itsessään ei ole minkään palkinnon arvoinen, mutta tarjoaa räiskinnälle kuitenkin tarpeeksi tekosyytä.

Isossa Maailmassa peliä on toisinaan haukuttu myös lyhyeksi, mutta mielestäni tällaiseksi peliksi Vanquish on juuri sopivan mittainen. Se pysyy loppuun asti toimivana rokaten täysiä, jättäen hyvän mielen. Vanquish selätetään parin kolmen illan maltillisella pelaamisella, mutta eniten ehkä olisi jäänyt kaipaamaan suurempaa uudelleen peluuarvoa. Bayonetassa pelin läpäisy oli vasta alkua, ja tätä jäi kaipaamaan. Nyt uudelleen pelaaminen korkeammilla vaikeustasoilla on vain itsensä haastamista ja achievementtien jahtaamista.

Pikku puutteista huolimatta Vanquish on timantinkova toimintaspektaakkeli, jonka ylitsevuotava kornius on todennäköisesti asia, joka voi jakaa mielipiteitä. Tämän mielessä pitäen uskallan silti suositella sitä jokaiselle hyvän toiminnan ystävälle. Niin, ja mikäli Bayonetta ei ole tuttu, sitä myydään ainakin jossain edullisesti yhteispakattuna Vanquishin kanssa. Tämä ihan vinkkinä.

 

Toinen mielipide

Yleisen mielipiteen mukaan Japanissa ei osata tehdä räiskintäpelejä. Tätä ajatusta vastaan on hieman vaikea väitellä, sillä kun nousevan auringon maa vihdoin onnistuu tekemään todella hyvän räiskintäpelin, se on tehty tietoisesti ja tarkoituksella länsimaiseen makuun sopivaksi ja länsimaisia metodeja käyttäen. Kyllä nyt siis kelpaa olla länsimainen pelaaja!

Platinum Games osaa selvästi hommansa, sillä Vanquish yhdistää Gears-tyylisen 3rd person räiskinnän Bayonetta-tyyliseen hulluun tempoon. Tuloksena on todella maistuva paketti. Teron arvosteluun on paha lisäillä mitään, joten en voi kuin omalta osaltani kehua pelin huikeaa tempoa, todella näyttävää mittakaavaa ja armottoman toimivaa räiskintää, jossa pelaaja virtaa saumattomasti taistelusta ja huikeasta kohtauksesta toiseen.

Jos pelistä jotain valitettavaa löytyy, niin dialogi. Aina vähintään henkisesti ja usein kirjaimellisestikin Starship Troopersista repliikkejä pöllivä teksti törmää japanilaiseen käsitykseen Yhdysvaltojen populäärikulttuurista ja tuloksena on sekamelska, joka kuulostaa japanilaiselta Quentin Tarantino –halpiskopiolta. Ehkä tämäkin toisaalta pitäisi osata ottaa vain osana Vanquishin ainutlaatuisen kaoottista tunnelmaa? Oli miten oli, huikea peli.

Miikka Lehtonen

 

Kolmas mielipide

Vanquish tuli ja yllätti kulman takaa. Ei sillä, etteikö Bayonettakin olisi maistunut, mutta silti aivot eivät osanneet yhdistää japanilaista kuurupiiloräiskintää samaan tiimiin. Sitä mukavampi yllätys olikin, kun peliä pääsi vihdoin kokeilemaan. Vanquish on kerta kaikkiaan huikea.

Platinum Gamesin tavaramerkiksi tuntuu nousevan taito vetää roisisti yli ilman, että lopputulos menettäisi tippaakaan timanttisesta loistostaan. Suojautumisräiskeitähän pukkaa tällä hetkellä jokaisen kulman takaa, ja lähes kaikkia kalvaa sama vaiva. Pelin tempo uhkaa laiskistua, kun sekä sankarit että viholliset kykkivät milloin minkäkin esteen takana.

Vanquish rikkoo tämän kaavan tyylikkäästi. Pelaaja pakotetaan liikkeeseen, mutta tosiasiassa voimakeinoja ei edes tarvittaisi. Haarniskapukuisen sankarin ohjaaminen on nimittäin niin intuitiivista, näyttävää ja kokonaisvaltaisen nautittavaa, että liikkeelle lähtee jo pelkästä liikkumisen ilosta. Pelin tempo on jatkuvasti jotain sellaista, mihin tämän lajityypin edustajissa ei tähän saakka olla totuttu.

Graafinen ulkoasu ei ole kaikki kaikessa, mutta räiskintäpeleistä puhuttaessa sitä ei sovi myöskään aliarvioida. Vanquish kerää pisteet kotiin myös tällä rintamalla. Kentät ovat putkimaisia, mutta futuristinen avaruusasema piirtää taisteluille komean taustan, joka saa alueet tuntumaan suuremmilta kuin ne ovatkaan. Moottori myös toimii, kone ei yski vaikka ruutu täyttyisi luodeista, räjähdyksistä ja vihollisista.

Tiimin edellinen, Bayonetta, loisti mielikuvituksellisuudellaan ja häpeilemättömyydellään. Vanquish ei jää paljoa jälkeen. Rivivastustajat ovat, no, rivivastustajia, mutta pienissä ja niissä rutkasti isommissakin pomoissa riittää ruutia senkin edestä. Mukaan mahtuu useampiakin ikimuistettavia tuttavuuksia, joista eräskin otus päätyi suoraan omalle pelivastustajien top-10-listalle.

Juoni ja ääninäyttely taas. No, onhan se kornia. Oleelliset mieshahmot ärisevät teennäisen miehekkäitä latteuksia tasapainotellen myötähäpeää herättävän korniuden ja täydellisen viileyden rajamaastossa. Tarinassa taas ei löydy syvyyttä lasten kahluuallasta enempää eikä matkan varrelle taida mahtua yhtäkään omaperäistä käännettä, mutta se ei haittaa, kun koko kakun on tarkoituskin olla vain tiivistettyä turboahdettua toimintaa. Ei tätä pidä pysähtyä miettimään.

Lopulta paketin ainoa aito heikkous on uudelleenpeluuarvon vähäisyys Tarina on juuri sopivan mittainen eikä moninpeli välttämättä pukisi vahvasti hidastuksiin nojaavaa pelikokemusta, mutta länsimaiseen silmään pistejahti näyttää silti hieman heikolta kannustimelta uusintakierroksille.

Vanquishin parissa on turha toivoa viettävänsä kymmeniä tunteja. Kyse on ennemminkin huippuunsa viritetystä adrenaliiniannoksesta, jossa laatu on tärkeämpää kuin määrä. Jos räiskintä on lähellä sydäntä, ei Vanquishia kannata missään nimessä missata. Kyse on kuitenkin yhdestä vuoden tiukimmista, ellei jopa tiukimmasta räiskintäpelikokemuksesta.

Juho Anttila

 

Lue myös

Armored Brigade -ennakko (PC)

DJ Hero 2 (PS3, Wii, Xbox 360)

Dragon Age 2 -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

Front Mission Evolved (PC, PS3, Xbox 360) 

Saw II (PS3, Xbox 360)

Sonic the Hedgehog 4 Episode 1 (PS3, Wii, Xbox 360)

Transformers: War For Cybertron (DS, PC, PS3, Wii, Xbox 360)

 

Muropaketin uusimmat