Viewtiful Joe 2 (GC)

Vuonna 2003 ilmestynyt Viewtiful Joe jakoi armottoman hauskalla, mutta vaikealla pelattavuudellaan pelikansan kahtia. Pelistä pitäneille jatko-osa tulee kuin taivaan lahjana, sillä runsaista yrittäjistä huolimatta alkuperäisen vertaista 2D-mätkintää ei ole nähty. Alkuperäiseen hajonneille voidaan ajan säästämiseksi paljastaa heti aluksi, että jatko-osa on entistä vaikeampi.

Viewtiful Joe 2, kuten edeltäjänsäkin, on näennäisesti kaksiulotteinen mätkintäpeli, joka ammentaa innostuksensa elokuvien maailmasta. Juonen, kenttien ja vihollisten lisäksi Joe itse käyttää elokuvien taikaa hyödykseen, tosin kirjaimellisesti. Joe pystyy kyvyillään muun muassa nopeuttamaan tai hidastamaan ajan kulua ympärillään. Kykyjä käytetään turpasaunan tuottamisen lisäksi ratkaisemaan petollisen kieroja puzzleja. Ilmassa leijuva propellikäyttöinen kieleke putoaa kätevästi maan pinnalle, jos sen pyörimistä hidastaa, eikä mikään estä hyödyntämästä samaa ideaa esimerkiksi lentäviin vihollisiin. Graafisesti peli oli kaunis kuin karkki. Cel-shading-tekniikkaa käyttävä grafiikka näytti parhaimmiltaan piirroselokuvalta. Kentät olivat parhaimmillaan huikeaa vuoristorata-ajelua kameran pyöriessä Joen perässä pitkin komeita maisemia.

Paljon tuttua, vähän uutta

Edeltäjän henki on vahvasti mukana jatko-osassakin. Joen juuri pelastama tyttöystävä on myös saanut supervoimat ja on nyt pelattava hahmo alusta alkaen. Alitehoisella ja pahasti viime hetken lisäykseltä haiskahtavalla Silvialla on sädepyssyn lisäksi replay-kyky, jonka avulla hän voi toistaa samaa hyökkäystä uudelleen. Kykyä, kuten Silviaa itseäänkin, käytetään enemmän muutamissa puzzleissa kuin täysipainoisessa pelaamisessa.

Tähän Viewtiful Joe 2:n uudistukset lähes jäävätkin. Kentät ja pomot ovat toki uusia, mutta muistuttavat huomattavasti alkuperäisiä. Tämä ei ole huono asia, sillä alkuperäinen Viewtiful Joe oli miltei täydellinen 2D-mätkintäpeli. Varsinkin kenttien minipomot ovat, mikäli mahdollista, vielä alkuperäistä haastavampia. Pomotaistelut ovat yleensä suoran turpasaunan sijaan pieniä puzzleja, joissa lähes mahdoton vastus muuttuu vain raastavan vaikeaksi kykyjen oikea-aikaisella käytöllä. Amatöörien ei kannata vaivautua, sillä jo helpolla vaikeustasollakin itku on konkreettisesti lähellä, kun sama pomo pistää Joea naamaan kymmenettä kertaa. Alkuperäisessä pikatalletuspaikat olivat todella harvassa ja kuolema saattoi tietää kymmenen minuutin uudelleenpeluuta. Lisätyt uudelleenyrityspaikat ovat siis tervetullut lisä, mutta myös ainoa kädenojennus alkuperäisen vaikeuteen turhautuneille.

Rankka vaikeustaso on kuitenkin voittamisen arvoinen este, sillä Viewtiful Joe 2 on yksinkertaisesti mielettömän hauska peli. Normaalisti Viewtiful Joe 2:n kaltainen kosmeettinen jatko-osa saisi ankaramman tuomion, mutta kun alkuperäinen peli oli miltei täydellinen, ei lisäherkusta sovi valittaa. Runsas määrä viittauksia klassisiin elokuviin, silmiähivelevän kaunis grafiikka ja addiktiivinen pelattavuus ovat yhdistelmä, jolla pääsee suoraan tämän miehen sydämeen.

Miikka Lehtonen