Viewtiful Joe (GC, PS2)

Viime vuonna peliyleisöä GameCubella riemastuttanut Viewtiful Joe oli häikäisevän tyylikäs 2D-mäiskintä. Pehmoisen ”elokuvafriikki joutuu rakastamiensa B-elokuvien maailmaan pelastamaan ihmiskuntaa” -juonen päälle rakentui viihdyttävä ja sadistisen haastava toimintapläjäys. Monien mielestä pelattavuutta tärkeämpi myyntiargumentti oli pelin ulkoasu: cell shading -teknologiansa ansiosta Joe näytti parhaimmillaan piirroselokuvalta. Näillä eväillä ei kuitenkaan vielä nousta kulttiklassikoksi, vaan tarvitaan myös jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Viewtiful Joessa se jokin on ajan manipulointi. Joe pystyy nopeuttamaan ja hidastamaan erikoiskyvyillään ajan kulkua ympärillään. Tätä käytetään paitsi puzzlejen ratkomiseen, myös vihollisten armottomaan kuritukseen.

Erikoiskyvyt tulevat tarpeeseen, sillä Viewtiful Joe on armottoman vaikea peli. Ensikertalaisille suositeltu helppo vaikeustaso ei ole vain suositus, vaan lähes elinehto. Moni itseään kovana old school -pelimiehenä pitänyt kaveri joutuu tunnustamaan pelin voittajakseen kun jo ensimmäinen pomo pistää pelaajaa turpaan sata – nolla. Yleensä liiallinen vaikeus ei ole kehu, mutta Joen tapauksessa vaikeustaso on toteutettu reilusti. Ohjain ei lennä nurkkaan, koska kone ei huijaa tai käytä epäreiluja keinoja. Pelaaja kuolee, koska hän ei ole tarpeeksi hyvä. Koska peli on myös äärettömän addiktiivinen, ohjaimen joutuu ennemmin tai myöhemmin noutamaan nurkasta ja yrittämään uudelleen.

Capcom ei ole yrittänyt keksiä pyörää uudelleen siirtäessään pelin GameCubelta PlayStation 2:lle, vaan Joe loikkaa laitteelta toiselle likipitäen sellaisenaan. Ainoat uudistukset ovat Devil May Cry -pelistä tutun Danten mukanaolo ”kätkettynä” hahmona (Dantea mainostetaan takakannessa, joten suuresta salaisuudesta ei ole kyse) ja uuden, turhankin helpon vaikeustason lisääminen.

Tekniseltä toteutukseltaan peli pääsee lähelle GameCube-originaalia, eikä eroja näy kuin muutamissa kohtauksissa. Jostain syystä varsinkin pelin suuremmat hahmot kokevat joskus pieniä repeämisiä, kun 3D-mallien liitoskohdista paistaa läpi auringonvaloa. Grafiikat tuntuvat myös joskus hieman karkeammilta, mutta ero ei ole häiritsevä eikä sitä edes oikeastaan huomaa, ellei pelejä vertaile vierekkäin. Äänipuolella mennään yhtä lujaa kuin alkuperäisessäkin. Ääniefekteissä on edelleen piirros- elokuvamaista tyyliä. Ne kuulostavat tunnistettavan realistisilta, mutta sen verran muunnelluilta, että illuusio elokuvasta säilyy. Persoonalliset musiikit soivat yhtä komeasti kuin ennenkin ja Joe kuulostaa yhä ärsyttävältä.

On mukava nähdä Viewtiful Joen tapainen loistopeli muillakin koneilla kuin GameCubella, koska näin se saavuttaa enemmän ansaitsemaansa huomiota. Hintakin on jopa Suomessa reippaasti alle normaalin pelihinnan, joten ainekset hittituotteeseen ovat olemassa Alkuperäisen puhkipelanneille PlayStation 2 -käännös ei tarjoa mitään uutta, mutta uudet tuttavuudet ovat itselleen pelisession velkaa. Kun jatko-osakin on kovaa vauhtia tulossa myös meidän peliliikkeisiimme, on viimeistään nyt aika paikata aukko pelisivistyksessä. Älkää vain sanoko, etten varoittanut vaikeudesta.