Uusimmat

Wallace & Gromit’s Grand Adventures Episode 1: Fright of the Bumblebees (PC, 360)

24.03.2009 14:15 Juho Anttila

Useimmat lisenssipelit tapaavat olla laadultaan valitettavan kyseenalaisia. Aina välillä herkullinen lisenssi löytää kuitenkin kodin sellaisen tekijän luota, joka dollarinkuvien kumartamisen sijasta osoittaa lähdemateriaalille sen ansaitsemaa kunnioitusta.

Sam & Maxilla ihastuttanut Telltale Games on juuri tällainen kehittäjä. Odotukset ovatkin korkealla, kun studion uuden episodipohjaisen Wallace & Gromit -seikkailun ensimmäinen osa on vihdoin valmis. Mutta tavoittaako Fright of the Bumblebees brittiläisen animaatiolegenda Aardvarkin luomien elokuvien riemastuttavan huumorin?

Madame Tussauds

Hiukan höpsö keksijä Wallace ja hänen uskollinen koiransa Gromit tekivät ensiesiintymisensä elokuvan puolella jo kaksikymmentä vuotta sitten. Viime vuonna ilmestynyt uusi lyhytelokuva, Paakarin Painajainen hulvattomine Aliens-viittauksineen osoitti, että parivaljakolla riittää vielä virtaa vaikka muille jakaa. Rima on siis yhä korkealla.

Alkuvaikutelma on lupaava. Tunnelma nousee tutun tunnusmelodian pärähtäessä soimaan ja jo ensimmäiset kuvat kertovat, että graafikot ovat tavoittaneet sankariparin olemuksen hienosti. Wallace ja Gromit näyttävät itseltään ja liikkuvat aivan kuin alkuperäisissä animaatioissakin. Hauskana yksityiskohtana hahmoihin on myös mallinnettu sormenjälkiä, aivan kuin ne olisi oikeasti tehty käsin muovailuvahasta.

Seikkailupelit tarjoavat harvemmin valtaisaa visuaalista ilotulitusta eikä tähän päähenkilöiden tyylikkyydestä huolimatta veny Wallace & Gromitkaan. Jotkut taustat ovat karkeita, eivätkä kaikki hahmot ole aivan yhtä viimeisteltyjä kuin sankaripari. Suurempia valituksen aiheita ei kuitenkaan ole ja kokonaisuutena graafinen toteutus tuottaakin autenttisen hauskan Wallace & Gromit -kokemuksen.

Ääninäyttely on tutun korkeata Telltale-tasoa. Jo etukäteen oli tiedossa, että Peter Sallis ei ole käytettävissä Wallacen rooliin, mutta korvaava näyttelijä onnistuu imitaatiossaan uskottavasti. Näyttelijän vaihtumista ei välttämättä edes huomaisi, jos siitä ei tietäisi. Muutkin näyttelijät ovat rooleissaan vähintään hyviä. Jatkuvasti soiva tilanteen mukana vaihtuva taustamusiikki täydentää tunnelmaa oivasti, vaikka se ajoittain lipsahtaakin ärsyttävän puolelle.

Gromit, luulenpa, että tuo on Xbox

Uuden Wallace & Gromitin myötä Telltale laajentaa reviiriään myös Xbox Live Arcaden puolelle. Tätä varten käyttöliittymää on muokattu paremmin konsolille sopivaksi. Hotspotit ovat suurikokoisia ja sekä liikkuminen että inventaarion avaaminen tapahtuu hiirellä klikkailemisen sijasta näppäimistöllä. Konsolinäkökulmasta tarkastellen muutokset ovat perusteltuja ja toimivia, mutta PC-pelaaja olisi arvostanut mahdollisuutta myös perinteisempään hiiriohjaukseen. Osoita ja klikkaa -pelejä kun on aiemmin pystynyt pelaamaan joutumatta kurottelemaan näppäimistölle.

Pelin keskustelujärjestelmää on myös suoraviivaistettu. Keskustelupuiden läpikäyminen jää historiaan, kun dialogi eteneekin vain henkilöitä tai heidän lähistöllään olevia esineitä klikkaillen. Sam & Maxin vanhahtavampaan keskustelusysteemiin tottuneen silmiin uudistus näyttää hieman turhalta yksinkertaistamiselta.

Suurenmoinen huviretki

Pikkuvioista huolimatta kokonaisuus toimii hyvin, mutta entäpä se kaikkein tärkein, nimittäin tarina? Näkee, että Telltalen ja Aardmanin etukäteen mainostettu yhteistyö on ollut pelkkää sopimuksen allekirjoittamista ja rahan siirtymistä syvempää. Pelin tarina on aitoa Wallace & Gromittia. Tällä kertaa hunajabisnestä pyörittävän parivaljakon uusin seikkailu alkaa hitaan rauhallisesti mutta kasvaa, monessakin mielessä, loppua kohti juuri sellaiseksi slapstick-tyyliseksi irrotteluksi, mitä olemme Nick Parkin luomuksilta tottuneetkin odottamaan.

Myös kyky käyttää valelopetusta kertoo taitavasti rytmitetystä käsikirjoituksesta. Uhkaavaa ”Ai jaa, tässäkö se nyt olikin.”-pettymystä seuraa ilahduttava ”Haa, eipäs se loppunutkaan!”-hetki, jonka jälkeen vauhti vain kasvaa. Pelaaja pääsee vuorottelemaan Wallacen ja Gromitin ohjaamisen välillä useasti ennen kuin päivä on pulkassa ja vahingot korjattu.

Eikö edes Turunmaata?

Kun kokonaisuus on pienistä puutteista huolimatta näinkin toimiva, on suuri harmi, että se ei kestä muutamaa tuntia pidempään. Puzzlet ovat läpi pelin hauskoja, mutta helppoja. Telltalen aikaisemmistakin peleistä tuttu ovela säädettävä vihjejärjestelmä auttaa, jos pelaaja ei tiedä mitä tehdä seuraavaksi, mutta tosiasiassa sitä ei edes tarvita. Uuden sarjan ensimmäinen osa toimii helppoudessaan hyvänä sisäänheittotuotteena lajityypin noviiseille, mutta neliosaisen kokonaisuuden seuraavilta episodeilta toivoisi jo enemmän haastetta.

Liiallisesta helppoudesta ja konsoloiduista kontrolleista huolimatta Wallace & Gromit’s Grand Adventures on jälleen kerran oiva osoitus Telltale Gamesin ammattitaidosta. Merkitseväksi tekijäksi nousee aito kunnioitus hahmoja ja niiden henkeä kohtaan. Tuloksena on hykerryttävän hauska joskin kevyt seikkailukokemus, joka saa odottamaan innolla sarjan seuraavia kolmea osaa.

Wallace & Gromit in The Last Resort julkaistaan 2.5., Wallace & Gromit in Muzzled! kesäkuussa ja viimeinen Wallace & Gromit in the Bogey Man heinäkuussa.

Xboxin omistajien kannattaa pitää silmänsä auki hieman myöhemmin julkaistavan XBLA-version varalta. PC-version perusteella näyttää nimittäin siltä, että klikkaa ja osoita -pelityyppi on saatu sovitettua hyvin myös konsoliohjaimelle ja television ruudulta seurattuna Telltalen hauskat pelit viihdyttävät testatusti myös sivustakatsojia.

 

Tekijä: Telltale Games
Julkaisija: Telltale Games
Testattu: PC Windows XP, Phenom 9850+, 3 Gt muistia, Radeon HD4870 X2
Saatavilla: PC
Tulossa: Xbox 360
Laitevaatimukset: PC Windows XP (SP2) tai Vista, 2,0 Ghz Intel Pentium 4 tai vastaava prosessori, 512 Mt muistia, 310 Mt kiintolevytilaa, 64 Mt DirectX 8.1 -yhteensopiva näytönohjain, Direct X 9.0c
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.telltalegames.com/wallaceandgromit
Juho Anttila

 

Lisää aiheesta

Bone: Out From Boneville (pc)

Sam & Max Season 1 (PC)

Sam & Max Season 1 (Wii)

Sam & Max: Season 2 – jaksot 1 ja 2 (PC)

Strong Bad’s Cool Game For Attractive People Episode One: Homestar Ruiner (PC, Wii)

Late Lammas palkittiin Emmyllä

Liikkuva linna / Wallace & Gromit: Kanin kirous

Lue myös

Empire: Total War (PC)

Fable II: Knothole Island (360)

House of the Dead: Overkill (Wii)

Patapon 2 (PSP)

Pinball Dreaming: Pinball Dreams (iPhone/iPod)

Sonic Unleashed (PS3, Wii, 360)

Ultimate Band (Wii)

 

 

Muropaketin uusimmat