Warhammer 40K: Dawn of War II: Retribution (PC)

28.03.2011 17:30 Miikka Lehtonen

Tekijä: Relic
Julkaisija: THQ
Testattu: Windows 7, Intel Core i5-750, 8 Gt keskusmuistia, Radeon HD5850
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows XP SP2, 3,2 GHz Pentium IV tai vastaava, 1 Gt keskusmuistia, 128 Mt Shader Model 3 -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1, 2–4 (internetissä ja lähiverkossa)
Pelin kotisivu: http://dawnofwar2.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Dawn of War II on useiden mielestä hyvä peli, minun mielestäni suorastaan erinomainen. Se tajusi Warhammer 40K:n synkän universumin paremmin kuin oikeastaan mikään peli aiemmin ja oli siinä sivussa vielä pahuksen hauska strategiapelikin.

Ilokseni pelin ensimmäinen lisäosa, Chaos Rising, jatkoi samalla linjalla ja oli niin ikään pahuksen mainio epeli. Nyt mennäänkin sitten hieman eri linjoille, sillä toinen lisäosa tuo mukaan ihan uudenlaisia tuulia.

Retribution jatkaa kirjaimellisesti siitä, mihin Chaos Rising lopetti. En sen tarkemmin spoilaa juonenkäänteitä, sillä ne kannattaa itse kokea. Aurelia-sektorissa ei kuitenkaan mene enää kovin hyvin. Kaaoksen joukot ja inhat avaruusmuukalaiset temmeltävät pitkin sektoria ja niinpä keisarillinen inkvisitio tekee miehen päätöksen: exterminatus.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että paikalle kuskataan tarkoitukseen suunniteltuja jättialuksia, jotka paukauttavat megatykeillään planeetan toisensa jälkeen liekehtiväksi helvetiksi, jonka tulissa palavat niin kerettiläiset kuin uskovaisetkin.

Tämän helvetin keskelle jäävät ne tutut Warhammer 40K:n rodut, joista jokaista pääsee nyt ihan itse komentamaan pelin yksinpelikampanjoissa, joita on takakannen mukaan yhtä paljon kuin rotujakin, eli kuusi. Mutta totuus ei ole ihan näin riemukas.

Kierrätyksen makua ilmassa

Kuusi kampanjaa kuulostaa paperilla suurelta määrältä, mutta todellisuus on todellakin hieman karumpi. Suurin osa kampanjoiden tehtävistä on nimittäin yhteisiä, mitä nyt mukana on pari vaihtoehtorepliikkiä tai hieman erilainen välianimaatio, jossa annetaan vaikka imperial guardin joukoille motiivi taistella asetovereitaan vastaan, mikäli tehtävän viholliset ovat imperial guardeja.

Tämän lisäksi kampanjat ovat vielä selvästi lyhyempiä kuin ennen. Siinä missä aiempien Dawn of War II –pelien kampanjaa sai tahkota urakalla viikon verran, Retributionin kampanjat hurahtavat läpi päivässä. Näin paperilla on toki suunnilleen yhtä paljon pelattavaa, mutta siitä täysipainoinen nauttiminen vaatisi pahoja muistihäiriöitä, joiden ansiosta ei tajuaisi pelaavansa samaa tehtävää viidettä kertaa eri armeijalla.

Jo tämä riittää latistamaan pelin pannukakkua melkoisesti, sillä itse pidin aiemmissa peleissä juuri niiden pitkistä ja hyvin kirjoitetuista kampanjoista. No, rehellisesti sanoen kirjoitus on edelleen hyvää, sillä kaikilla roduilla – pettymykseksi osoittautuvia tyranideja lukuun ottamatta – on hyviä tyyppejä ja hauskoja kohtauksia.

Omat suosikkini ovat tietenkin örkkimerirosvot, jotka kiertävät pitkin galaksia ryöstellen ja mukiloiden vastaantulijoitaan ja yleisesti hauskaa pitäen. Sitä harmillisempaa onkin, kun lopputekstit pyörähtävät jo parin tunnin kuluttua.

Muutenkin yksinpelissä sattuu ja tapahtuu. Aiemminhan pelaajan komentamat sankarit toivat taistelukentälle mukanaan oman yksikön. Täten scout-hahmo komensi scout-ryhmää, lähitaistelija assault marine –ryhmää ja niin edelleen. Näin ei enää ole.

Kullakin armeijalla on yhä pino sankareita, jotka keräävät tehtävien aikana kokemusta ja loottia, mutta nyt he ovat lähtökohtaisesti yksin. Tätä paikatakseen kehitystiimi on antanut pelaajalle mahdollisuuden ostella tehtävän aikana joukkoja armeijaansa, hieman kuin perinteisissä RTS-peleissä.

Tukikohtia ei toki vieläkään rakenneta, vaan kartalle on sijoiteltu moninpelistä tuttuja kiintopisteitä, jotka valloittamalla tilille kilahtaa vaikka 150 rahaa tai energiaa. Ja näillä voi sitten toisista kiintopisteistä ostella joukkoja.

Käytännössähän tässä käy niin, että itse pelasin peliä suunnilleen samalla tavalla kuin ennenkin. Ostin tehtävän aikana jokaiselle hahmolle sopivan ryhmän ja weirdboy-psykerin tukemaan menoa, ja sitten rymistelin kuin ennenkin. Mutta tässäkin kakussa on kärpänen.

Kuten muistamme, aiemmissa peleissä ryhmät jakoivat ryhmänjohtajansa kyvyt. Niinpä kun terminator-kersantti teleporttasi vihollistensa keskelle, ryhmä teleporttasi mukana. Ei enää. Vaikka teoriassa hahmolla ja ryhmällä voi olla sama kyky, yleensä ne on sijoitettu eri pikavalintanäppäinten taakse ja näin esimerkiksi hyppyrepuin varustetun ryhmän joutuu hypyttämään kahteen kertaan perille. Arvatkaa, paljonko tällaisia ryhmiä tuli lopulta käytettyä?

On toki todettava, että se peruspelattavuus on tätä ongelmaa lukuun ottamatta ihan yhtä hauskaa kuin ennenkin, mutta kokonaisuutena yksinpeli tuntuu ohuemmalta ja vaisummalta kokemukselta kuin ennen.

Myös moninpelaajille

Vaikka itse en moisesta juuri perustanutkaan, Dawn of War II on suosittu peli myös moninpelinsä takia. Tässäkin suhteessa tehdään pesäero entiseen, sillä Retribution ei ole millään tapaa yhteensopiva aiempien pelien kanssa. Ne kun käyttävät Games for Windows Liveä, Retribution taas Steamworksia.

Tästä johtuen Retribution onkin tavallaan eräänlainen reset-napin painallus. Se sisältää aiemmista peleistä tutut armeijat ja yksiköt pienillä uudistuksilla ja vahvistuksilla paikattuna. Steamworks itsessään toimii hyvin ja peliseuraa tuntuu löytyvän.

Olen kuitenkin väärä mies kommentoimaan yksityiskohtaisesti sitä, onko moninpeli mennyt parempaan vai huonompaan suuntaan. Mielestäni se tuntui yhä suunnilleen samalta kuin ennen: hauskaa touhua, mutta helppo ajaa sellaiseen tilanteeseen, jossa peli pitkittyy huisisti, kun molempien tukikohdat ovat sellaisia siilipuolustuksen riemuvoittoja, ettei niihin ole kenelläkään asiaa.

Itse tykkään paljon enemmän pelin The Last Stand –pelitilasta, jossa kolme pelaajaa pieksee co-op-tyyliin alati kovenevia vihollisjoukkoja. Pisteitä, kokemuspisteitä ja loottia kilisee plakkariin ja hauskaa on. Valittavissa on nyt komentaja jokaisesta armeijasta ja jokaisella on myös ihan omanlaisensa tyyli pelata. Tältä osin vaihtoehtoja siis riittää.

Karttojen osalta ei niinkään, sillä vaikka Retribution tekee paperilla kovalta kuulostavan tempun ja tuplaa The Last Stand –karttojen määrän, niitä on lopulta silti vain kaksi. Se uusi kartta tosin on eräänlainen HC-pelitila, jossa tulee jo ensimmäisestä aallosta lähtien turpaan niin, että tukka pölisee. Pelaa toki alkuperäinen kartta läpi pariin kertaan ennen kuin edes yrität.

Ihan hyvä, mutta

Odotin Retributionia kuin kuuta nousevaa. Lisää Dawn of War II:ta, mutta nyt pääsisin pelaamaan örkeillä? Jos se olisi ollut mahdollista, olisin antanut rahani THQ:lle jo kuukausia ennakkoon. Todellisuus oli kuitenkin vaisumpi. Vaikka peruspelattavuus on yhä yhtä hauskaa kuin ennenkin, samaten kuin moninpelikin, kokonaisuutena Retribution tuntuu vaisummalta paketilta.

Ehkä tämä johtuu osittain siitä, että Dawn of War II –kaava on tavallaan jo nähty. Kolmeenkin kertaan. Uusien rotujen kampanjat olisivat voineet olla juuri se uudistus, jota peli olisi kaivannut, sillä niillä pelataan aika eri tavalla kuin aiemmista peleistä tutuilla Blood Raven –marineilla. Mutta kampanjat ovat niin lyhyitä ja kierrätys-henkisiä, että yksinpelistä ei ole kuin suupalaksi.

Kannattaahan se peli silti pelata, mutta itse odottelisin väistämätöntä Steam-alennusmyyntiä, mikäli et nyt halua sukeltaa suoraan moninpeliin. Silloin uuden pelin hankkiminen kannattaa, sillä merkittävä osa pelaajista on jo hypännyt uuden pelin pariin. Jos aiemmat sarjan pelit ovat vielä vieraita, kehoittaisin yksinpelaajia suuntaamaan ensin katseensa niihin. Minä itse jatkan sen täysimittaisen Dawn of War –örkkipelin odottelua.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Lisää aiheesta

Warhammer 40K: Dawn of War (pc)

Synkässä, goottilaisten maisemien ja tummien sävyjen värittämässä universumissa ihmiskunta käy sotaa koko maailmankaikkeuden laajuudella. Warhammer-pelistä lainatut fantasiataustat näkyvät selkeästi, sillä niin örkit, haltiat kuin epäkuolleetkin ovat siirtyneet sujuvasti scifi-maailmaan.

Warhammer 40K: Dawn of War: Soulstorm (PC)

Tällä kertaa ollaan liikkeellä joko keisarillisissa tai sadomasokistisissa tunnelmissa, sillä Soulstorm-nimellä kulkeva lisälevy tuo peliin puhdasotsaiset ja neitseelliset Sisters of Battlet sekä nahasta, piikeistä ja ruoskista tykkäävät Dark Eldarit.

Warhammer 40K: Dawn of War II (PC)

Warhammer 40K: Dawn of War II ottaa jo ennestään hyvän pelin, päivittää sen kertaheitolla nykyaikaan ja tarjoilee samalla uudenlaisen näkemyksen tosiaikastrategiasta, joka heittää genren rajapyykkiä reilusti eteenpäin.