White Night – persoonallinen, hyytävä mutta myös ongelmallinen noir-seikkailu (PC, PS4, Xbox One)

Tekijä: Osome Studio
Julkaisija: Activision
Testattu: Windows 10, Intel Core i5-4670k, 16 Gt muistia, GeForce GTX 970
Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One
Laitevaatimukset: PC Windows Vista tai uudempi, Core 2 Duo E6750, 2 Gt muistia, GeForce GTX 250
Pelaajia: 1
Muuta: ladattava peli, hinta 14,99 euroa (Steam)
Pelin kotisivu: http://osome-studio.com/whitenight/
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Mystinen tyttö tiellä, autokolari ja hylätty kartano. Näistä asetelmista alkaa White Night, joka on kerännyt huomiota lähinnä graafisen tyylinsä ansiosta.

Mustavalkoinen maailma kätkee sisäänsä paljon pelottavia juttuja ja mukavasti seikkailtavaa, mutta varjoista löytyy myös ongelmia.

Osome Studion White Night kiinnitti huomioni jo ensimmäisillä kuvakaappauksillaan, eikä ihme. Pelin hyvin persoonallinen taidetyyli kun on sen parasta antia ja kilpailuvaltti, jolla se yrittää nostaa itseään esiin massasta.

Käytännössä pelkästään mustalla ja valkoisella väritetty pelin maailma tuo välittömästi mieleen sarjakuvat ja sopii oikein hyvin siihen noir-kauhutunnelmaan, jota pelin kehitystiimi yrittää kovasti viritellä. Koska kyseessä ei kuitenkaan ole sarjakuva vaan videopeli, White Nightissa pelkkä katselu ei riitä, vaan pitäisi myös tehdä jotain. Ja siitä ne ongelmat sitten alkavat.

Autokolari aamuyöllä

White Night kertoo tarinan miekkosesta, jolla ei käy hyvä tuuri. Baarista kotiin huristellessaan kaveri säpsähtää, kun keskelle tietä ilmestyy yllättäen nuori nainen. Paniikinomainen väistö suistaa auton tieltä ja saa päähenkilömme huonoon happeen.

Koska elämme herran vuotta 1938, mitään kännyköitä tai muuta ei ole olemassakaan, eikä Bostonin laidoilla ole hirvittävästi asutusta. Kävipä siis tuuri, että autokolari tapahtui juuri pahaenteisen näköisen vanhan kartanon edessä. Vai kävikö sittenkään? Oletettua uhria ei näy missään, mutta apua pitäisi saada auto-onnettomuuden tuottamiin vammoihin, joten sankarimme lähtee nilkuttamaan kohti synkeää kartanoa ja elämänsä kamalinta yötä.

Siitä se White Night sitten lähtee. Taustatarina ei ole mitenkään hirvittävän ihmeellinen, eikä pelin tarina noin yleisestikään. Mutta se hoitaa hommansa. Se pakottaa pelaajan liikkeelle ja selittää, miksi tämä tieten tahtoen hakeutuu hyvinkin arveluttavan oloiseen kartanoon.

White Night on käytännössä survival horror –peli, eli kauhupeli, jossa ratkotaan kevyitä puzzleja ja väistellään vaarallisia vihollisia. Siinä sivussa löydetään talosta päiväkirjoja ja lehtileikkeitä, jotka valottavat sen historian synkeitä hetkiä ja onnettomia tapahtumia. Mitään kovin kiehtovaa tai yllättävää ei ole tarjolla, vaan useat todennäköisesti arvaavat jo alkumetreiltä saakka, mistä on kyse.

Tarinan ollessa vähän mitä on, pelattavuudelle jäisi paljon paikattavaa ja se puoli onkin osittain paremmassa jamassa. Pelin jippona toimii se, että pimeys on vaarallinen juttu. Jos pelaaja hengailee pimeässä liian kauan, ruutu alkaa tärisemään alati kiihtyvällä vauhdilla ja jos ei tajua – tai pysty – palaamaan valoon ajoissa, henki lähtee ykkösellä.

Koska eletään vuotta 1938, niitä pimeitä alueita myös riittää. Monissa huoneista voi kytkeä päälle valoja, mutta ne valaisevat vain osittain. Lopun aikaa pitäisi pärjätä tulitikuilla, joita on rajattu määrä. Peli jakelee tikkuja kohtalaisen avokätisesti, mutta niihin liittyy silti ongelmia.

Ensinnäkin kukin tikku palaa vain pienen hetken. Lisäksi kun yrittää sytyttää uutta, se ei mitenkään taatusti syty, vaan tikkuja voi joutua raapimaan pari, kolme ennen kuin liekki leimahtaa. Kun niitä ei mahdu mukaan kovinkaan monta kerralla, tämä voi turhauttaa. Itse ajauduin pariinkin kertaan tilanteeseen, jossa eteneminen piti keskeyttää ja lähteä takaisinpäin etsimään tikkuja, koska eteenpäin ei ilman päässyt.

Talon vaarat eivät suinkaan rajoitu pimeydessä hengaileviin näkymättömiin tappajiin, vaan sieltä löytyy myös useampia kummituksia. Mitään varsinaista taistelua pelistä ei löydy, joskaan pelaaja ei ole jatkuvasti täysin puolustuskyvytön kummituksia vastaan.

Mistään toiminta- tai taistelupelistä ei ole kyse, vaan pelaaja on lähtökohtaisesti aina alakynnessä ja vihollisilta tulisi yrittää paeta. Hengenlähtö on lähellä ja kun se yllättää, seuraukset ovat usein ikävät. Peli kun ei harrasta mitään checkpointeja, vaan kuoleman jälkeen edessä on paluu edelliseen tallennukseen. Siitä voi olla välillä hetki aikaa ja silloinkos hymyilyttää.

Mukaan mahtuu myös joitain turhauttavia puzzleja, joissa pelaajalla ei ole tarpeeksi infoa, vaan joutuu käytännössä sokkona hapuilemaan tietään huoneesta toiseen, kunnes lopulta tärppää. Esimerkiksi ihan pelin alussa pitäisi etsiä talon avainta, joka sitten lopulta löytyykin erästä esinettä siirtämällä. Peli ei ollut tietenkään kertonut, että esineitä voi edes siirtää, mutta jos käveli kyseisen esineen viereen oikeaan kohtaan, kontekstipohjaiset kontrollit tarjosivat siirtomahdollisuutta. Menipä siinäkin sitten hetki.

Hyvä efekti, ei niin hyvä toteutus

White Nightin graafinen ilme on todellakin sen paras puoli, mutta sekään ei ole täysin ongelmaton. Kun efekti toimii, se toimii erinomaisesti. Parhaimmillaan mieleen tulee kunnon mustavalkoiset dekkarisarjakuvat ja grafiikkatiimi on loihtinut välillä rajatulla budjetillaan todella näyttävää jälkeä. Mutta vain välillä.

Pelin grafiikkamoottori ei ole aina aivan tehtäviensä tasalla, vaan joskus esineiden saumakohdat repsottavat ikävästi, eli käytännössä vaikka valkoisissa esineissä saumakohdissa näkyy mustaa väreilyä, tai toisinpäin. Näin toki tapahtuu monissa 3D-peleissä, mutta usein rikkaampi värimaailma ja runsaammat detailit hieman peittävät efektiä. Nyt eivät, ja se näyttää välillä hyvin karulta. Mutta vain välillä.

Grafiikan ohella White Nightin parasta antia on sen tunnelma, joka on välillä hyytävä. Peli nojaa mukavan säästeliäästi niin sanottuihin hyppysäikytyksiin, antaen useammin tunnelman latautua uhkaavasti. Välillä pelottaa ihan pirusti mennä johonkin huoneeseen, koska tietää, että siellä odottaa jotain kamalaa. Itse eläydyn kauhupeleihin turhankin tehokkaasti, mutta minuun White Night kolisi tunnelmaltaan.

Kokonaisuutena kyseessä on siis turhankin ongelmallinen peli, mutta ei mikään toivoton tapaus. Ongelmien alta pilkistää paljon persoonallisuutta ja tiukkaa tunnelmaa. Hieman paremmalla tuunauksella kyseessä olisi voinut olla jopa suorastaan hyvä peli. Nytkin esimerkiksi Steamin alennusmyynnistä tämän voisi pokata ihan hyvillä mielin välipalakseen.

Lisää aiheesta

Dark Souls 3 on täydellinen (PC, PS4, Xbox One)

Day of the Tentacle Remastered vie yhä täysillä mukanaan (Mac, PC, PS4)

Dungelot: Shattered Lands – hirviöitä, ansoja ja yllätyksiä (PC)

Legend of Zelda: Twilight Princess HD todistaa, että kyllä wanhaki vielä jaksaa (Wii U)

The Flame in the Flood – armoton selviytymisretki villillä joella (Mac, PC, Xbox One)