Uusimmat

World of Warcraft: Wrath of the Lich King -ennakko: osa 2 (PC)

12.07.2008 14:00 Miikka Lehtonen

eDome jatkaa vaellustaan Northrendin hyisissä maisemissa ja tarkastelee kenties vuoden odotetuinta PC-peliä, World of Warcraftin toista lisälevyä. Lich Kingiä odotetaan monessa taloudessa kuin kuuta nousevaa ja me kuulumme toki odottavien joukkoon.

Eeppisen Lich King -ennakkokatsauksemme ensimmäisessä osassa pureuduimme hahmoluokkia koskeviin uudistuksiin, sekä pelin uuteen hahmoluokkaan. Tällä kertaa on aika tarttua säilään ja sukeltaa keskelle PVP:n saloja.

Muun lisälevyn tavoin Warcraft-tiimin PVP-tavoitteet ovat sangen kunnianhimoisia, sillä he tunnustavat avoimesti, että PVP ei tällä hetkellä ole hauskaa, palkitsevaa tai tasapainotettua. Kaikkiin pyritään tekemään muutosta, osittain heti Lich Kingin julkaisun yhteydessä, osittain taas pitkällä aikavälillä.

Ave Caesar, morituri te salutant

Kivaa on luvassa myös PVP-pelaajille, sillä Wrath of the Lich King tuo mukanaan niin uusia areenoita, uusia taistelukenttiä kuin myös monien PVP-miehiä vaivanneiden ongelmien järkeistystä. Blizzardin pelikehittäjät saivat raikuvat suosionosoitukset luvatessaan, että PVP:n painotusta tullaan siirtämään pois meleeluokista ja antamaan näin myös loitsijoille tilaisuus tehdä muutakin kuin joutua kimppakivan vastaanottajaksi.

Ratkaisu tulee kehittäjien mukaan olemaan moniosainen. Kykyjen uudelleenorganisointi, varusteiden tasapainotus ja kenttäsuunnittelu toivottavasti tuovat helpotusta. Samalla tiimi on myös huomannut, että pelaajat eivät juuri pidä PVP-areenoita värittävistä näköesteistä, joiden ympäri papit ja metsästäjät voi usein nähdä juoksemassa.

Esteitä ei tulla poistamaan kokonaan, sillä tiimin mukaan se tekisi matseista liian tylsiä. Tämän sijaan teknologia mahdollistaa liikkuvien ja katoavien näköesteiden lisäämisen. Ensimmäinen pelin kahdesta PVP-areenasta sijoittuu lisäosan hermokeskuksena toimivan Dalaran-kaupungin viemäreihin. Intiimin kokoisen areenan keskipisteessä sijaitsee jättimäinen viemäriputki, joka syöksee välillä sisästään näköyhteyden katkaisevan vesimassan, joka voi paiskata varomattoman pelaajan lillumaan kenttää ympäröivään kuraveteen, josta on pitkä matka takaisin huipulle.

Toinen PVP-areena sijoittuu Orgrimmariin ja tarjoaa vielä hurjempaa menoa. Pelin alkaessa pelaajat seisovat lattian alta nousevissa hisseissä, jotka kilauttavat heidät vain parin metrin päähän vastapuolesta. Lattiaa täplittävät piikkimatot vetäytyvät, hissien ovet aukeavat ja matsi alkaa. Tämän jälkeen piikit nousevat säännöllisesti ylös eristäen osia pelialueesta toisistaan. Areenan molemmissa päissä on myös säännöllisesti ylös ja alas liikkuvat pilaarit, joiden päälle voi halutessaan kiivetä.

Muutosten tavoite on selvä. Blizzard ei pidä nykyisen kaltaisista areenoista, joissa pelaajat nysväävät aloitustunneleissaan tai juoksevat puoli tuntia pilaarin ympäri. Taistelusta halutaan nopeampaa, verisempää ja aggressiivisempaa. Tätä korostetaan myös Orgrimmarin areenassa, jossa tiimi on linkannut yleisön reaktiot yhteen pelaajien tekemisten kanssa. Kuolemaisillaan oleva pelaaja saa örkkiyleisön ulvomaan verenhimosta, kun taas tylsä ja seesteinen matsi saa katsojat buuaamaan.

Tauren Panzer Ace

Mikäli ei pidä areenoista, tulee luultavasti pitämään pelin uusista taistelukentistä, joita on niin ikään kaksi. Toinen tarjoaa kuin suoraan Normandian rannoilta revittyä tunnelmaa, kun laivoissa spawnaavat hyökkääjät yrittävät edetä jalan tai sotakoneissaan ylös rannikkoa ja tuhota puolustajien kolmikehäisen linnoituksen. Ajan loppuessa – tai linnoituksen palaessa – osat vaihtuvat ja matsi pelataan uusiksi.

Sotakoneista pääsee nauttimaan kunnolla tällä hetkellä Northrend Battlegroundin nimellä tunnetulla alueella, jossa pelaajat pääsevät suhailemaan taistelukävelijöillä, lentokoneilla ja jopa monen pelaajan panssarivaunuilla pyrkiessään tuhoamaan vastapuolen linnoituksen. Massiivisen kokoinen taistelukenttä antaa pelaajien tuhota siltoja, tehdä koordinoituja koukkauksia vihollisen selustaan sekä harrastaa kunnon panssarisotaa.

Teemana on jälleen kerran se klassinen kivi-paperi-sakset, sillä vaikka jokainen sotakone on omalla alueellaan hyvä, kaikille on olemassa selvä vastalääke. Esimerkiksi pommikoneet tekevät vihollisten sotakoneisiin ja linnoituksiin hirvittävää vahinkoa, mutta niitä voi yrittää ampua alas hävittäjillä. Hävittäjiä taas voi hätistellä goblinien rakentamalla metsurirobotilla, joka toimii samaan aikaan kävelevänä IT-patterina. Tämä taas tekee kaukaa kovaa vahinkoa, mutta on meleessä verrattain helppo ja niin edelleen.

Matseista pyritään tekemään myös kestoltaan kunnollisia, sillä kovimman sotakaluston avaaminen vaatii pienten minitehtävien suorittamista, kuten vaikkapa raudan kärräämistä sepän pajalle. Paikalla ollut iskuryhmämme keksi jos jonkinlaisia sovelluksia varsinkin miehistönkuljetusvaunulle, jonka kyydistä matkustajat voivat ammuskella ulos. Yksi ajaa, kyydissä lavallinen metsämiehiä ampumassa Steady Shotia ja Multi-shotia onnettomien tonttujen niskaan.

Pienenä sivukommenttina voisi myös mainita herkkupalan. Jos kuulut siihen alati kasvavaan pelaajajoukkoon, jota harmittaa Blizzardin tapa tehdä PVP-panssaria vain värittämällä PVE-kamoja uudelleen, voit huokaista helpotuksesta. Lisäosassa PVP- ja PVE-kamat tulevat nimittäin olemaan täysin ainutlaatuisia.

Hyvältä näyttää

Monet World of Warcraftin pelaajat ovat luultavasti menettäneet hieman luottamustaan Blizzardia kohtaan viimeisen vuoden aikana, eikä ihme. Tiimi myöntää itsekin avoimesti, että Burning Crusade meni enemmän metsään kuin kohti tavoitteita. Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö pelistä olisi saatu mitään arvokasta oppia.

Tiimi on esimerkiksi huomannut, että pelaajat pitävät 10 miehen raid-instansseista. Täten kaikki pelin 25 miehen raid-instanssit tulevat sisältämään vaihtoehdon pelata niitä 10 miehellä. Tiimin mukaan näin saatavat kamat ovat luonnollisesti hieman heikompia kuin täyden tiimin tienaamat tavarat, mutta ainakin kaikilla on mahdollisuus päästä näkemään jokainen pelin instansseista.

Tiimi on muutenkin ottanut opikseen luolastojen suunnittelusta ja kuullut pelaajien huolet siitä, että Burning Crusaden luolat olivat liian lineaarisia ja tylsiä. Kenttäsuunnittelun ykkösmies lupasikin, että Lich Kingissä tullaan näkemään paitsi enemmän vaihtelua, myös luolastojen tiukempaa sidontaa pelin yleiseen juoneen.

Luolastojen pääpirut näkyvät ja kuuluvat eri alueilla ja tiimi toivookin, että pelaaja tuntee todellista tyydytystä päästessään vihdoin päästämään paskiaiset päiviltä. Koko lisälevyllä on myös yhtenäinen, 10 kokemustason ja usean instanssin mittainen pääjuoni, jossa pelaajat pääsevät mittelemään voimiaan Arthasta vastaan.

Vaikka kaikkien kuolonritarien isä saapuu itse vastaan vasta pelin lopussa, hänen mahtinsa tuntuu läpi koko pelin ja pelaajat pääsevät ottamaan tavalla tai toisella yhteen häntä vastaan jo aiemmin. Näin tiimi toivoo välttävänsä The Burning Crusaden tilanteen, jossa lisälevy ei tuntunut niinkään yhtenäiseltä kokonaisuudelta kuin pinolta itsenäisiä ja irrallisia alueita ja tehtäviä.

Lienee sanomattakin selvää, että pelin graafinen tyyli on taas kerran sangen huisia. Pelialueet ovat maanläheisempiä kuin Burning Crusaden pirstaloituneet maamassat, mutta eivät yhtään vähemmän vaikuttavamman näköisiä. Maisemat piirtyvät kauas horisonttiin tai jäävät kauas alas pelaajien kiipeillessä vuorilla ja samotessa ikimetsissä.

Kokonaisuutena Wrath of the Lich King teki koko toimituskuntaamme suuren vaikutuksen. Pari mukana pyörinyttä kaveria oli jo vannonut jättäneensä Warcraftin ikuisiksi ajoiksi, mutta pari Lich Kingin parissa vietettyä tuntia riitti sytyttämään uudelleen intohimon liekin. Ei syyttä, sillä Blizzardilla on tulta pesässä ja vauhti katossa. Wrath of the Lich Kingin betat ovat tiettävästi pyörähtämässä käyntiin jo suhteellisen pian, joten tulemme varmasti palaamaan Northrendin maisemiin useasti ennen pelin julkaisua.

Mikäli lukijoille jäi vielä pelin tiimoilta kysymyksiä, voimme tarpeen vaatiessa myös palata asiaan erityisen Q&A-tyyppisen jutun myötä, joten palautelokero savuamaan.

Lisää aiheesta

World of Warcraft: Wrath of the Lich King -ennakko: osa 1

Kiinnostaako Wrath of the Lich Kingin beta?

Huhuista faktoiksi: pino tietoa World of Warcraftin lisäosasta

Blizzard Worldwide Invitational -matkapäiväkirja: 1. päivä

Blizzard Worldwide Invitational -matkapäiväkirja: 2. päivä

Blizzard Worldwide Invitational -matkapäiväkirja: 3. päivä

Lue myös

Diablo III – eeppinen ennakko, osa 1

Diablo III – eeppinen ennakko, osa 2

Sanokaa hyvästi Jack Thompsonille

Rock Band vei Harmonixin oikeuden eteen