World of Warplanes (PC)

27.01.2014 16:30 Jukka O. Kauppinen

Tekijä: Wargaming.Net
Julkaisija: Wargaming.Net
Testattu: PC Windows 7, Intel Core i5 3,4 GHz, 8 Gt muistia, GeForce GTX285
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows XP tai uudempi, 2,66 GHz prosessori, 3 Gt muistia, 19-30 Gt levytilaa, internet-yhteys
Pelaajia: 2-30
Muuta: ilmainen, mikromaksupohjainen nettiräiskintä.
Pelin kotisivu: http://worldofwarplanes.com
Arvostelija: Jukka O. Kauppinen

World of Tanks -tankkisotaa ei tarvinne paljoa avata kansalle. Mainio peli mullisti pelibisnestä aivan yksikätisesti ja nosti f2p-ilmaispelit (tai siis mikromaksupelit) megamenestyksen aallonharjalle. Vaan kuinka käy, kun Wargaming.Net laajentaa pelirepertuaariaan nettitankkisodinnasta netti-ilmasotaan?

Wargaming.Net ei ole piilotellut suunnitelmiaan f2p-sotapeliensä trilogiaksi muuntamisesta. Menestyksen myötä Tanks saa kaverikseen myös lento- ja merisotaa, ja ties mitä kaikkea muutakin, kunhan firman pitkän tähtäimen suunnitelmat toteutuvat. World of Warplanes on trilogian keskimmäinen osa, ja ehkä tänä vuonna, ehkä myöhemmin ilmestyvä World of Warships se kolmas. Sen jälkeen, ken tietää.

Warplanesin taival on kuitenkin ollut kuoppainen. Ihan suoraan sanoen peli oli pitkään kaamea paske. Sen betaa ei voinut terve ihminen pelata nautinnokseen, mutta kesällä 2013 kurssi kääntyi järkevään suuntaan. Tunnottomuus hälveni pätsi pätsiltä ja lopulta julkaisussa oltiinkin jo varsin kivassa tilanteessa: peli oli muuttunut puolessa vuodessa paljon parempaan suuntaan.

Palkitsevaa lentosotaa

Warplanesin olemuksesta tunnistaa selvästi World of Tanksin reseptin. Pelaajille annetaan käteen ilmainen peli ja sopivasti alkupääomaa lentokoneiden ja pelivaluutan muodossa. Valitse kone, klikkaa Battle ja anna paukkua. 15 pelaajaa lentosotii 15 muuta vastaan ja erä päättyy kun kaikki vastustajat on ammuttu alas tai vastustajan omaisuutta on tuhottu riittävästi.

Pelistä tunnistaa hyvän f2p-pelin perusidean: se haluaa koukuttaa ja palkitsee pelaajaa alussa avokätisesti. Matseista ropisee tilille pelirahaa, kokemusta ja präniköitä, joilla voi ostaa lentokoneisiinsa parempia osia ja päivittää koneita parempiin variantteihin. Ja kun hynää/kokemusta on riittävästi, hangaariin voi ostaa myös uusia koneita, jotka on jaettu kymmeneen eri tasoon, tieriin.

Ja näin se Pokemon-efekti sitten etenee. Gotta catch them all. Lisää kivoja koneita, isompia aseita, lisää tulivoimaa ja nättejä maalipintoja, joilla lentosodasta saa lystimpää ja omannäköisempää. Mistä kalustosta tykkäät, minkälaisista koneista diggaat? Ehkä myös: minkä valtakunnan kalusto on makuusi? Koneitahan voi ostella ihan ongelmitta minkä maan kalustopuusta haluaakaan, mutta on silti käytännöllisempää vääntää yhden maan kalustolla kerrallaan. Tällöin kokemuspisteitä karttuu kyseisen maan plakkariin ja pelaajaa aukoo maan konekalustopuuta eteenpäin, kohti kovempia koneita. Sitten jossain vaiheessa vaihdetaan maata ja huvitellaan vähän erilaisilla koneilla.

Tällä hetkellä pelistä löytyy koneita seuraavilta toisen maailmansodan suurvalloilta: Saksa, Japani, Neuvostoliitto, Yhdysvallat ja Iso-Britannia. Kalustolista alkaa jostain 1920- ja 1930-lukujen harjoituskoneista ja kaksitasohävittäjistä, päättyen valtiosta riippuen jonnekin toisen maailmansodan prototyyppi- ja paperihävittäjiin tai noin 1950/60-luvun suihkareihin.

Konevalikoimaan ei ole kuitenkaan haettu kaikenkattavaa, kaikki konetyypit käsittävää megavalikoimaa. Lentämään pääsee hävittäjillä, raskailla hävittäjillä ja rynnäkkökoneilla, mutta ei lainkaan pommikoneilla tai muiden erikoisempien laatujen edustajilla.

And räiskintää for all

Warplanes ei piilottele räiskintälähtökohtaansa. Kaikki, aina karkkimaisesta ulkoasusta lähtien, puhuu nopean actionin puolesta. Matseille varataan aikaa 15minuuttia, mutta ne kestävät harvemmin tämänkään vertaa. Pelinhaku on yleensä nopeaa, ja matsinhaku yrittää saada samaan otteluun pelaajia, joiden koneet ovat mahdollisimman tasaisia toisiinsa nähden.

Varsinainen lentely tapahtuu yksinomaan hiirtä veivaamalla. Mitään semisimulaattorimaista lähestymistapaa ei kannata hakea, vaan koneita ohjataan joko siirtelemällä ruudulla tähtäintä, jonka suuntaan koneen virtuaaliohjaaja yrittää parhaansa mukaan konettaan ohjata, tai sitten suoralla hiirikontrollilla, jossa jokainen hiiren liike vaikuttaa välittömästi suoraan koneeseen. Jälkimmäinen ei ainakaan allekirjoittaneesta tunnu kivalta, mutta tähtäimen siirtelyllä lentelyyn löytyy jo varsin kivaa tuntumaa.

Toki se tuntuma on hyvin arcademainen, mutta silti hyvä. Koneissa on massaa ja inertiaa, niiden liikehdintä antaa vaikutelmaa oikeidenkin lentokoneiden ohjauksesta, ja keväisen betan äkkinäisyys on kadonnut kokonaan. Eri koneiden ja konetyyppien väliltä löytyy myös tarpeellista eroa reaktioissa ja käyttäytymisessä, eikä ainoastaan suorituskyvyssä.

Tosin pelissä on myös joitakin hieman ristiriitaisia asioita räiskeen ja simumaisuuden välimaastosta. Esimerkiksi vauriomalli on kovin ohut pintasilaus. Moottori voi vähän savuttaa ja liekkejäkin saattaa vähän pukata, mutta loppumetreillä kaikki lasketaan silti kestopisteissä. Vähänkö tylsää.

Toisaalta sitten aseiden ballistiikka taasen hymyilyttää erinomaisuudellaan. Sen voisikin tuupata ihan mihin tahansa kunnon simuun. Tosin se varmasti rassaisi monia, sillä ballistiikka ja hajonta vaativat läheltä ampumista. Kaukaa ampuminen on kuin heittelisi käpyjä kaukana olevaan tyyppiin. Saattaahan sitä osua, mutta ei se satu, vaikka säikäyttääkin. Säästä kutisi lähelle niin osuu ja puree niiiiin suloisesti.

Ja toki niin aseissa kuin koneiden kestävyydessä ja panssaroinnissa on eronsa. Kyllä eräässä vaiheessa kummastutti, kun huristelin Me 110:llä ja välistä tuntui, että eihän kudit tehoa vihuun millään, sitten taas kaBOOM ja kohta taas KABlooM, vihut putosivat kertaosumasta. Tarkemmin katsottuani tajusinkin, että allanihan onkin harvinaisempi C-6-mersu, jossa on erittäin tehokas 30-millinen tykki. Niin järeä ja kuulaansa kovaa heittävä tykki, että sitä käytettiin pääasiassa panssarintuhoojakoneissa. Ei ihme, että sattuu kun sillä osui, kauempaakin.

Boom’n’zoom on turhuutta

Räiskintämäisyys toki vetää puoleensa räiskinnästä tykkääviä. Ei siinä mitään, niin pitääkin. Ilmailuharrastajana kuitenkin vähän rassaa se, että ei Warplanesin taivailla oikeasti kovin kummoista ilmasotaa pysty harrastamaan. Oikeille taktiikoille ei taivaalla ole paljoa sijaa ja hiiritähtääminen on hajonnasta huolimatta turhan tarkkaa. Suurin osa ”lentäjistä” ei ole oikeaa lentokonetta nähnytkään, ja ilmataistelutaktiikoiden A-Ö on tiivistetty ”kurvaa mahdollisimman tiukasti” -säännöksi. Korkeus- ja nopeusetuja ei moni hyödynnä, mutta toisaalta eipä niistä merkittävää etua jääkään, vaikka koneiden sakkaaminen onkin rajumpaa kuin War Thunderin arcadessa.

Muutenkin pienillä areenoilla on vain rajallisesti tilaa juoksemiseen ja siipimiestyöskentely on keskimääräisesti asia, josta moni ei ole kuullutkaan. Ei siis historiallisesti järin palkitsevaa, siksikään että ympäristön havainnointi ei ole ihan helpointa.

Vaan ei tarvitsekaan olla. Warplanesin juju on nopeatempoisuus ja hauskuus. Molempia löytyy. Mutta se ei ole koko kansan peli, sellainen kuin Tanks. Ilmasota ei pure samalla tavalla suureen yleisöön, ja lentohommat ovat muutenkin vaativampia ja haastavampia. Wargaming.Nettikin tosin tietää tämän. Warplanesin ei tarvitsekaan firman näkemyksen mukaan nousta vastaavaksi megasuperhitiksi, kunhan se on hyvä ja täydentää Tanksia. Siksipä sama pelitili toimii yhtä lailla molemmissa peleissä ja aikanaan Warshipsissäkin, ja kun tilin päivittää arvokkaammaksi premiumiksi, niin premium vaikuttaa kaikissa peleissä.

Suureen yleisöön purevuus ei ole ainoa Warplanesin haaste. Lentoräiskintöjä on ollut ennenkin, mutta tällaisia todella hyvin toimivia, kuten World of Warplanes ja War Thunder, ei ole ollut aiemmin. Ne kahlaavat kerralla pelialtaan syvään päähän ja hakevat omaa yleisöään ihmisistä, joilla on entuudestaan olemattoman vähän kokemusta lentämisestä ja ilmailusta. Mikä on toki kiva juttu, näinhän ilmailupiireihin saadaan houkuteltua ihan uusia ihmisiä, joista joku voi innostua aiheesta enemmänkin.

Warplanes ja War Thunder ovat kuitenkin hyvin lähellä toisiaan monissa asioissa, kaukana toisissa. Molemmat lähestyvät ilmasotaa f2p-räiskinnän kautta, mutta Warplanes palkitsee paremmin puhtaana räiskintänä, Thunderissa taas on reilusti maistuvampia simuelementtejä. Niiden pelattavuudessa on paljon samaa, mutta myös valtavasti eroja. Se onkin oikeastaan voittoa meille pelaajille, sillä kun molempia pelejä voi kokeilla ilmaiseksi, voi niistä valita mieluisamman. Tai pelata niitä vuoronperään fiiliksen mukaan.

Wargamingillä on myös paukkuja panostaa pelin kehitykseen ja laajentamiseen, mikä takaa sen tulevaisuuden. Vaikka välillä näyttikin vähän huonolta, on peli löytänyt kohtuullisen runsaasti pelaajia, joten sotalentämäänkin pääsee varsin hyvin. Tosin tuntuu, että korkeille tiereille ei oikein riitä pelaajia tai sitten on vain ollut huono mäihä taikka ajoitus. Mutta pelinä se toimii ja tarjoaa nopeita, ärhäköitä lentotaisteluhetkiä, sillä sen meininki ja viihdyttävyys vakuuttavat, tiettyyn rajaan saakka. Simummista peleistä tykkääville se kuitenkin aiheuttaa todennäköisesti pahoja allergiareaktioita, sillä lentotoiminta on sen verran ehtaa arcadea.