World of Warships on loistava sotapeli (PC)

07.03.2016 15:09 Jukka O. Kauppinen

Tekijä: Wargaming.Net
Julkaisija: Wargaming.Net
Testattu: PC Windows 7, Intel Core i5 3,4 GHz, 8 Gt muistia, GeForce GTX 760, Asus UX501 -kannettava
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows XP tai uudempi, tuplaydinprosessori, 2 Gt muistia, 512 Mt näytönohjain, 30 Gt levytilaa
Pelaajia: 2-30 (internetissä)
Muuta: Ilmainen peli, sisältää mikromaksuja
Pelin kotisivu: http://worldofwarships.eu
Arvostelija: Jukka O. Kauppinen

Sotaa maalla, merellä ja ilmassa. Se oli Wargaming.Netin visio nettipelattavista sotapeleistään, ja nyt se on myös toteutunut. Ehkä ei ihan kaikin tavoin toivotusti, mutta kuitenkin. World of Tanksia seurasi World of Warplanes ja kokonaisuus täydentyi World of Warshipsillä. Ainakin taktista silmää, jopa strategishenkisestä sotimisesta nauttiville Warships on trilogian huipennus ja sen paras peli.

Ihan alkujaan WoWS kantoi nimeä World of Battleships, mutta sittemmin pelin olemus täsmentyi. Eiväthän taistelulaivat ole merellä yksin. Ne ovat ehkä upeimpia, järisyttävimpiä teräskolosseja, mitä ihmiskunnan diplomi-insinöörit ovat ikinä onnistuneet rakentamaan, mutta taistelulaivalaivastolla ei ole ollut todellista sotilaallista merkitystä sitten ensimmäisen maailmansodan.

Samalla taistelulaiva tykkää kavereista. Yksinäinen taistelulaiva on enemmän makoisa maali kuin uhka, mutta Warshipsin merillä ei tarvitse olla yksin. Isoille laivoille löytyy kavereita hävittäjistä, risteilijöistä ja lentotukialuksista. Lentotukialuksilla on tietenkin lentokoneita: on hävittäjiä, syöksypommittajia ja torpedokoneita.

Näistä erilaisista kapineista koostuu World of Warshipsin kokonaisuus. Erilaiset alukset ja koneet eivät ole mikään kivi-paperi-sakset-kokonaisuus, vaan kaikilla on toimintamahdollisuuksia laajemminkin. Mitään ei voi peitota yksinkertaisella vastaliikkeellä, vaan merisota on ennen kaikkea harkintaa, taitavaa yhteistoimintaa ja taktikointia. Voitto ei tule yllättävistä refleksiliikkeistä, vaan siitä, että pelaa fiksusti, yhteen ja pitkäjänteisesti. Ja että tiimikaverit osoittavat edes alkeellista sotataitoa.

Roolipeliä sotalaivoilla! Millaisia päivityksiä aluksiin tutkitaan ja ostetaan? Entä mihin kapteenien urallaan tienaamat kykypisteet sijoitetaan?

Merten verkossa

Warships on Wargamingin F2P-filosofian mukaisesti ilmaispelattava nettipeli. Siitä löytyy pienimittakaavainen harjoittelutila, mutta pian veri vetää aavoille nettivesille. Alkuun on kiva pelata cooppina toisten ihmisten kanssa ja antaa porukalla kuonoon tekoälylaivastoille, mutta sitten kannattaa siirtyä tositoimiin. Ihmislaivasto vastaan ihmislaivasto. Käyttöön otetaan koko sotakalustollinen paletti ja katsotaan, kuka on meriparkettien partaveitsi.

Merisota on myös reilua hommaa. Laivastojen arsenaali on monipuolinen kaikkine alustyyppeineen ja aseistuksineen. Toki hyvinkin pelaamalla voi käydä huonosti, mutta ainakaan fiksu pelaaja ei ole yleensä se ensimmäinen, jonka laiva roihuaa aalloilla liekkimerenä. Joskus toki voi käydä hassusti ja huomaa, että nyt tuli työnnyttyä vähän liian pitkälle muiden eteen ja puoli vihollislaivastoa käyttää minua harjoitusmaalinaan. Oma moka, mitäs katsoin minuutin muualle.

Mutta ajattelevalle pelaajalle tällaiset lapsukset ovat poikkeuksia. Warshipsiä pelatessa on näet käytettävä koko ajan niin taktista kuin strategista silmää, ja katsottava ympärilleen. Mitä haluan tässä taistelussa tehdä? Missä minusta on eniten hyötyä? Saanko tuonne menemällä muilta tukea vai jäänkö sinne yksin? Millaiseksi taistelun aloitustilanne muodostuu, minne omat ja viholliset siirtyvät, onko taivaalla ilmatukea ja vaikuttavatko ne taistelun etenemiseen millä tapaa? Merisodassa on paljon toisiinsa vaikuttavia elementtejä, mikä tekee pelaamisesta niin kiinnostavaa, haastavaa ja suoraan sanoen palkitsevaa.

Kertomuksia sieltä jostain

Ehkä jokunen taistelukertomus kuvaa kokemusta paremmin kuin pelimekaniikan pikkutarkka kuvaaminen.

Eräässä pelissä porhalsin japanilaisella hävittäjäaluksella. Partioin kartan lounaissektorilla, kurkkien pitkän saaren kärjen takaa vihollislaivaston lähestymistä ja annoin näin oman laivastomme raskaille yksiköille maalitietoja. Omat aluksemme näkivät vihollisen, he näkivät vain minut – ja ketterä hävittäjäni puikahtelikin vihollistulen nostattamien vesipatsaiden keskellä. Hyvin menee, riemuitsin! Kunnes todellisuus iski päin kasvoja. Omat aluksemme olivatkin hajaantuneet ja tulivat yksi kerrallaan vihollisen näkyviin. Viholliset etenivät yhä jokseenkin tiiviinä osastona, joten he vaihtoivat maalinsa yksi kerrallaan kanssasotijiini, tuhoten näitä ensin yhden, sitten toisen, vielä kolmannenkin raivokkaalla keskitetyllä pikatulella. Tilanteesta järkyttyneenä otin jalat alleni, aloitin poistumisen alueelta kun havaitsin, että vielä oli yksi toveri jäljellä, taistelulaivallaan. Hän oli fiksumpi kaveri, hän oli jäänyt taaemmas käyttämään taistelulaivansa aseita pitkältä kantamalta, kun muut olivat yrittäneet tunkea vihollisen iholle. Yksi kerrallaan, kuten mainitsin, mokomat pöntöt.

Tämä viimeinen laiva aloitti vetäytymisen – mutta voimasuhteet olivat hän ja minä vastaan viitisen vihollisen taistelulaivaa ja risteilijää. Päätin kuitenkin roolipelata hävittäjää eli tehdä kaikkeni taistelulaivamme eteen, onhan hävittäjän ensisijainen tehtävä suojata raskaita yksiköitä. Tosin tässä oli vielä yksi lisäongema: taistelulaiva oli hidasta mallia, joten vihollinen saisi hänet kiinni helposti.

Taivas on täynnä murkuloita ja lentokoneita. Tykistön tähtäinnäkymä tarjoaa työkalut etäisyyden mittaamiseen ja tarvittavan ennakon arviointiin, mutta osuminen on sekä hajonnasta että omasta taidosta kiinni.

Taistelu jatkui suorastaan raivokkaasti. Vedin taistelulaivamme ja vihollislaivaston väliin savuverhon toisensa perään, jotta vihollinen ei näe häntä. Tein syöksyjä vihollisosastojen suuntaan ja lauoin torpedoviuhkoja näiden eteen, jotta takaa-ajajat joutuisivat väistämään ja kääntymään pois takaa-ajosta. Pyörin, hyörin, kurvasin ja tein aivan kaikkeni. Välillä viholliset pääsivät jo liiankin lähelle, sitten onnistuin taas pakottamaan heitä kauemmas. Koko tämän ajan taistelulaivani höyrysi täyttä vauhtia pakoon, tulittaen takatorneillaan. Taistelu oli jo hävitty, mutta tavoitteeni oli selvä: pidä hänet hengissä!

Siinä myös onnistuin. Tosin urhea pieni hävittäjäni upposi viimeisellä minuutilla, mutta sitä ennen olin upottanut torpedoillani yhden liian lähelle tunkeutuneen vihollisristeilijän ja saanut osumia pariin muuhunkin alukseen. Taistelu oli hävitty mutta minä, MINÄ sain moraalisen voiton. Ja tämä ystävälaivan suojaaminen on yksi hienoimmista Warships-kokemuksistani.

Kääntyy kääntyy KÄÄNTYY! Hyvällä tuurilla koo viuhka menee ohitse, mutta paljon huonomminkin olisi voinut käydä.

Mutta nyt sattuu isoa laivaa leukaan. Torpedot eivät ole ystäviä, ainakaan kun joku muu laukoo niitä.

Muita yksittäisiä taistelumuistoja riittää. Se, kun taistelulaivani täyslaidallinen osui vihollisen taistelulaivaan 16 kilometrin etäisyydeltä ja räjäytti sen ammusvaraston. Vihollinen vain katosi valtavan räjähdyksen myötä. Se, kun tulitin pitkältä kantamalta vihollisten taistelulaivaa ja hämmästellen seurasin, kuinka se ajoi täyttä vauhtia toverinsa kylkeen – ja molemmat upposivat törmäyksen raivoisasta voimasta.

Tai ne hetket, kun lentotukialusta komentaessani kuulen yhtäkkiä torpedohälytysten soivan ja huomaan, että omia lentolaivueitani komentaessani vihollinen on päässyt koneineen tukialukseni iholle ja on suorittanut täydellisesti koordinoidun kahden laivueen torpedohyökkäyksen, jota en pysty väistämään millään. Tai kun kaikki lentokoneeni menettäneenä väistelin kahden vihollisen lentotukialuksen laivueiden hyökkäyksiä omaa tukialustani kohtaan, onnistuen jollain kumman ihmeellä aina vain väistämään tuhoisat syöksy- ja torpedokoneiden osumat, aina siihen ihanaan hetkeen saakka kun kello kilisee erän loppumisen kunniaksi. Selvisinpäs!

Kenen tahansa hävittäjäkapteenin unelmanäkymä. Vihollisen suojaamaton lentotukialus kantaman sisällä.

Tai kun hävittäjälläni suikahtelen saarten välistä kohti epäilemääni vihollisen lentotukialuksen sijaintia ja vihollisen taaempana olevat raskaat yksiköt havaitsevat pienen, vaikeasti havaittavan hävittäjäni. Raskaiden ammusten nostattamat vesipatsaat jysähtelevät ympärilläni, alukseni kiitää yli kolmeakymmentä solmua ja vedän suojakseni paksua savuverhoa. Saan vihollisen tukialuksen näkyviini ja kiidän sitä kohden, yhä useamman vihollislaivan irtautuessa päätaistelusta ja keskittäessä tulensa minuun. Jo kolmannes kaikista vihollislaivoista näkee vain minun pikku hävittäjäni, mikä antaa muille laivastoveljilleni ykkösluokan tilaisuuden tehdä näistä selvää. Jopa vihollisen ilmavoimat keskittyvät minuun, joten omat lentotukialukseni voivat operoida nyt täysin vapaasti. Olen kaikkien huomion keskipiste, olen stara, olen universumin ykkönen, olen koskematon ja voittamaton! Ja tiedättekös, jollain aivan älyttömällä mäihällä – tai siis taitavalla ruorinkäytöllä – pääsen torpedojen laukaisuetäisyydelle kohteestani ja se myös uppoaa kylki täynnä vedenalaisia repeämiä. Toinen ihme, on se, että selviän hengissä taistelun loppuun, riekaleiksi ammuttuna, mutta saimme järkälemäisen voiton, koska vein niin perusteellisesti vihollisen huomion.

Niin. Eivät ne upotukset, vaan tiimipeli. Eivät ne henkilökohtaiset pisteet vaan tiimin pärjääminen.

Joskus käy näin.

Saatanan tunarit. Nuo muut, en minä.

Minulla on monta roolia

Hävittäjät. Risteilijät. Taistelulaivat. Lentotukialukset lentokoneineen. World of Warshipsissä on monta eri roolia täytettäväksi, kaikilla omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Laivat on mallinnettu pikkutarkasti ja pieteetillä, pääosin myös historiallista tarkkuutta ja uskottavuutta noudattaen. Sanoisin, että kyllä ne merisotahistorioitsijan tarkan kritiikin kestävät, jopa hienoisine videopelimäisine myönnytyksineen.

Teknisesti Warships onkin hieno kuvaus merisodasta. Pelillisesti se on toki… No, videopeli, jossa on ihmisiä. Toiset ovat fiksuja, toiset sähliä. Toiset tietävät mitä tekevät, toiset ovat ihan pihalla. Joskus taistelu muodostuu taistelulaivojen puolentoista kilometrin etäisyydeltä käytäväksi murkuloiden heittelyksi, joskus teräsjättien käsirysyksi. Lentotukialusten komentaminen on taas ihan oma taiteenlajinsa, joka tapahtuu enemmänkin naksusotaa muistuttavalla RTS-pelikartalla. Omalle tukialukselle ja lentolaivueille naksutellaan reittipisteitä, ja siinä sitten pikku soturi yrittää yhtaikaa pitää silmällä koko kartan tapahtumia, suojata hävittäjillä omia laivoja, pitää omat pommikoneet hengissä ja suorittaa syöksy- ja torpedohyökkäyksiä vihollisten raskaita yksiköitä vastaan. Ei oo helppoo.

Hienoinkaan grindattu tai oikealla rahalla ostettu laiva ei tee kenestäkään hyvää merisotijaa, vaan se tulee sisimmästä, merimiehen sielusta. Kuinka hävittäjää pitäisi käyttää oikeaoppisesti? Millainen on raskas risteilijä? Se ei ole sen enempää hävittäjä kuin taistelulaivakaan, sen aseistus on järeä muttei mahtava, se voi olla joskus nopeakin mutta harvemmin ketterä.

Se on vain pintanaarmu. Sammutustyöt ovat jo käynnissä! Hallitsemattomat tulipalot ja vuodot voivat tuhota laivan…

Ja kussakin laivasarjassa on tietenkin reippaasti aluksia, vanhoista 1900-luvun alussa valmistetuista romupaateista toisen maailmansodan lopun tehokkaisiin, järeästi varustettuihin aluksiin. Alusten aseistus kasvaa, tykkien sijoittelu modernisoituu, laivojen tukilaitteistot kehittyvät, nopeudet kasvavat… Ja taktiikat muuttuvat. Onnea vain, jos et osaa muuttua laivojesi mahdollisuuksien mukaan.

Niin. Warships on myös jatkuvaa muuntumisleikkiä. Ei riitä, että löydät ne näppäimet, joilla laivoja käskytetään. Merisotaa on osattava lukea. Tilanteeseen täytyy mukautua ja toimia niin kuin se on sekä oman aluksen mahdollisuuksien että taktisen tilanteen kannalta fiksua. Hyökkääminen ei ole aina paras puolustus, eikä itsemurhautuminen hyödytä kuin vihollista. Miten kannattaa käyttää alusten tiedustelukoneita? Sopiiko tämä laiva paremmin pitkän, keskipitkän vai lyhyen etäisyyden rytinään?

Kivienviskontaa turhan lyhyeltä etäisyydeltä.

Taktista toimintaa

Warships on ilo pelata. Se on ajattelevan, älykkään sotapelaajan simulaatio. Tai ei ehkä simulaatio, mutta ei räiskintä- tai toimintapelikään. Se on ennen kaikkea taitava sekoitus simulaatiomaista strategiapeliä, jonka merellistä toimintaa on nopeutettu taitavasti. Laivat reagoivat ja käyttäytyvät nopeammin ja ripeämmin kuin oikeat vastineensa, mutta samalla niiden liikehtiminen ja käyttäytyminen ovat toisiinsa nähden uskottavassa suhteessa. Ei se pilkuntarkka mallinnus, vaan riittävä uskottavuus, historiallisuus ja toimivuus.

Myös alusten ja eri asejärjestelmien hallinta on hyvällä mallilla. Pelimekaniikka edesauttaa pelaajaa keskittymään omaan rooliinsa ja taktiikoihinsa. Useimmiten elämä ja kuolema on kiinni ihan itsestä, miten erehtyykään toikkaroimaan tai taktikoimaan. No, onhan onnellakin tietysti aina sijansa sodassa, mutta pidemmällä tähtäimellä kyllä huomaa kuka merelläolijoista on pölvästi ja kuka tajuaa edes jotain.

World of Tanksiin verrattuna sota on hitaampaa ja vaatii enemmän ennakointia. Siksi se on niin hyvin minunkin makuuni. Kauniita, upeita laivoja, harkitsevaa pelaamista, onnistumisen ja huutamisen hetkiä. Niistä on hieno merisotapeli tehty.

Eikä mereily ole edes kovin tylyä näin ilmaispeliksi. Sodassa on Wargamingin tyyliin reilu meininki: pelaaminen onnistuu ilmaiseksikin, mutta rahalla etenemistään voi jouduttaa. Maksullisella premium-tilillä kun kokemuspisteitä ja pelivaluuttaa kertyy nopeammin. Sen kummempia dramaattisia etuja ei rahallakaan silti saa, kukaan ei nouse matsinratkaisijaksi latomalla taaloja peräkkäin. Merkittävämpi rahalla saatava hyödyke ovat premium-laivat, joita ei pysty lunastamaan pelivaluutalla. Eivät nekään mitään matsinratkaisijoita ole, mutta monet kuuluisat alusluokat ja laivat ovat yksinomaan rahalaivoja, mikä on Wargamingille tärkeä tulonlähde.