WWE Raw 2 (Xbox)

01.11.2003 00:00 | Muropaketin toimitus

On kulunut noin vuosi siitä, kun Xbox ja PS2 alkoivat taistella keskenään siitä kummalla koneella on parempi wrestling-peli. Viime vuonna PlayStation 2:lle ilmestynyt WWE Smackdown! Shut Your Mouth voitti kisan valtavalla marginaalilla WWE Raw -peliin, joka oli lievästi sanottuna surkea. Silloin tällöin surkeatkin pelit poikivat jatko-osia ja muutama viikko sitten kauppoihin rantautui WWE Raw 2, jota on hypetetty ennakkoon melkoisesti. Jo ensimmäiset hetket pelin parissa paljastavat, että edeltäjän virheistä on otettu opiksi, mikä on helpotus Xboxin omistaville wrestling-faneille.

WWE Raw 2:n kehitystyön kantavia ajatuksia tuntuu olleen, että kaikkea pitää olla, ja paljon. Tätä kuvastaa yli 60 WWE:n supertähden mallintaminen peliin sekä valtava valikoima erilaisia ottelutyyppejä. King of the Ring- ja Royal Rumble -tyyppisten turnausten lisäksi show-painijat pääsevät mittelemään toisiaan vastaan mm. rautahäkin sisällä, joukkueotteluissa ja hardcore-mätöissä, joissa kehän ulkopuolelta löytyvien aseiden käyttö on sallittua, jopa suotavaa. Kehässä voi olla parhaimmillaan kuusikin painijaa, jolloin meno on yhtä kaaosta.

Yksittäisten otteluiden ja turnausten lisäksi peliin on lisätty Season-moodi, jossa pelaaja kiertää WWE:n Raw- ja Smackdown-tapahtumia sekä suurempia Pay Per View -turnauksia, joihin lukeutuvat mm. Summerslam ja Wrestlemania. Kauden aikana pelaajan on luotsattava oma painijansa Wrestling-maailman parrasvaloihin ja pyrittävä hankkimaan mestaruusvyö oman suojatin vyötäisille.

Season-moodissa itse painiminen ei eroa yksittäisistä otteluista mitenkään, mutta tapahtumien aikana pelaaja voi kiusata muita painijoita monin eri tavoin. Ansan asettaminen, toisen painijan kimppuun hyökkääminen, managerin hankkiminen tai toisen painijan tavaroiden ryövääminen ovat osa kaikesta mitä tapahtumien aikana voi tehdä. Pelaajan aikaansaannokset kuvataan sitten pienen välipätkän avulla. Sen perusteella on kuitenkin vaikea saada selkoa siitä mitä oikeastaan tapahtui. PS2:n Shut Your Mouthista tuttua mahdollisuutta kävellä areenalla ja vaikuttaa toisten painijoiden toimiin keskustelemalla ei siis tässä pelissä ole.

Omien tekojen tulos näkyy pääasiassa hahmon julkisuuspisteissä ja energiassa. Esimerkiksi epäonnistunut hyökkäys toisen tähden kimppuun johtaa sekä energian että maineen laskuun. Maine on tärkeä, sillä mitä suurempi nimi pelaajan ohjastamalla hahmolla on, sitä parempiin otteluihin hän pääsee ja myös muiden tähtien arvostus (tai vaihtoehtoisesti viha) omaa hahmoa kohtaan nousee. Tee muille niin kuin tahdot itsellesi tehtävän -sanonta sopii myös tähän peliin: ne hahmot joita autat, auttavat todennäköisesti myös sinua ja päin vastoin. Kivana pikku bonuksena season-moodia tahkoava pelaaja saa avattua uusia PPV-otteluiden areenoita käytettäväksi muissa pelimoodeissa ja hahmoeditoriinkin saa uusia asusteita ja varusteita. Bonusten tavoittelu on oikeastaan ainoa asia, jonka takia season-moodia jaksaa pelata. Kaudessa ei yksinkertaisesti ole mitään sellaista mihin ei pääsisi muutenkin käsiksi. Varsinaisia juonikoukeroitakaan ei pelissä ole, joten kauden pelaaminen tuntuu varsin päämäärättömältä.

Yksinpelissä on yksi vakava ongelma. Tekoälyn ohjastamat painijat eivät tarjoa minkäänlaista vastusta, oli vaikeustaso mikä tahansa. Itse en onnistunut häviämään normaalilla vaikeustasolla yhtään ottelua ja vaikeimmallakin vain pari. Silmiinpistävimmät ongelmat ovat tekoälyn kyvyttömyys käyttää kaikkia hyökkäystaktiikoita ja se, että useamman painijan välisissä mätöissä vastustajat eivät aina välitä, vaikka pelaaja hakkaisi heitä lopetusliikkeillään jatkuvasti. Muutamat bugitkin tuntuvat vaivaavan virtuaalipainijoiden aivoja. Esimerkkinä tällaisesta mainittakoon silloin tällöin vastaan tulevat tilanteet, joissa tekoälyn ohjastama painija yrittää selättää pelaajan hahmon jopa kymmenen kertaa peräkkäin tekemättä välillä yhtään mitään. Moninpelissä tätä ongelmaa ei luonnollisesti ole. Maksimissaan neljän pelaajan väliset mätöt ovat hauskaa ajankulua huolimatta siitä pitävätkö sohvalla istuvat painimestarit wrestlingistä vai eivät.

Pelattavuuskin on parantunut reilusti pelin edeltäjään nähden. Pelimekaniikan perusteiden oppiminen vie aikaa vain muutaman minuutin ja viimeisimmätkin hienoudet alkavat sujua muutaman tunnin pelailun jälkeen. Perushyökkäyksiin käytetään kahta nappia, jonka lisäksi painija voi yrittää torjua vastustajan hyökkäyksiä, juosta kehässä, kiipeillä kehätolppien päälle ja käydä kehän ulkopuolellakin. Lopetusliikkeen pelaaja voi tehdä silloin, kun ruudun alareunassa näkyvä ”voltage-mittari” näyttää punaista. Käyttöliittymän ainoa miinus tulee siitä, että esimerkiksi season-moodin valikoissa nappeja joutuu naputtelemaan aivan liikaa päästäkseen omaan otteluun tai tekemään jäynää vastustajille. Kaiken kaikkiaan peliin on kuitenkin helppo päästä sisälle ja sitä on hauska pelata pidempäänkin, etenkin kavereiden kanssa.

Ulkoisesti Raw 2 ei ole Xboxin komeimpia pelejä, mutta kohtalaisen näyttävä joka tapauksessa. Hahmomallit ovat selkeästi esikuviensa näköisiä ja animaatiotkin ovat pääosin tarkkoja ja sulavia. Clipping-efektiä esiintyy kuitenkin valitettavan paljon. Strobojen ja pyrojen kaltaiset valoefektit yhdistettynä lajin yleisilmeeseen sopivaan musiikkiin ja varsin persoonallisiin painijoihin luovat sisääntuloihin kunnon meiningin, ja näyttävät sisääntulot ovatkin omiaan nostamaan taistelufiilikset kattoon. Tietenkään samoja sisääntuloja ei jaksa katsella kovin montaa kertaa, ei myöskään season-moodin välivideoita, jotka omasta mielestäni ovat täysin turhia puhutun dialogin puutteen ja epäselvän informaatiosisällön vuoksi.

Pelin musiikillinen anti koostuu painijoiden tunnusmusiikeista, Raw-ohjelman tunnarista ja otteluiden aikana taustalla ryskäävästä, varsin neutraalista jumputuksesta. Myös lyöntien ja heittojen mäsähdykset kuulostavat hyviltä. Äänimaailman luojilta on silti pakko kysyä mihin on unohtunut painijoiden dialogi ja selostus. Ainoa selostusta muistuttava asia on painijoiden esittely sisääntulon aikana, muuten kukaan ei puhu eikä pukahda.

WWE Raw 2 on ottanut hirveän harppauksen eteenpäin, kun sitä verrataan edeltäjäänsä. Alkuperäinen Raw oli lähes jokaisella osa-alueellaan huono tai aivan kökkö, mutta tässä on jo selkeästi yritystä ja paljon hyviä elementtejä. Monipuolinen otteluvalikoima on yksi pelin kulmakivistä ja sen varaan on rakennettu hyvin toimivat kontrollit, kohtalaisen pitkäikäinen moninpeli ja varsin kaksijakoinen yksinpeliosuus. WWE Raw 2 on hyvä wrestling-peli, mutta täydellisyyteen on vielä matkaa. PS2:n ja Xboxin omistavien show-painin ystävien kannattaa siis odotella, mitä pian ilmestyvä WWE SmackDown: Here Comes The Pain -peli pitää sisällään ja tehdä ostopäätös vasta sitten. Muiden Xboxin omistajien kannattaa ainakin kokeilla peliä, wrestling-faneille tämä saattaa olla jopa pakko-ostos.

— Mikko Matilainen