WWE Smackdown vs. Raw 2011 (PS3, Xbox 360)

25.11.2010 13:45 Miikka Lehtonen

Tekijä: Yuke’s
Julkaisija: THQ
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia:  1-4 (normaalit pelitilat), 1-12 (Royal Rumble)
Pelin kotisivu: http://community.smackdownvsraw.com/
Arvostelija:
Miikka Lehtonen 

 

Painipelien tekemisessä on jotain ylitsepääsemättömän vaikeaa. Liekö ongelmana sitten skriptatun ja näyttävyyttä realismin sijaan painottavan lajin mallintaminen perinteisen mätkintäpelin formaattiin vai mikä, mutta jälki ei ole ollut viime vuosina kehuttavaa.

Eikä valitettavasti ole nytkään. Smackdown vs. Raw 2011 yrittää urheasti ja lisäilee peliin kiinnostavia juttuja, mutta samalla se tärkein asia ottaa pari askelta taaksepäin.

Painipelin voi tehdä kahdella tavalla, oikein tai väärin. Oikea tapa olisi tietenkin ottaa vuosituhannen vaiheessa pelaajia hurmannut Akin pelimoottori – muistanette vielä Nintendo 64:n WWF No Mercyt ja muut – ja päivittää siihen paremmat grafiikat ja vähän uusia pelitiloja. Siinä se olisi, peukun arvoinen painipeli, joka myisi taatusti hillittömiä määriä.

Vaihtoehto hurmaa minua vuosi vuodelta vähemmän ja vähemmän, sillä Smackdown vs. Raw -sarja suuntaa aivan väärään suuntaan. Pelimoottori yksinkertaistuu, vaihtoehdot kutistuvat ja tilalle tarjotaan ominaisuuksia, joita monikaan ei kaivannut, eikä varmastikaan myös juuri arvosta.

Tämä on pelin teema myös tänä vuonna. Moninpeliin on lisätty muun muassa toivottu Royal Rumble -ottelu, joskin mini-versiona. Tämä voi kyllä olla hyväkin juttu, sillä moni ei välttämättä jaksaisi odotella koko iltaa, jos sattuisi saamaan arvalla 30. sisääntulijan paikan.

Yksinpelin puolella tarjolla on taas puoli tusinaa megahölmöä Road to Wrestlemania -tarinaa, joissa yritetään apinoida WWE:n tarinankerrontatyyliä. Se ei ole kehuttavaa tasoa alkuperäisenäkään, eikä käsikirjoittajien vaihtaminen pelikehittäjiin ole parantanut tulosta. Mutta jos haluat jännittävän tarinan, jossa Chris Jericho varastaa Triple H:n mestaruusvyön ja kätkee sen pukuhuoneeseen, lienet nyt huumassa.

Merkittävämpi uudistus – ainakin teoriassa – on WWE Universe, eräänlainen loputon uratila. Tarjolla on kunkin viikon jokainen WWE-ohjelmalähetys, joihin peli kehuu valitsevansa ottelupareja pelaajien tulosten mukaan.

Paperilla kiva idea, mutta käytännössä immersio ei ole yhtään sen suurempi kuin valitsemalla itse ohjelmiin satunnaisia ottelupareja. En nimittäin mitenkään jaksa uskoa, että Edge vastaan Kozlov on pari, jota pelaajat tatti pystyssä toivoivat näkevänsä joka välissä. Tai sitten olen vielä enemmän pihalla WWE:n nykykuvioista kuin kuvittelinkaan.

Mutta hypätäänpä sitten kehään, itse ottelutapahtumaan.

Herra antoi, herra otti

Kuten vanha sanonta kuuluu, herra antaa ja herra ottaa. Tässä tapauksessa herra antoi pari uutta ottelutyyppiä ja fysiikkamallinnuksen, joka tosin on niitä kuuluisia lahjahevosia, jonka suuhun ei saa katsoa. Fysiikkamoottori nimittäin tökkii. Kehäköydet heiluvat kuin kumilangat jonkun kävellessä vierestä, tikkaat kimpoavat välillä lattiasta ylempään ilmakehään ja niin edelleen.

Rehellisyyden nimissä on todettava, että kun fysiikkamoottori toimii, se toimii ihan kivasti, sillä vihdoin esimerkiksi tikkaat reagoivat realistisemmin kehän eri osiin ja pelaajiin. Mutta todellakin: kun se toimii, sillä useammin tikkaat bugaavat niin totaalisesti, että itku on lähellä.

Mutta itse paini. Mikä on muuttunut? Kovin harva asia. Lähinnä se, että pelaaja ei voi enää valita voimakkaiden ja heikkojen sidontojen välillä. Nyt vain tuupitaan oikeaa analogitikkua eri suuntiin ja peli valitsee heikon tai vahvan liikkeen vastustajan kunnon mukaan.

Tämä on pahuksenmoinen harmi, sillä ennen se yksi pelin harvoista strategisista valinnoista oli juuri etsiä sitä hetkeä, jolloin uskalsi siirtyä raskaampiin otteisiin ilman, että kaveri pisti vastapalloon urakalla.

Muuten pelin lukuisiin ongelmiin ei sitten olekaan puututtu. Tekoäly on yhä täysin onneton ja jos kehässä on yli kaksi ottelijaa, matsit venyvät potensseissa. Tekoäly ei juuri osaa toista tekoälyä selättää ja keskittyy vain keskeyttämään pelaajan selätysyrityksiä samalla kun tag team -kaveri kaivaa nenäänsä metrin päässä. Ei oikeasti enää jaksaisi.

Mutta eipä se, ehkä Smackdown vs Raw 2011:tä pitäisikin pelata puhtaasti kaksinpelinä. Sellaisena se voisikin toimia, sillä hahmo- ja liike-editori on yhä monipuolinen (ehkä vähän turhankin), ottelutyyppejä ja painijoita on reippaasti ja on kiva muksia kaveria päähän terästuolilla.

Moninpeli onnistuu toki myös verkon yli, mutta ainakin itse koin pelissä huomattavaa verkkoviivettä. Päivitystä on kuulemma tulossa, mutta ainakin nykyisellään online-matsit olivat melko rasittavaa pelattavaa.

”Vain kaksinpeliksi” on kuitenkin vähän turhan hutera lähestymismalli pelille, varsinkin kun jo viime vuoden peli tarjosi saman kokemuksen. Itse en löytänyt vuoden 2011 versiosta mitään niin raflaavaa, että 65 euron hintainen uusintaostos olisi perusteltu, mutta jos jalassa on Steve Austin -kalsarit ja päällä Triple H -pyjamat niin kohtalosi taitaa olla jo ennaltamäärätty.

 

Lue myös

Bloody Good Time (PC, Xbox 360)

Arcania: Gothic 4 (PC, Xbox 360)

Armored Brigade -ennakko (PC)

Call of Duty: Black Ops (PC, PS3, Xbox 360)

Castlevania: Lords of Shadow (PS3, Xbox 360)

God of War: Ghost of Sparta (PSP)