Yoshi’s Woolly World (Wii U)
Tekijä: Good Feel
Julkaisija: Nintendo
Testattu: Wii U
Saatavilla: Wii U
Pelaajia: 1, 2 (samalla ruudulla)
Muuta: tukee Amiibo-hahmoja
Pelin kotisivu: http://nintendo.fi/wiiu/pelit/yoshi-s-woolly-world/
Arvostelija: Miikka Lehtonen
Söpöily on kiva ja iloinen asia, kunhan se tehdään hyvin. Ja harva peli on tehnyt niin hyvin kuin muutaman vuoden takainen Kirby’s Epic Yarn, joka sulatti jäisimmänkin sydämen perusteellisesti.
Nyt sama kehitystiimi on taas vauhdissa, mutta vähän eri meiningillä. Pelin pääosassa nähdään nyt Marion dinosauruskaveri Yoshi, mutta meno on yhtä hempeää ja söpöä kuin ennenkin.
Yoshi’s Woolly World on peli, joka sieppaa huomion välittömästi ja ensisilmäyksellä, sillä se ei todellakaan näytä miltään perustasohyppelyltä. Ehei, Kirby’s Epic Yarnin tavoin myös Yoshi’s Woolly Worldissa koko pelimaailma ja kaikki sen hahmot on tehty langasta ja kankaasta.
Tämä antaa pelille välittömästi todella persoonallisen ulkoasun, näyttää pahuksen söpöltä ja myös tuo pelattavuuteen kaikenlaisia hauskoja juttuja. Tuloksena on hurmaava, veikeä ja koukuttava tasohyppely.
Johtolangan perässä
Lanka-Yoshien maailmassa kaikki on iloista, pehmeää ja söpöä, kunnes taivaalle pelmahtaa luudalla lentelevä Kamek-velho. Tämä taikoo miltei kaikki Yoshit lankakeriksi ja ripottelee ne pitkin viittä pelimaailmaa.
Onneksi pari Yoshia kuitenkin välttyy kurjalta kohtalolta ja niinpä he lähtevät joko yksin tai yhdessä, mikäli pelaajia on kaksi, pelastamaan kavereitaan. Käytännössä tämä tarkoittaa matkaa läpi viiden pelimaailman, joista jokaisessa on kahdeksan kenttää ja lopussa taistelu suurta pomohirviötä vastaan.
Pelattavaa ei siis paperilla ole mitenkään kamalasti, mutta se mikä määrässä ehkä hävitään, voitetaan laadussa. Yoshi’s Woolly World kun on todella mielikuvituksellinen ja luova peli: miltei jokaisessa kentässä on jokin uusi ja hauska jippo, mikä pitää pelin koko ajan kiinnostavana. Jokaisen kulman takana kun odottaa yllätys. Kenttien väliin on tungettu myös pieniä bonusosioita, joissa Yoshi kudotaan uudelleen vaikka moottoripyöräksi, myyräksi tai sateenvarjoksi ja tällöin pitäisi edetä mahdollisimman nopeasti maaliin aarteita keräillen.
Toki sekin auttaa, että pelaaminen on hauskaa. Aiempien Yoshi-pelien tavoin Yoshi’s Woolly World on hidastempoisempi tasohyppely, jossa on paljon tutkimusmatkailua ja salaisuuksien etsintää. Yoshi kiipeilee ja hyppii, mutta lisäksi myös hyödyntää omia erikoistaitojaan. Kielellään Yoshi voi siepata miltei vihollisen kuin vihollisen kitaansa ja munia tämän perässään seuraavaksi lankakeräksi. Tämän toiminnon biologisia ulottuvuuksia ei ehkä kannata pohtia enempää.
Lankakeriä voi sitten perinteiseen tyyliin heitellä. Ne toimivat aseina, kätkettyjen juttujen paljastajina, Yoshin ulottumattomissa olevien kytkinten aktivoijina ja ties minä muuna. Näin pitäisi sitten selvittää kenttien salaisuudet ja ratkoa ongelmat.
Yoshin kielellä voi harrastaa myös muunlaista toimintaa. Joskus vaikka jonkin maisemanpalan reunasta repsottaa langanpätkä, mistä Yoshi voi tarttua kiinni ja nykäistä kulissit kumoon paljastaen näin uusia reittejä tai salaisuuksia.
Vaikeustaso on mukavan monivivahteinen. Jos ei piittaa salaisuuksista ja haluaa vain läpäistä kentät, peli on sieltä helpommasta päästä. Ei mikään läpihuutojuttu, sillä rauhallisten alkukenttien jälkeen pelaajalta vaaditaan koko ajan nopeampaa ja tarkempaa suoritusta ja mukana on muutamia oikeasti konstikkaita kohtia, mutta ei mitään, mistä ei selviäisi.
Jos kuitenkin haluaa, pelistään saa irti enemmänkin. Jokaiseen kenttään on jemmattu viisi auringonkukkaa, viisi lankakerää ja muuta kätkettyä kivaa. Jos kerää kentästä kaikki lankakerät, niistä kudotaan yksi Yoshi-kaveri, jonka voi sitten ottaa seikkailuun mukaan. Auringonkukkia keräämällä taas avataan kätkettyjä bonustasoja, jotka ovatkin sitten äärimmäisen haastavia.
Seikkailusta saa näin mukavasti irti. Minulta meni ensimmäiseen läpipeluuseen aikaa viitisen päivää, mutta sen jälkeen palasin vielä takaisin etsimään kätkettyjä juttuja ja avaamaan bonuskenttiä.
Operaatiossa avustaa myös se, että kentistä kerätyillä jalokivillä voi ostella bonusesineitä, jotka sitten auttavat Yoshia eri tavoilla. Yksi näyttää kätketyt jutut, toinen vaikka antaa Yoshin hypätä takaisin peliin rotkoista ja kolmas suojaa tulelta.
Hurmaavaa menoa
Yoshi’s Woolly World hurmasi minut jo ensimmäisten traileriensa perusteella (toim. huom. samoin kävi -JOK), eikä se hurmaus siitä mihinkään hävinnyt. Megasöpöt grafiikat ja musiikit saavat hölmön hymyn naamalle, mutta kivaa on myös se, miten oivaltavasti lanka- ja kangasteemaa on käytetty.
On todella kiva katsella, miten langalla on toteutettu vaikka lokkeja tai laavahirviöitä, tai miten ravuilla on saksiensa tilalla, no… kirjaimelliset sakset. Lankaideasta on revitty muutakin pelattavutta. Joskus lankakeriä ammuskelemalla kudotaan raameihin sisukset ja tehdään näin uusia tasoja. Toisinaan työnnellään kankaisia kulisseja kasaan, kiipeillään auki ja kiinni rullautuvilla kaulaliinoilla, hypitään pumpulipilvillä ja niin edelleen.
Koska kyse on modernista Nintendo-pelistä, mukana on myös tuki Amiibo-hahmoille. Hauskasti Mario-peleistä tuttuja Amiiboja peliin lätkimällä Yoshinsa ulkoasun voi muuttaa vaikka Mario-, Luigi- tai Koopa-teemaiseksi. Näin tuloksena on tosin joskus hieman painajaismaisia tekeleitä.
Yoshi’s Woolly World ei ole ehkä samanlainen tasohyppelyn mestariteos kuin vaikka Super Mario 3D World, mutta se on silti erinomaisen tervetullut lisä Wii U:n pelivalikoimaan. Tarkat kontrollit, mukava haastekäyrä ja todella söpö meininki pitivät minut totaalisesti otteessaan ja tekivät Yoshi’s Woolly Worldista erään kesän kivoimmista pelikokemuksista. Rehellisesti sanoen suurin valituksen aiheeni on, että haluaisin vain Yoshia lisää, lisää ja lisää.
Lisää aiheesta
Yoshi-klaanin apua tarvitaan, kun paha taikurikoopa Kamek kidnappaa saaren vastasyntyneet lapset. Lapsosten kohtalo on vaippa-ikäisten Mario-sankareiden ja eriväristen Yoshi-dinojen varassa.
Konseptina Yoshin hyppelyt eroavat muista tasoloikista jonkin verran. Lisko potkii jalkojaan ilmassa kuin riivattu ja leijuu hyvän tovin ennen laskeutumista. Vihollisia heitellään värikkäillä munilla kyllästymiseen asti, kunnes ne loppuvat. Sen jälkeen vihollisia syödään elävältä uusien kuulien toivossa. Kuten hahmon aikaisemmissa peleissä, varsinainen loikkiminen ei ole pelin suurin haaste. Pelin talsivat läpi ilman sen suurempia vaikeuksia myös perheen nuorimmat pelaajat, mutta kun kenttiin piilotettuja salaisuuksia alkaa metsästää, niin menee isollakin miehellä sormi helposti kyynärpäätä myöten suuhun.
