18 vuotta, 16 peliä ja samat virheet aina vain uudestaan – silti Close Combat viehättää

28.08.2014 22:15 | Jukka O. Kauppinen

JOKilla on jo jonkinlainen viha-rakkaussuhde Close Combat –peleihin. Syykin on selvä, molempiin.

Uutta Close Combatia odottaa aina innolla. Pikseligraafinen sotiminen on kuvattu pelisarjassa erinomaisesti ja kiinnostavasti. Pelaaminen on helppoa, taktikointi haastavaa ja sodan jumalten lepyttely liki mahdotonta. Pelisarja kuvaa taitavasti taistelukentän kaaosta ja inhimillisyyttä taktisella tasolla, kun yksittäisten sotilaiden hermot prakaavat ja solttu pakenee asemistaan käskyistä piittaamatta. Tai saa äkillisen urhoollisuuskohtauksen ja ryntää vihollisen kimppuun. Kyllä siinä sympatiseeraa, kun joukkue on kuopassa kranaatinheitintulen keskellä, edestä vyöryy kohti panssari ja viereisessä metsässä hiipii vihollisen jalkaväkeä. Tai kun tankkii roihahtaa liekkeihin pusikossa väijyvän 75-millisen panssaritorjuntatykin avatessa tulen ja metsä silpoutuu oman tykistökeskityksen tulessa.

Niin, Close Combat tekee sodasta kiinnostavaa, helppoa ja jopa koskettavaa. Pikselihahmoissa on inhimillinen ripaus, joka rakentuu myös oivallisen äänimaailman kautta. Fiksu, selkeä käyttöliittymä ja reaaliaikainen toiminta toimivat hyvin.

Silti sitä jo toivoisi, että kuulkaas nyt oikeasti, yrittäkää nyt edes vähän. 18 vuotta sitten kiroilin tuhottomasti, kun panssarivaunut pyörivät paikallaan kuin niille olisi asetettu puolukka pakoputkeen.

Lue koko arvostelu: Close Combat: Gateway to Caen (PC)

Lisää aiheesta

Close Combat IV: Taistelu Viipurista (PC)

Close Combat: Cross of Iron (PC) 

Close Combat: First to Fight (pc) 

Close Combat: Modern Tactics (PC)

Close Combat: Panthers in the Fog (PC) 

Close Combat: The Longest Day (PC)

Close Combat: Wacht am Rhein (PC)

Muropaketin uusimmat