Uusimmat

2 teran Xbox One S loppui eikä uusia ole tulossa ihan heti

Xbox One S

11.08.2016 12:30 Juho Anttila

Microsoftin uusi Xbox One S -konsoli on osoittautunut välijulkaisun sijaan yllättävänkin päteväksi vekottimeksi. Erityisen kiinnostava versio laitteesta on sen kahden teratavun tallennuskapasiteetilla varustettu julkaisuversio. Tätä konsolia himoitsevilla alkaa kuitenkin olla kiire.

2 teratavun konsoliversio oli alun perinkin rajoitettu painos ja sen löytäminen kaupoista ei ole enää helppo tehtävä. Kaiken lisäksi Microsoft on ilmoittanut, ettei uutta erää ole ainakaan tällä erää luvassa. Firman tiedotteen mukaan kyseinen malli oli rajoitettu erikoisversio, joka tarkoitettiin alun perinkin kertaluontoiseksi julkaisuksi.

2 teratavun Xbox One S -konsolista haaveilevien kannattaa suunnata katse seuraavaksi Gears of War -erikoisversion suuntaan. Kyseinen konsoliversio tulee ilmeisesti myyntiin myös 2 teratavun versiona, joskin erä lienee jälleen kerran varsin rajallinen. Toki on mahdollista, että Microsoft tuo 2 teratavun version konsolistaan myyntiin uudestaan joskus myöhemmin, mutta tämän varaan ei välttämättä kannata laskea.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisätietoja: www.xbox.com

Lisää aiheesta

Uusi Xbox on hieman parempi pelikone

Tällainen on uusi uljas Xbox One S

Xbox One S yllättää ennakkotilauksillaan

Juho Anttila

Muropaketin uusimmat