Aavikon ketun sota – testissä Field Commander: Rommel

26.03.2013 20:00 | Jukka O. Kauppinen

Erwin Rommel on muuten oivallinen matkaopas. Hänen johdollaan reippaalle maailmanmatkaajalle tulevat tutuksi muun muassa Pohjois-Italian vuoristot, Ranska vuonna 1940, Pohjois-Afrikan aavikot sekä kaunis Normandia. Leevi Rantala osallistui kiertomatkalle Field Commander: Rommel –pakettimatkalla.

Field Commander: Rommel rakentuu perinteiselle IGOUGO -kaavalle. Tämä tarkoittaa sitä, että pelaaja ja tekoäly vuorottelevat toimensa jokaisella pelikierroksella. Luit aivan oikein, pelissä on alkeellinen tekoäly. Yksinpelattava sotapeli olisi aika tylsä, jos vastassa ei olisi jonkinlaista vastustajaa. Vastustajan puute tekisi pelistä pikaisesti rutiininomaisen pasianssin, joten pisteet kotiin DVG:lle ”tekoälyn ohjelmoimisesta”. Ei sekään mikään mahtava strategisti ole, mutta tarjoaa joka kerta hieman erilaisen vastuksen.

Pelikierroksen aluksi huolletaan tappioita kärsineet joukot. Tämä tapahtuu käyttämällä elintärkeitä huoltoa kuvaavia pelimerkkejä, joita tarvitaan vuoron aikana myös liikkumiseen ja sotajoukkojen ylläpitoon. Itse jätin tappioita kärsineet joukot aina huoltamatta, elleivät kyseessä olleet elintärkeät tankkidivisioonat. Niiden menettäminen merkitsee käytännössä kyseisen kampanjan epäonnistumista, joten tankkien ylläpitoon täytyy panostaa. Huolto syö tosin omien joukkojen kertynyttä kokemusta, mikä on inhottavaa. Tällä kuvataan uusien täydennysten saapumista kaatuneiden/haavoittuneiden veteraanien tilalle. Ratkaisu toimii hyvin ja oman eliittidivisioonan taantuminen veteraaneiksi kirpaisee joka kerta.

Huoltotoimenpiteiden jälkeen liikutetaan kaikkia joukkoja, jotka taistelevat kyseisellä kierroksella. Joukot saavat liikkua ilmaiseksi yhden alueen verran ja jokainen lisäliike maksaa yhden huoltomerkin. Tämä rajoitus pakottaa miettimään liikkeitään tarkasti ja välillä on pakko hidastaa vauhtia elintärkeän polttoaineen säästämiseksi. Etenkin Afrikassa täytyy koko ajan tasapainoilla nopeuden ja bensiinin kulutuksen välillä.

Taistelut hoituvat näppärästi muutamalla nopanheitolla. Jokaisella yksiköllä on hyökkäys- ja puolustusarvot ja niiden alle heittämällä tekee vastustajaan vahinkoa. Lisäksi esimerkiksi tankeilla on mahdollisuus tehdä kerralla tuplavahingot, mikäli heittää todella pienen luvun. Jokainen nappula kestää kaksi pistettä vahinkoa, jonka jälkeen se eliminoituu.

Lue koko artikkeli: Field Commander: Rommel (lautapeli)

Lisää aiheesta

Paris Connection (lautapeli)

Toimituksen vuoden 2012 suosikkilautapelit

Tony & Tino (lautapeli)

U-Boat Leader (lautapeli)

Muropaketin uusimmat