Uusimmat

Activision Blizzard osti Yhdysvaltojen suurimman eSports-yhteisön

02.01.2016 12:00 Juho Anttila

Major League Gaming, tuttavallisemmin MLG, oli ainakin aikanaan Pohjois-Amerikan suurin eSports-yhteisö, joka vastasi lukemattomista merkittävistä peliturnauksista. Nyt eSports-maailmassa kuohuu, sillä Activision Blizzard on ostanut MLG:n koko osakekannan.

MLG:n hallitus hyväksyi oston joulukuun 21. päivä pidetyssä tapaamisessaan. Kauppahinnaksi sovittiin 46 miljoonaa dollaria. Tätä rahasummaa vastaan kaikki MLG:n omaisuus siirtyy Activision Blizzardin hallintaan. Päätös kaupasta tehtiin yllättäen ja tavalla, joka on suututtanut MLG:n osakkeenomistajat pahan kerran.

Sopimus solmittiin vedoten paikallisen yrityslain pykälään, jonka perusteella se on mahdollista tehdä ilman yhtiökokousta, kunhan osakkeenomistajien enemmistö ilmaisee suostumuksensa kauppaan kirjallisesti. Moni osakkeenomistaja spekuloi, että valtaosa kauppahinnasta kuluu MLG:n velkojen kuittaamiseen, joten nykyiset osakkeenomistajat eivät juuri hyödy kaupasta. Tämä on luonnollisesti herättänyt paljon kritiikkiä.

MLG on ollut viime vuoden aikana pahoissa rahavaikeuksissa ja organisaatio on joutunut ottamaan paljon lisää velkaa. Näyttää siltä, että todellisuudessa Activision Blizzard -kauppa tehtiinkin pakon edessä. Samassa yhteydessä MLG:n toimitusjohtaja Sundance DiGiovanni on saanut lähteä ja hommaa jatkaa organisaation entinen talousjohtaja Greg Chisholm. Kaupan lopullisia seurauksia on vaikea arvioida, mutta ainakin Activision Blizzardin ote eSports-maailmasta vahvistuu merkittävästi.

Lähde: eSports Observer

Lisätietoja: www.majorleaguegaming.com/

Lisää aiheesta

EA perusti oman eSports-divisioonan

eSports on rankkaa hommaa – eläkkeelle 23-vuotiaana

“Fanit” lähettelevät tappouhkauksia CS-tiimille