Activision Blizzardia kohtaan nostettu jälleen uusi oikeushaaste – New York haluaa pelifirman johtajan vastuuseen

05.05.2022 12:30 Muropaketin toimitus

Activision Blizzardin johtajaa Bobby Kotickia syytetään Microsoft-kaupan järjestämisestä omien jälkiensä peittämiseksi.

Viime vuonna julkisuuteen tuli joukko ankaria syytöksiä Activision Blizzardia ja sen toimitusjohtajaa Bobby Kotickia vastaan. Yhtiötä syytettiin syvään juurtuneesta ahdistelusta, syrjinnästä ja hyväksikäytöstä, mikä johti useampaan kanteeseen yhtiötä ja sen johtajaa vastaan.

Nyt uusi oikeushaaste voidaan lisätä listaan. Kotaku kertoo, että New Yorkin kaupunki on nostanut yhtiötä vastaan kanteen, jossa Kotickia syytetään Microsoft-kauppojen junailusta erityisesti siksi, että hän pääsisi itse vastuusta.

Alkuvuodesta kerrottiin, että Activision Blizzard ollaan myymässä Microsoftille. Nyt New York siis syyttää Kotickia koko homman järjestämisestä siten, ettei hän itse joutuisi edesvastuuseen tapahtumista peliyhtiön kulisseissa. Lisäksi kanteessa syytetään Activision Blizzardia siitä, että Kotickin annettiin toimia Microsoft-diilin neuvottelijana, vaikka hän itse tulee hyötymään siitä satoja miljoonia dollareita.

Microsoft ei ole vahvistanut tai kiistänyt, että Kotick jatkaisi Activision Blizzardin johdossa myös kauppojen jälkeen. Muun muassa Call of Dutyn ja World of Warcraftin julkaisijana tunnettua yhtiötä vastaan on tällä hetkellä nostettuna useampia oikeuskanteita. Yhtiö luonnollisesti kiistää jälleen tuoreimmatkin syytteet.