Uusimmat

Activision vs. Zampella/West -tapaus sovittiin oikeussalin ulkopuolella, yksityiskohdat salaisuus

01.06.2012 10:00 Tero Lehtiniemi

Call of Duty -sarjan luojien Jason Westin ja Vince Zampellan Activisionia vastaan käymä oikeustaistelu on nyt saatu päätökseen varsin epädramaattisesti. Osapuolet nimittäin saivat asian sovittua oikeussalin ulkopuolella, ja samalla saatiin päätökseen myös 40:n entisen Activisionin työntekijän nostama erilliskanne. Yksityiskohdat molemmissa tapauksissa ovat luonnollisestin salaisia.

Sopimuksesta uutisoi ensimmäisenä Los Angelesissa vaikuttava toimittaja Ben Fritz, ja tämän mukaan ainakin oikeudessa läsnä ollut Jason West olisi hymyillyt. Korvaussumma lienee siis tyydyttänyt herraa, vaikka kaksikko vaati Activisionilta alun perin yli miljardin dollarin korvauksia epäreiluista potkuista ja sopimusrikkomuksesta.

OIkeusjutun ospauolista Activision on jo virallisesti ilmoittanut maksaneensa Zampellalle ja Westille, mutta sopimuksen yksityiskohdat ja korvaussumma pysyvät salaisina. Activision kuitenkin tähdentää, että firman odotettua paremman tuloksen ansiosta firma ei usko, että korvaussumma vaikuttaa esimerkiksi osakkeenomistajille maksettaviin osinkoihin. Käytännössä tämä siis tarkoittaa että niin sanotusti massia löytyy.

Kaksi vuotta kestänyt prosessi on ollut varmasti molemmille osapuolille raskas. Nyt kun asia on selvitetty, olisikin toivottavaa että Zampella ja West pääsisivät rauhassa työskentelemään uusien projektien parissa, ja Activisionillakin varmasti ollaan tyytyväisiä firman mainetta nakertaneen tapauksen saattamisesta unholaan.

Lisätietoja: L.A Times

Lue myös

Ghost Recon: Future Soldier (PC, PS3, Xbox 360)

Kauhua kaksivuotiaan silmin – tuore näkökulma survival horroriin

BBC mokasi: YK-logon tilalla Halo

Spec Ops: The Line -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

Muropaketin uusimmat