Uusimmat

Alaisten naamoille väitetysti piereskellyt League of Legends -studion johtaja laitettiin pakkolomalle

14.12.2018 17:02 Muropaketin toimitus

Riot Gamesin pitkällisistä ongelmista on puhuttu jo pitkään, ja nyt eräs syytöksien kohteena oleva studion johtaja on laitettu jäähylle vähintäänkin epäasiallisesta toiminnasta.

Riot Games on rankaissut sen johtajaa Scot Gelbiä kahdella palkattomalla kuukaudella. Tilanne vaikuttaa performanssilta, sillä jos kaikki häntä kohtaan esitetyt väitteet pitävät paikkansa, ei satojen miljoonien bisnestä pyörittävän yrityksen toimitusjohtaja mitä luultavimmin edes huomaa liksansa vähentyneen.

Gelbiä syytetään todella kummallisista asioista, kuten esimerkiksi alaisten sukupuolielimiin kohdistuvasta väkivallasta ja näiden naamoille piereskelystä. Kun väitteet tulivat ilmi, Riot Games vakuutti puuttuvansa asiattomuuksiin. Minkäänlaisista konkreettisista muutoksista ei tosin ole uutisoitu, muistuttaa Kotaku-julkaisu.

Riotin työntekijät saivat maanantaina sähköpostiinsa viestin, jossa studion toimitusjohtaja, jonka alaisuudessa Gelb toimii, ilmoitti tähän liittyvistä toimenpiteistä. Toimitusjohtaja Nicolo Laurent kertoo kuinka Riot Games suhtautuu vakavasti työntekijöiden yksityisyyteen, ja studio tutkii parhaillaan, onko syytöksissä perää. Sen vuoksi kukaan johtokunnasta ei aio puhua yksittäisistä tapauksista.

Sen sijaan Gelbin suhteen tehdään poikkeus, koska Riot Gamesin hallitus on tätä vaatinut. Niinpä Gelb lomautetaan kahdeksi kuukaudeksi ilman palkkaa. Lisäksi hän joutuu jonkinlaiseen koulutukseen, jossa ilmeisesti opetetaan aikuista miestä olemaan koskematta alaisten genitaaleihin ilman lupaa.