Uusimmat

Alien: Isolation -kehittäjät esittelivät uuden pelinsä – tältä se näyttää

23.06.2022 10:37 Muropaketin toimitus

Creative Assembly on esitellyt yhtiön uusimman pelin, Hyenasin.

Total War- ja Alien: Isolation -kehittäjien uutukainen on ensimmäisen persoonan moninpeliräiskintä, jonka luvataan tuovan tuttuun genreen luovuutta pelityyleihin. Tämä tapahtunee painovoimattomuuden avulla, sillä Hyenasin taustatarinan mukaan miljardöörit ovat onnistuneet tuhoamaan Maan ja rampauttamaan sen painovoimattomiksi länteiksi.

Pelaajat johtavatkin tiiminsä läpi uniikkien ympäristöjen aikeinaan murtautua sisään ostoskeskuksiin varastamaan elintärkeitä resursseja, joita suojelevat tekoälyn ohjaamat vartijat, dronet ja turvakamerat. Näiden lisäksi samaa ryöstöä suunnittelevat myös kolme muuta tiimiä, joten pelaajat joutuvat kilpailemaan keskenään isoimmasta saaliista.

Hyenas julkaistaan PC:lle, Xboxille ja PlayStationille vuonna 2023.