Uusimmat

Apple sai Amazonilta nenilleen oikeudessa

06.01.2013 16:00 Juho Anttila

Pyöreiden kulmien kohdalla voiton kerännyt Apple ei onnistu sentään aivan kaikissa oikeusjutuissaan. Nyt Amazon on saanut osavoiton omppufirmaa vastaan käymässään oikeudenkäynnissä Appstore-nimen käytöstä.

Applen jo vuonna 2011 tekemän valituksen mukaan Amazonin Android-sovelluksia myyvä Appstore-verkkokauppa loukkaa Applen tekijänoikeuksia ja aiheuttaa epäreilua kilpailua. Applen oma App Store on yksi maailman tunnetuimmista digitaalista sisältöä myyvistä verkkokaupoista.

Tuomarin päätöksen mukaan Amazonin Appstore ei kuitenkaan muistuta Applen App Storea, joten on epätodennäköistä, että kuluttajat sotkisivat nämä kaksi keskenään. Näinpä Applen valitus on näiltä osin hylätty.

Juttu ei ole vielä kokonaan ohi, sillä tämän vuoden elokuussa käsitellään vielä Applen valituksen vielä auki jääneitä osia. Lopullinen tuomio on vielä antamatta muun muassa tekijänoikeuskysymyksestä, mutta tuomarin mukaan Apple tulee todennäköisesti häviämään myös tämän osan oikeusjuttua.

Lähde: Gamasutra

Lisää aiheesta

Blizzard oikeuteen tietoturvaongelmien vuoksi

Lisää pantettiriitoja – myös Gaikai oikeuteen

EA sopi joukkokanteen, kuluttajat saavat korvauksia melkein kaksi taalaa

Muropaketin uusimmat