Arvostelu Ghostwire: Tokyo on alkuvuoden suurin yllättäjä – Aavemainen toimintapeli tuli kuin puskista ja toimii kuin tauti
Aavemainen toimintapeli Ghostwire: Tokyo tarjoilee kiehtovan tarinan ja tyylikästä toimintaa kauhuelokuvien hengessä. The Evil Within -kehittäjien uutukainen on todella positiivinen yllätys, joka nousee varmasti monen pelaajan listoilla vuoden parhaiden julkaisujen joukkoon.
Julkaisupäivä: 25.3.2022
Studio: Tango Gameworks
Julkaisija: Bethesda Softworks
Saatavilla: PC (Windows) & PS5 (testattu)
Pelaajia: 1
Ikäraja: 12
Peliä pelattu arviota varten: 15 tuntia
Ghostwire: Tokyo saapuu markkinoille yllättävän vähäisillä rummunpäristyksillä, ehkäpä siksi että kyseessä on verrattain pienen studion peli ja aivan uusi IP. Syytä suuremmalle huomiolle kuitenkin olisi – Ghostwire: Tokyo on nimittäin likimain erinomainen peli!
The Evil Within -peleistä (2014, 2017) tunnetun japanilaisstudio Tango Gameworksin uusi peli on yhdistelmä kauhupelien vaikutteita, yliluonnollista toimintaa ja open world -seikkailua. Koukuttavan tarinan ansiosta kokonaisuus on myös enemmän kuin vain osiensa summa.
Ghostwire: Tokyo sijoittuu suurkaupungin ydinkeskustaan. Mystinen tapahtuma saa kaikki Tokion asukkaat katoamaan selittämättömästi, vain vaatemyttyjä ja pysähtyneitä autoja jää lojumaan pitkin katuja.
Katoamisen jälkimainingeissa päähenkilö Akito havahtuu kadulta, kun hengeksi muuttunut KK valtaa hänen ruumiinsa. KK sanelee, että kaksikon on yhteistuumin lähdettävä pysäyttämään katastrofin aiheuttanut joukko, joka on sonnustautunut perinteisiin hannya-naamioihin. Pahikset suunnittelevat jotain vielä suurempaa, joka uhkaa koko maailman tulevaisuutta. Alkaa unenomainen taistelu halki Tokion synkkien katujen, joilla vaeltavat nyt vain toisesta maailmasta tulleet hirviömäiset vierailijat.
Ghostwire: Tokyon tarina on kutkuttava mysteeri, jossa on kylliksi jännitettä, että se pitää hyvin otteessaan. Samalla se on kertomus menetyksestä, perheestä ja vastuusta.
Kehuin jo ennakkoon Ghostwire: Tokyon pelituntumaa, eikä siihen kyllästynyt edes koko pelin läpäistessä. Karate-liikkeitä muistuttaviin loitsuihin perustuva taistelu tuntuu ja näyttää erittäin hyvältä, ja DualSense-ohjaimen ominaisuudet tuovat liikkeisiin elämää ja iskevyyttä. Etenkin kun alkumetrien jälkeen saa hahmolle kehitettyä uusia liikkeitä, alkaa Akiton lenkkareissa seikkaileminen olla todella viehättävää.
Toisaalta myös hiiviskely on usein pätevä vaihtoehto, ja monet taistelut voi hoitaa kokonaan kaukaisuudesta. Tämä voi olla myös hyvä ajatus, sillä vaikka hahmoa kehittää pitkällekin, voi hengestään päästä silti nopeasti.
Ghostwire: Tokyo houkuttelee seikkailemaan myös päätarinan ulkopuolella, ja tässä onnistutaan erittäin hyvin. Sanoisin jopa, että on virhe pelata pelistä vain päätehtävät, sillä japanilaiseen kansanperinteeseen ja urbaanilegendoihin perustuvat sivutehtävät ovat kiehtovia ja jopa yllättävän vaihtelevia. Sivutehtävistä saa kokemuspisteiden lisäksi myös esineitä, joka auttavat avaamaan edistyneempiä kykyjä.
Lisäksi löytyy tietysti joukko keräiltäviä esineitä ja pikkutehtäviä, eikä Ghostwire ryhdy keksimään pyörää uudelleen open world -mekaniikkojen osalta. Pelissä on kuitenkin säilytetty hyvä tasapaino open world -seikkailun ja tarinallisen roolipelin välillä. Avoin pelimaailma ei ole Ubisoft-tyyliin tolkuttoman suuri, vaan lopulta aika hillitty. Mitään open world -ähkyä ei synny, vaikka vähän harhailisi ja tekisi sivuhommiakin.
Ghostwire: Tokyo ei muutenkaan ole pituudella pilattu, vaan 15 pelitunnin aikana ehtii läpäistä päätarinan ja harhailla useilla sivupoluillakin. Moniin muihin open world -roolipeleihin verrattuna tuntuu siltä, että Ghostwiressa on osattu keskittyä olennaiseen, eikä survottu peliin joka ikistä ideaa vain turvottamaan sen kestoa. Peli sopiikin hienosti myös niille pelaajille, joilla on peliaika kortilla. Ja vaikeusasteita löytyy puolestaan niille, jotka kaipaavat tiukempia haasteita.
Ehkäpä suurin yllätys on lopulta se, kuinka onnistunut Ghostwire: Tokyo on tarinallisesti. Ennakkoon ei voinut arvata, että pelihahmoihin tutustutaan myös pintaa syvemmältä, ja että peli käsittelee yliluonnollisen mäiskeen ohella myös kouriintuntuvan todellisia teemoja. Yksityiskohdista on parempi vaieta.
Jotkut asiat pelissä jättävät tietysti toivomiseen varaan, esimerkiksi vähän tönköt hahmomallit, jotkin pelisuunnittelun detaljit, valikoiden käyttöliittymä, jotkin HUD-ominaisuudet ja toistuvat satunnaisrepliikit. Ja jos makuasioihin mennään, niin aivan varmasti esimerkiksi Ghostwiren pelityyli ja suhteellisen hidas tempo varmasti jakavat mielipiteitä. Täysin open world -peleihin kyllästyneet voivat myös kokea uusien alueiden avaamisen ärsyttäväksi.
Toisaalta pienten valitusten ohella vähintään yhtä monia yksityiskohtia voisi kehua: pelin musiikki on upeaa, dialogi yllättävän tiukkaa tekstiä, japaninkielinen ääninäyttely oikein pätevää ja pelimaailman lukuisat eläinhahmot todella sympaattisia.
Voimakkaimmin mieleen jää kuitenkin Ghostwire: Tokyon tunnelma, joka on sanalla sanoen aavemainen. Ympäristö on kolkko kuin kauhupelissä, ja Tokion arkisilla kaduilla kaikki tuntuu olevan sopivasti vinksallaan: tengut lentävät rakennusten yllä ja kaksihäntäiset kissat pyörittävät lähikauppoja. Normipäivä Tokiossa.
GHOSTWIRE: TOKYO
”Ghostwire: Tokyo on positiivinen yllätys: tunnelmallinen toimintaroolipeli, jossa on kiehtova tarina ja tarpeeksi kissoja.”
