Uusimmat

Arvostelu: Nioh 2 on julma peli, joka toimii parhaiten toimintakohtausten aikana – onneksi niitä riittää runsaasti

11.03.2020 08:00 Joonas Pikkarainen

Maltillisin uudistuksin palaava Nioh 2 nojaa alkuperäisen oppeihin tarjotessaan taas tuntikausiksi äärimmäisen haastavaa pelattavaa ja hermojen kiristelyä.


Julkaisupäivä: 13.3.2020
Studio: Team Ninja
Julkaisija: Sony Interactive Entertainment
Saatavilla: PlayStation 4
Pelaajia: 1-3
Ikäraja: 18
Peliä pelattu arvostelua varten: 47 tuntia


Dead or Alive- ja Ninja Gaiden -pelisarjoista parhaiten tunnettu Team Ninja hivuttautui vuonna 2017 Souls-kerhon tuoreimmaksi jäseneksi kriitikoiden ja pelaajien hehkuttamalla toimintapelillä Nioh. Juuri sopivasti omillaan seissyt samuraimättö toi genreen riittävästi omaa välttääkseen tylsän Souls-kloonin leiman, ja nyt muutama vuosi myöhemmin kaikkea on ehostettu entisestään jatko-osan nimissä.

Nioh 2 sijoittuu alkuperäisteoksen lailla Japanin sotaisaan taistelevien valtioiden aikakauteen, joskin kelloa siirretään muutamalla vuosikymmenellä taaksepäin 1500-luvulle. Ensimmäisen osan päähenkilönä nähty historiallinen William Adams odottaa tässä vaiheessa vielä Englannissa pelivuoroaan telakan kisällinä, kun jatko-osan uudeksi tulkiksi marssii täysin pelaajien muokattavissa oleva äänetön ja yōkai-demoneille sukua oleva sankari.

Juoni seuraa edeltäjänsä lailla Japanin historiallisia tapahtumia, joskin sävyttää näitä runsaan yliluonnollisuuden kera. Yōkai-demonit riivaavat klaanien välistä sodankäyntiä, jota osa häikäilemättömistä daimioista edistää juuri tuonpuoleisten otusten avulla. Pelaaja matkaa sotaherra Oda Nobunagan rinnalla yhdistämässä Japania yhden lipun alle, joskin historiankirjansa avanneet – tai Niohin pelanneet – tietävät lopputuloksen jo ennalta. Tämä ei onneksi estä viipaloimasta samuraita ja demoneita nippuun niin pitkään kuin pätkittävää riittää – ja sitähän riittää.

Valitettavasti juoni jää kovin yhdentekeväksi, sillä tekijät keskittyvät henkilöhahmojen sijaan varsinaisen sodan kulkuun. Vuosikymmenet kattavan tarinan aikana kohdataan kyllä liuta historiallisia ja peliä varten kirjoitettuja hahmoja, mutta näistä vain muutama nousee vähänkään mielenkiintoiseksi. Silti juonenkäänteet käydään lähinnä klaanitasolla, jolloin suurempi dramaturgia jää etäiseksi. Asiaa ei myöskään auta kovin sieluttomaksi jäävä päähenkilö, johon on vaikea samaistua.

Kerronta ei ole kuitenkaan Nioh 2:n tärkein myyntivaltti, vaikka pieni mielekkyys olisi auttanut ylläpitämään intoa myös taisteluiden ulkopuolella. Fokus on silti selkeästi varsinaisessa toiminnassa, johon päähenkilön yōkai-veri tuo oman lisän uusien demonikykyjen muodossa. Hetkellisen muodonmuutoksen lisäksi vastustajilta putoaa toisinaan sieluja, joiden omaksuminen lisää käytettävissä olevien erikoisliikkeiden määrää kymmenillä. Lisäksi nämä ovat luonnolliseen tapaan päivitettävissä alati paremmiksi, joten erinäistä kehitettävää löytyy jo entuudestaan lukuisten varusteiden lisäksi vielä entistä enemmän.

Yōkai-voimat eivät kuitenkaan mullista taistelua merkittävästi, vaikka niillä on selkeä käyttötarkoitus. Pelin taistelumekaniikka nojaa yhä elinvoimaan ja kuntomittariin, joista jälkimmäisen kuluttaminen loppuun jättää vihollisen tai pelaajan hetkellisesti tainnuksiin. Demoniset kyvyt on suunnattu ennen kaikkea rapauttamaan yōkaiden kuntoa, minkä lisäksi uusi vastaliike pysäyttää näiden tappavat erikoislyönnit oikein ajoitettuna. Jälkimmäistä lukuun ottamatta unohdin tosin käyttää koko yōkai-voimia melkein koko pelin ajan, sillä useimmat vastustajat sai kanveesiin ihan perinteisiä keinoja (lue: mätkimällä niin maan pirusti) hyödyntäen.

En kuitenkaan epäile lainkaan, etteivätkö kyvyt nopeuttaisi taisteluita saati nousisi aavistuksen kriittisempiin rooleihin tarinan läpäistyä aukeavassa entistä vaikeammassa uusintakierroksessa. Toisekseen niissä on muiden varusteiden lailla satunnaisia bonuksia, joten juuri tiettyä hahmobuildia varten oman täydellisen tappokoneen kasaamiseen saa jatko-osassa liudan uusia työkaluja.

Hahmonkehitystä on monipuolistettu niin ikään entisestään lisäämällä kullekin asetyypille oma kykypuu, jota kehittämällä käyttöönsä saa uusia erikoisliikkeitä sekä passiivisia bonuksia. Lukuisten eri aseiden lisäksi variaatiota tuovat vielä kolme eri taisteluasentoa, jotka vaikuttavat muun muassa tehtävään vahinkoon ja iskujen nopeuteen. Varusteet itsessään on puolestaan värikoodattu ja satunnaisarvoilla varustettu, joten loottihimot saadaan täytettyä alati paremmilla kamoilla.

Ja aivan kuin nämä eivät riittäisi, on pelaajalla edellisosan tapaan käytössään vielä taikoja sekä ninjutsun oppeja, joita voi niin ikään hyödyntää, jos pelkkä teräs ei riitä. Tiivistetysti Nioh 2 lisää tutun ja turvallisen jatko-osan tavoin vaihtoehtojen ja kerättävien määrää muuttamatta perusteita liiaksi.

Pohjimmiltaan Nioh 2 tarjoaa lisää sitä samaa kuin aina ennenkin. Veteraaneille oppimiskäyrä on huomattavasti pienempi, sillä kaikki pohjautuu edelleen samoihin perusteisiin. Ensikertalaisille kyseessä on taas armottoman haastava ja hyvin todennäköisesti äärimmäisen turhauttava kokemus, jossa kuolema korjaa kymmeniä kertoja jo ensimmäisen vihollisen kohdalla. Nioh 2:n kohdalla kärsivällisyys on tosiaan hyve, sillä virheistä sakotetaan säälittä. Eikä peli suoranaisesti edes helpota loppua kohden, sillä alkupään viholliset teurastavat huolimattoman pelaajan yhtä varmasti miten raskaasti varustautuneena tahansa.

Mekaniikassa on tosin omat niksinsä sekä rytmi, joiden hallitseminen helpottaa etenemistä ja säästää hermoja – aina siihen seuraavaan uuteen ihan selkeästi epäreiluun viholliseen saakka.

Riippuen hieman pelaajan lähtökohdista Nioh 2 voi tuntua turhan pitkitetyltä kokemukselta. Tekemistä nimittäin riittää tuntikausiksi pelkästään pääjuonen osalta, mutta määrän voi moninkertaistaa, jos aikoo läpäistä vielä lukuisat sivu- ja haastetehtävät siinä kyljessä. Henkilökohtaisesti uuvahdin kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen loppua, sillä huolimatta syvästä rakkaudestani Japanin feodaaliaikaa kohtaan, pelin lukuisat kentät ovat visuaalisesti hyvin toistensa kaltaisia. Toki niissä nähdään omat pelilliset vaihtelevuudet, kuten näkyvyyden peittävä usva tai kuntoa rankaiseva rämeikkö, mutta muutoin samat muurit, hökkelit ja metsämaisemat toistuvat kentästä toiseen miltei kyllästymiseen saakka. Onneksi yōkai-demoneissa nähdään sentään piristävästi vaihtelua, ja samaa värikkyyttä olisi kaivannut mieluusti liian tiukasti historiallisessa fiktiossa pysyvään kenttäarkkitehtuuriinkin.

Toisekseen Nioh 2 on suoraan sanottuna todella rumannäköinen peli, jos hyllyssä ei satu komeilemaan PlayStation 4 Prota. Tai näin ainakin otaksun pelkän perusmallin plegen omistajana, sillä sulavaa ruudunpäivitystä varten joutui uhraamaan resoluution.

Lopputulos näyttää joltain PlayStation 3:n alkuaikojen sahalaitaiselta pikselimössöltä suurimman osan ajasta, vaikka polygonien lukumäärä sekä partikkeliefektit kielivät uudemmasta tuotoksesta. Vaihtoehtoisesti resoluution voi nostaa siedettävämmäksi, mutta tällöin ruudunpäivitys tippuu pahimmillaan alle 30 lukemiin, joka ei ole tämänkaltaiselle pelille se kaikkein optimaalisin vaihtoehto. Vanhemman konsoliraudan omistajat joutuvat siis tekemään epätyydyttäviä kompromisseja, mikä kielii jälleen siitä, ettei pelejä ole optimoitu enää hetkeen alkuperäisten konsolitehojen ehdoilla.

Nioh 2 on lopulta tuttu ja turvallinen jatko-osa, joka tarjoaa alkuperäisteoksen faneille lähinnä lisää sitä samaa hyvin pienin lisäyksin. Pelattavaa riittää helposti kuitenkin tuntikausiksi, joten laadukkaan toimintapelin ystävät voivat viettää demoneiden kansoittamassa feodaaliajan Japanissa pienen iäisyyden.

NIOH 2

”Maltillisesti laajennettu jatko-osa ei poikkea liiaksi perusteista.”