Arvostelupäivitys: Murdered: Soul Suspect ja Ryse: Son of Rome

24.05.2015 10:00 | Jukka O. Kauppinen

Taas lisää jatkavia mielipiteitä peliarvosteluihin! Domen vekkulit maakarit kun eivät malta pitää sormiaan erossa hyvistä peleistä, eivätkä aina huonoistakaan. Aiempia arvosteluja täydentäviä mielipiteitä on taas tarjolla kaksin kappalein, tällä kertaa peleistä Murdered: Soul Suspect ja Ryse: Son of Rome.

Testaajina Juho Anttila ja Miikka Lehtonen.

Murdered: Soul Suspect (PS3, PS4, PC, Xbox 360, Xbox One)

Lainaus toisesta mielipiteestä:

Niinhän kivasti siinä kävi, että seikkailupeli sieltä paketista esiin pyörähti. Tavallaan. Tykkäsin kovasti mysteerien selvittelemisestä ja rikospaikkojen tutkimisesta. Jos jotain, sitä olisi saanut olla vielä lisää. Demonien kanssa hiippailun olisin jättänyt paljon vähemmälle, sillä kohtaukset olivat turhauttavia minipuzzleja: keksi oikea reitti ja eliminoi demonit yksi kerrallaan. Paitsi että todennäköisesti kuolee kuitenkin kerran, kun nykien liikkuvat demonit päättävät nytkähtää väärään suuntaan ja spotata pelaajan. Ja sitten huomataan että edellinen checkpoint on kaukana.

Sananen myös tarinasta, joka on kivaa tasoa. Ei sisällöltään toki kivaa, sillä Murdered on synkkä peli. Päätarina yllätti minut positiivisesti, sillä luulin arvanneeni kaikki sen käänteet jo reippaasti ennakkoon. Osan arvasinkin, osan tajusin vasta kun peli sen paljasti. Tästä peukkua. Sivutehtävinä toimivista kummitustarinoista myös. Ne kutkuttivat aavetarinoista pitävää Miikkaa mukavasti.

Miikka Lehtonen

Lue koko arvostelu:  Murdered: Soul Suspect (PS3, PS4, PC, Xbox 360, Xbox One)

Ryse: Son of Rome (PC, Xbox One)

Lainaus toisesta mielipiteestä:

Mainettaan parempi, sanoi Miikka, ja näihin sanoihin on helppo yhtyä. Paljon voi antaa anteeksi, kun silmä lepää, mutta ehkä tekijät olisivat silti voineet panostaa hieman monipuolisempaan taistelujärjestelmään. Napinan paikka löytyy, ei perusmätöstä, vaan teloitusliikkeistä. Näiden leipominen joka tapon kylkeen kun käy kyllästyttämään todella nopeasti. Pelin rytmikin häiriintyy, kun aika hidastuu QTE-nakuttelun ajaksi.

 Tarina sinällään on juuri sellaista äijäilyä, jota konsepti kaipaa. Yksi legioonalainen tappaa kostoretkellään ihan kaikki, vaikka kaverit tarjoavatkin hieman taustatukea. Meno on reipasta ja maisemat näyttäviä, joskin loppupuolella lipsahdetaan vahvasti fantasian puolelle. Anteeksi tämä annettakoon, olisihan se kuitenkin tekopyhää odottaa realismia peliltä, joka perustuu yhden miehen täydellisen tappokoneen tarinaan.

 Kampanja on lyhyt, mikä on vain hyvä asia. Nälkä ei säily loppuun saakka, mutta eipä iske ähkykään. Jos mieli tekee jatkaa mättöä, mutta uusintakierros kyllästyttää, löytyy apu yhteistyöpelistä. Areenahenkiset väännöt lienevät hauskaa hupia tutun kaverin kera. Tuntemattomien seurassa ei niinkään. Tekniikka kyllä pelaa kiitettävästi, kuten läpi pelin muutenkin.

Juho Anttila

Lue koko arvostelu:  Ryse: Son of Rome (PC, Xbox One)

Muropaketin uusimmat