Uusimmat

Arvostelussa klassikkokaksikko ja sotiva fantasiakunkku

03.03.2012 12:30 Jukka O. Kauppinen

Lähetimme Juho Anttilan ajassa taaksepäin tapaamaan kuningas Arttua. Ja niinhän siinä kävi, että heti kun kaveri aukoi päätään illallispöydässä, niin Arttu nakitti Juhon taistelukentälle. ”Ei pitäisi kehua sotilassaavutuksillaan”, mies valitti viikon päästä yltä päältä kurassa ja ravassa. Samoihin aikoihin taasen Petteri Kaakinen harrasti vähän extremempää urheilua. Petteri näet kiipeili jättien selässä. ”Seinäkiipeily ei tuntunut enää miltään, joten ajattelin kokeilla jotain jännempää”, Petteri huuteli huitovan jätin selästä.

ICO & Shadow of the Colossus Classics HD (PS3)

Molemmat pelit jakavat varmasti edelleen mielipiteitä aika pitkälti samanlaisista syistä. Niin ICOn kuin Shadow of the Colossuksenkin maailmat on varsin tyhjiä paikkoja. Colossus tarjoaa kauniita maisemia, muttei juurikaan muuta tekemistä kuin ratsastamista paikasta toiseen jättien jahdissa. Valkohäntäisten liskojen sekä hedelmien metsästys tarjoaa hieman jotain ylimääräistä tekemistä, mutta muuten ympäristöjen tutkimisen palkintona on lähinnä hienojen maisemien ihastelu. Tämä tuo peliin omalaatuisen yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden tunteen, joka voi toisaalta tuntua joistain tylsältä.

King Arthur II: The Role-playing Wargame (PC)

Kun kuningas kärsii, kärsii koko valtakunta. Näin sanelee pelin tunnuslause ja niinpä joka niemennokasta ja metsiköstä puskeekin sankoin joukoin demonia, ryöväriä ja muita muuten vain ikäviä otuksia. Koko sotkun selvittäminen jää kuninkaan pojan harteille.

Siinähän sitä sitten rampataan pitkin poikin Britannian karttaa, joka muuten on prologissa nähtyä huomattavasti laajempi, suorittamassa tehtäviä, laajentamassa valtakuntaa ja tinttaamassa ilkiöitä nenään. Monisyinen juoni rytmittää tapahtumia, mutta kuten roolipeleihin kuuluu, valinnan vapaus on pelaajalla.

Lue myös

Alan Wake’s American Nightmare (Xbox 360)

Book of Unwritten Tales (PC)

Gears of War 3: Fenix Rising DLC (Xbox 360)

Syndicate (PC, PS3, Xbox 360)

Train Simulator 2012 (PC)

Muropaketin uusimmat