Uusimmat

Arvostelussa Sherlock Holmesin uusimmat mysteerit: Crimes & Punishments

26.11.2014 21:30 Jukka O. Kauppinen

Kalle Laakso matkasi 1800-luvun Britanniaan auttamaan Sherlock Holmesia muutamien hankalien mysteerien ratkonnassa. Ja katsos kummaa, äijähän oli kerrassaan osaava apuri:

Viktoriaanisen aikakauden lopun Lontoo on synkkä ja sumuinen. Kaduilla liikkuu kerjäläisiä ja baarit notkuvat täynnä työttömiä merimiehiä. Aina silloin tällöin tapahtuu murhia, joihin uuden Scotland Yardin poliisien yhteen lyötyjen päiden älli ei riitä. Silloin apuun kutsutaan se kaikista tunnetuin yksityisetsivä, Sherlock Holmes.

Crimes & Punishments on kuuden erillisen mysteerin mittainen vyyhti rikoksia ja rangaistuksia, joista viisi on murhia ja yksi vastaavasti katoaminen. Jokaisella jutulla on pituutta kahdesta neljään tuntiin, riippuen siitä, haluaako pelaaja nuohota kaikki mahdolliset todistusaineistot ja selvittää kaikki asiat ennen lopullista tuomion langettamista.

Tehtävien rakenne on simppeli: ensin tutkitaan karttaan avautunut rikospaikka, jonne matkataan välivideolla. Sitten nuuskitaan mahdolliset rikoksentekovälineet, jonka jälkeen keskustellaan silminnäkijöiden ja mahdollisten syyllisten kanssa. Lopuksi yhdistellään motiiveja, tapahtumia ja tekoja ja päätetään ratkaisu.

Lue koko arvostelu: Sherlock Holmes: Crimes & Punishments (PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)

Lisää aiheesta

Arvostelu: Sherlock Holmes: A Game of Shadows luottaa liikaa tähtiinsä  

Arvostelu: Sherlock Holmesin jatko-osa A Game of Shadows ei ole edeltäjänsä veroinen 

Elokuva-arvostelu: Sherlock Holmes 

Mulkaisu: Sherlock Holmes: Crimes & Punishments 

Mulkaisu: The Testament of Sherlock Holmes

Sherlock Holmes vs. Jack the Ripper (PC, Xbox 360) 

Sherlock Holmes: The Awakened (PC) 

Testament of Sherlock Holmes (PC, PS3, Xbox 360) 

Muropaketin uusimmat