Uusimmat

Assasin’s Creed III:n luova johtaja syyttää pelijournalisteja piilorasismista

17.08.2012 15:00 Tero Lehtiniemi

Assassin’s Creed -sarjan luovan johtajan paikan Patrick Desiletsiltä napannut Alex Hutchinson on Kölnissä pidettävillä Gamescom-messuilla antanut mielipiteensä pelijournalismista. Tarkemmin ottaen pelijournalistien harrastamasta piilorasismista. Hutchinson ei kuitenkaan syytä pelijournoja ns. maahanmuuttokriittisyydestä, vaan syytösten taustalla on aivan toisenlaisnen syy.

Ja tämä on pelijournalistien suhtautuminen japanilaisiin. Hutchinsonin mukaan pelijournalistit suhtautuvat japanilaisiin peleihin ja pelintekijöiden puolueellisen positiivisesti, ja antavat esimerkiksi surkeat tarinat tai juonelliset aukot anteeksi ihan vain siksi että ”japanilaiset nyt vaan ovat semmoisia”. Yhdeksi esimerkiksi hän ottaa tilanteen, jossa Gears of Warien tarinaa haukuttiin mutta esimerkiksi Bayonettaa ylistettiin. Hän omien sanojensa mukaan valitsisi näistä Gears of Warit minä päivänä tahansa.

Paha sanoa kuinka paljon Hutchinsonin sanoissa on perää, mutta fakta vain on se että japanilainen pelisuunnittelu- ja tarinakulttuuri vain sattuu olemaan erilaista. Bayonetta ei esimerkiksi suin surminkaan edes yritä olla vakavasti otettava, toisin kuin Gears of Warien sotaäijjäily. Oma mielipiteeni tosin on, että molempien tarinat ajavat omassa kontekstissaan asiansa erinomaisesti. Jos kumpaakaan peliä pelaa tarinan vuoksi, niin on kyllä ehkä hieman hukassa.

Mitä taas tulee Hutchinsonin edustamaan tahoon, voi olla että miehellä on annos katkeruutta mukana. Assassin’s Creed -sarjan juoni Illuminati meets Kauniit & Rohkeat -tason juonenkäänteineen on välillä suorastaan tragikoomisen huvittava, vaikka itse peleissä ei varsinaisesti olekaan mitään vikaa. Domen pelitoimitus odottaakin jännittyneenä paljastusta siitä, että Desmond on itseasiassa oma äitinsä.

Noh, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, niin Hutchinsonilla kuin meillä pahoilla rasistisilla pelitoimittajillakin.

Lähde: VG24/7

Lue myös

Wreckateer (Xbox 360)

Logitech G600 -MMO-hiiri hämmentää ja sekoittaa

Traileriherkkua ja lisätietoja myös uudesta Sly Cooperista

Edistystä: Starcraft 2 : Heart of the Swarm ei enää ole ”ihan just kohta melkein valmis” vaan ”ihan just valmis”