Uusimmat

Assassin’s Creed 3 -remake osana Assassin’s Creed Odysseyn season passia – Tulee myyntiin myös itsenäisenä pelinä

13.09.2018 21:44 Muropaketin toimitus

Assassin’s Creed 3:n remake-versio löytyy Assassin’s Creed Odysseyn season passista.

Assassin’s Creed Odysseyn season pass pitää sisällään kaikenlaisia asiallisia juttuja kuten esimerkiksi Assassin’s Creed 3:n remake-version. Lisäksi tarjolle tulee ladattavaa Atlantiksen valtakuntaan sijoittuvaa lisäsisältöä ja paljon muuta.

Assassin’s Creed 3 remastered tulee myöhemmin myyntiin PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle ensi maaliskuussa, kertoo Ubisoft.

Uusioversiossa tulee olemaan hiottua pelimekaniikkaa ja ergonomiikkaa – mitä se sitten ikinä tarkoittakaan.

Vuoden 2012 Assassin’s Creed 3 sijoittuu Yhdysvaltojen vapaussotaan ja se sai ristiriitaisia arvioita. Pelin laajat sivutehtävät ja karismaton päähenkilö olivat monelle liikaa.

Assassin’s Creed Odyssey ilmestyy lokakuun 5. PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.