UUSIMMAT

Assassin’s Creed III ei valmistuisi koskaan, jos laittaisimme siihen kaiken haluamamme…

06.10.2012 19:00 | Jukka O. Kauppinen

Assassin’s Creed III -peliä ennakoidessamme etenemme nyt haastattelurintamalle, jossa Dome tarjoilee katsauksia kolmen peliä kehittäneen herran ajatusmaailmaan. Kohteinamme ovat käsikirjoittaja Corey May, pelisuunnittelija Steven Masters ja historioitsija Maxime Durand.

Corey May on ollut johtava käsikirjoittaja jokaisessa Assassin’s Creed -pelissä. Hän voitti myös vuoden parhaan pelikäsikirjoituksen palkinnon Yhdysvaltain käsikirjoittajien gaalassa viime vuonna.

Corey, Steven ja Maxime kertovat monipuolisesti pelin taustoituksesta ja tarinanluonnista, minkä lisäksi jutustelemme myös Bunker Hillin taistelun tapahtumapaikalla pelin sinne sijoittuvista kohtauksista.

Meillä oli valtava lista aiheita, eikä peli valmistuisi koskaan, jos yrittäisimme saada siihen kaiken haluamamme. Sisällön rajaaminen oli valtava haaste, enkä osaa edes sanoa miten se lopulta tapahtuikaan. Jotenkin se vain. Itsekukin tiimistä ihastui eri asioihin ja niistä sitten hiljalleen parhaat asiat valikoituivat peliin.”

Mitenkäs tutkimustyö?

”Itse tein vuoden ajan tutkimusta. Luin historiikkeja, henkilökohtaisia muistelmia, ajan sanomalehtiä ja muut apäästäkseen kiinni ajan henkeen, ihmisten mieliin, kielenkäyttöön… Mutta vuodenkin jälkeen tiesin vain murusen enemmän kuin kuka tahansa, joten olin myös tiiviisti yhteydessä ihmisiin, jotka ovat todellisia tuon ajan asiantuntijoita. Niin firman oma vapaussota-historioitsijaamme kuin erääseen tutkijaan, joka tutki kaikki käsikirjoitukset. Me puhuimme niistä ja hioimme asioista historiallisesti tarkempia.”

Lue koko artikkeli: Assassin’s Creed III – haastattelussa pelin käsikirjoittaja ja historioitsija

Lisää aiheesta

Assassin’s Creed III -ensikosketus osa 1: renessanssin loistosta uudelle mantereelle

Miljöö vaihtuu täysin uudenlaiseksi ja elämä tuntuu paljon nykyaikaisemmalta. Mitä kaikkea tämä uusi miljöö tuokaan mukanaan? Dome oli mukana Ubisoftin järjestämässä ennakkotapahtumassa Yhdysvaltain Bostonissa, joka on vähemmän yllättäen yksi pelin tärkeistä tapahtumapaikoista. Ja se ruutitynnyri, jossa Yhdysvaltain itsenäistyminen sai alkunsa. Mikäpä tämän soveliaampi paikka peliin tutustumiseen.

Lue myös

Europa Universalis IV -ensikosketus – kaupankäynti ja sotiminen ovat sama asia

NHL 13 – haastattelussa Jari Kurri, kuvassa eeppistä vääntöä

Of Orcs And Men -ensikosketus – tarina vihreästä kansanmurhasta

Roccatin uusi hiiri – ei Savua ilman tulta

Wiikon wanha: Beneath a Steel Sky